%20-%20Copy.jpg) |
Tired Uncle Prost! For Uncles |
Kävin hetki sitten tutustumassa Purkutaide-spektaakkeliin
Arabianrannassa, joten Tired Unclen uuden lokaation koeajo tuntui hyvin luontevalta
jatkoaskeleelta hämärtyvän illan ohjelmassa. Kadulta panimotilaan avautuvista
ikkunoista oli omin silmin todettavissa, ettei tuotanto Helsingin puolella ollut
vielä käyntini aikaan päässyt käyntiin, mutta onnekseni taproomi toimii jo täydellä höyryllä.
Ensi-istumalta oikein viihtyisältä vaikuttavan panimobaarin
pihalta löytyisi runsaasti lisätilaa kesäkäyttöön, mutta näin lokakuun puolella
tämä optio ei luonnollisestikaan vaikuttanut houkuttelevalta. Väkeä näkyi arki-iltana
olevan ihan kohtuullisesti ja paikka vaikuttikin sellaiselta, jossa itsekin
viihtyisi parin ellei useammankin oluen verran, jos naapurustossa enemmänkin
asioisa tai majailisi.
Taproomista saa myös pientä purtavaa mm. pinsojen muodossa,
jollaisen nappasinkin iltaruoan virkaa toimittamaan. Täydensin illalliseni Oktoberfest-kauteen
sopivalla Prost! for Unclesilla.
.jpg) |
Tired Uncle Prost! For Uncles |
Kirkas, valkeavaahtoinen olut. Tuoksussa vaaleaa mallasta, leipää ja yrttisyyttä. Maku on varsin hyvä ja juotavuus helppoa. Vaaleaa, hieman leipäisää mallasta, josta löytyy pientä pyöreyttäkin. Matkassa on keskikatkeraa yrttisyyttä, ehkä aavistus kukkaisuutta ja mausteisuutta jälkimaussa. Ei hassumpi.
Pisteet: 36/50
.jpg) |
Sisäpihan terassialue |
.jpg) |
Kymmenkunta hanaa. |
 |
Pinsa ja bisse. |
.jpg) |
Kadulta näkee tuotantotiloihin. |
.jpg) |
Vielä oli osa tankeista könöllään. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti