Kirjaesittely: Oluiden Maailma - Jouni Koskinen

Oluiden Maailma - Jouni Koskinen

Olutmaailman pitkä odotus palkittiin marraskuussa, kun Jouni Koskisen Oluiden maailma -eepos näki päivänvalon. Kirjaprojektin ympärille nivoutunutta luomisen tuskaa tuli myötäelettyä kotisohvalla loikoillen opuksen etenemistä seuranneiden blogitekstien kautta. Jouni toimitti valmiista painoksesta näytekappaleen Olutkellarinkin hypisteltäväksi, mistä olin varsin otettu. Tämän kirjan olisi tosin hankkinut varmasti omakseni itseohjautuvastikin.

Koskinen on olutkansalle tuttu hahmo eritoten ansiokkaan Tuopillinen-olutblogin kirjoittamisen myötä ja muistetaan pre-kirja-ajoilta myös Olutpostin sivuilta. Jouni onkin eittämättä kotimaisen olut(blogi)skenen taitavin sanankäyttäjä laajaa taustatietojen hallintaa unohtamatta. Aiemmissa teksteissä pitkään näkynyt vahva perehtyneisyys, monipuolisesti eri näkökulmia keskusteluun tuova havainnointikyky sekä niin rivien välistä kuin sisältäkin tursuava huumorinkukkanen tekevät kirjoittajan ulosannista miellyttävää seurattavaa. Painettu sana on hallussa ja kieli kukkivaa.

Omistuskirjoituskin löytyy.

Blogin perusarvioiden sekaan on istutettu vuosien mittaan monenlaisia hahmoja ja onkin hauska huomata, että muutamia oluttyyppejä on tuotu mausteeksi myös olutkirjan sivuille. Kirjan sisältöä täydentää kommenteillaan kolme oluthahmoa: nippelitietoa jakava olutaktiivi, teknistä puolta valottava panimomestari sekä kirjailijaan itseensä henkilöityvä, suodattamattomampaa ja herskyvämpää sanansäilää käyttävä hahmo.

Puisevaa meno ei toki leipätekstinkään osalta ole. Kyllä sieltä Koskisen kynänjäljen ja ajatuksenjuoksun tunnistaa, mikä samalla rentouttaa lukemiskokemusta sisällöstä tinkimättä. Hörähdin sanankäänteille useammankin kerran kirjaa tavatessani. Pidän myös läpi kirjan kulkevasta tavasta jättää turha pönötys omaan arvoonsa. Aiheet esitellään perinpohjin ja perustellen aina vakiintunutta tapakulttuuria myöten, mutta kerrotaan myös suoraan, mikäli yleisesti vakiintuneen käytännön todellinen arvo pohjautuu enemmänkin opittuun tapaan, markkinavoimiin tai trendeihin, eikä niinkään tieteelliseen todellisuuteen. Kirjoittajan oma mielipidekirjokin pääsee matkalla hyvin esiin, mistä opuksen muutoin tietokirjamaisesta lähtökohdasta huolimatta pidän.

Kolmisataasivuisessa teoksessa käydään läpi otsikkotasolla tuttuja juttuja: historiaa, raaka-aineita, valmistusprosessia, oluttyylejä ynnä muuta. Selkeä ja hyvin jäsennelty kokonaisuus täydentyy havainnollistavin kuvin ja kaavioin (esim. tyylimakuympyrä). Itse sisältö tarjoaa uutta ja tarkentavaa tietoa harrastajallekin sekä on omiaan palauttelemaan jotain jo alitajuntaan piiloutuneita nippelitietoja mieleen. Kirjan tekstit on jaettu kolmeen harjaantuneisuusasteeseen, joista lukija voi poimia itseään parhaiten palvelevat kokonaisuudet tutkittavaksi. Itse tosin kahlasin opuksen kannesta kanteen.

Oluiden makuympyrä havainnollistaa tyyliiltä odotettavia ominaisuuksia.
Jounin lisäämät "alaluonnehdinnat" ovat paikon varsin viihdyttäviä.

Oluiden maailma on ansiokas ja hyvin koostettu kirja maistuvan mallasjuoman taustoista kiinnostuneelle sen suuremmin harrastuneisuuden asteeseen katsomatta. Luin kirjan pienissä palasissa käynnissä olevan rakennusprojektin jäljelle jättämät voimavarat huomioiden. Meneväluonteinen kirjoitusasu ja sopiviin palasiin pilkotut kokonaisuudet mahdollistavat tällaiset satunnaisselailut mainiosti, vaikka normaaliolosuhteissa sen voisi helposti ahmia kertaistumaltakin. Jälkikäytettävyyttä helpottaa kattavasti laadittu hakemisto, joka mahdollistaa rusinanpoiminnan tiedonjanon yllättäessä.

Kliseisesti ilmaistuna Oluiden maailman voisi tiivistää fraasiin: tämä kirja kannattaisi jokaisen oluesta kiinnostuneen omistaa.

Kirja: Mikko Salmi - Viskiä ja Teerenpeliä

Mikko Salmi - Viskiä ja Teerenpeliä

Vierailu Teerenpelin panimopuodissa sai minut tarttumaan jo tuoreeltaan omaksi hankittuun, olutasiantuntija Mikko Salmen uusimpaan opukseen. Kuukausi sitten julkaistu Viskiä ja Teerenpeliä ei kuitenkaan ole Salmen muun tuotannon tapaan olutkirja, vaan pureutuu 25v. juhlavuottaan viettävän Teerenpeli-yhtiön tislaustaiteen tarinaan.

Vuodesta 1994 toiminut Teerenpeli aloitti viskinteon vuonna 2002. Pienpanimotoiminnan ja ravintolaketjun pyörittämisen rinnalla alkoi pitkä ja arvattavan työläs pioneerityö suomalaisen viskin eteen, jonka tuloksista saamme nyt nauttia, mutta tuskin kovinkaan moni tietää, kuinka ja miksi tähän päädyttiin.

Kirjassa tutustutaankin aluksi Pyysingien ja Teerenpelin alkutaipaleeseen, jonka jälkeen matkataan Teerenpelin tislaamolaitteiston jäljille Skotlannin ylämaille ja sieltä edelleen Andalusiaan tutustumaan tynnyreiden valmistukseen. Etenkin Skotlanti-osuus oli kiehtova ja pakko myöntää, että seurasin seurueen jalanjälkiä Speyn varrella Googlen karttasovellus ja ilmakuva auki. Vähänpä olen myös tiennyt mitä tynnyrin tekeminen vaatii ja mitä kaikkea se sisältämälleen juomalle antaakaan.

Kirjassa vietetään myös aikaa Lahdessa, missäpä muuallakaan viskinteon äärellä ja jututetaan myös maamme viskin ystävien terävintä kärkeä. Kirja muuten antaa äänen aika monelle Teerenpelin matkaan tavalla tai toiselle liittyvälle henkilölle – aina iäkkäästä laitevalmistajasta lahtelaisbaarin kanta-asiakkaaseen ja andalucialaisiin tynnyrintekijöihin.

Kirja on kokonaisuutena varsin sujuvaa ja nopealukuinen, joten en voi välttää kysymystä, miksei sen kansien väliin mahdutettu osioita myös yrityksen panimo- ja ravintolatoiminnasta. Työpäivää pienen tislaamon sisällä avataan kirjassa paikoin vähän yleisemmälle tasolle menevän, edelleen kuitenkin aiheeseen liittyvän tiedon ja havainnoinnin ohella, mutta taustoja ja tarinoita matkan varrelta olisi kuullut mielellään lisää – vaikka vähän Skotlannin tai Andalucian seikkailuita arkisemmistakin ympäristöistä ja asioista.

Salmen haastattelemien ihmisten kirjo näet antaa kirjalle paljon sellaista, mitä niistä usein jää puuttumaan ja näitä ääniä ja erilaisia katsantakantoja olisi kahlannut mieluusti läpi suuremmankin määrän. Mikolla on oivallinen taito vangita tarinoita ja tilanteita paperille, minkä vuoksi lisämitta ei olisi tehnyt kirjasta lainkaan liian raskasta.

Kirja on  kuitenkin kaksikielinen eli sen sisältö on kirjoitettu sekä suomeksi, että englanniksi, mikä luonnollisesti kaventaa käytettävissä olevaa mittaa. Myös kuville on varattu paljon aivan ansaittua tilaa, mikä tekee teoksesta myös miellyttävän selailtavan. Sinällään ymmärrän suuremman rönsyilemättömyyden, sillä tiivis ja selkeä paketti palvelee paremmin sen toimivuutta nimenomaan tuliais- ja lahjamateriaalina maamme rajojen ulkopuolellakin – pohjoisen viskin sanansaattajana.

Suosittelen tutustumaan.

Mikko Salmi raottaa suomalaisen viskitislaamon ovea lukijoilleen, mutta saa samalla janoamaan myös lisää.
Lisää tarinoita, lisää kertojaääniä sekä taustoja ja kertomuksia myös pienpanimon ja ravintoloiden puolelta.

Juomien Suomesta nykypäivään

Juomien Suomi täytti kuun vaihteessa kolme vuotta.

Juomien Suomi -kirjan julkaisusta tuli kesäkuun alussa kuluneeksi kolme vuotta. Kevään 2016 aikana kirjoitettu opus esittelee kaikki tuolloin maassamme toimineet pienpanimot, viinitilat ja viskitislaamot - yhteensä 85 kohdetta. Tänä päivänä tuota määrää ei enää pidetä minään, sillä yksistään pienpanimoidenkin määrä on jo rikkonut sadan toimijan rajan. Vuodet ovat vaatineet myös veronsa useamman ovensa sulkeneen panimon muodossa, osa on vaihtanut omistajaa ja osa siirtänyt vermeensä kasvun myötä uusiin osoitteisiin.

Mitä kaikkea kulunut kolmivuotinen on panimokentässämme oikein saanut aikaan? Sitä piti itsekin lähteä ihan tutkimaan. Aiheen tiimoilta on tarinaa myös heinäkuulta 2016, josta saa halutessaan jonkinlaista vertailuapua. 

Kevät 2016 oli uusien panimoiden suhteen kiireistä aikaa ja oikeastaan siksi todella huono ajankohta kirjan kirjoittamiselle. Pienpanimoiden määrä oli tuolloin tuplaantunut parissa vuodessa määrän kasvaessa jatkuvasti. Järin mittavaa hiipumista ei uusien panimoiden määrässä ole koettu vieläkään, joskin muutamat sulkemiset ovat joukkokokoa hieman suitsineetkin.

Suht ajankohtainen katsaus maamme pienpanimoista ja huhutuista, perusteilla olevista hankkeista löytyy Olutkellarin pienpanimokartalta:

Suomen pienpanimot kartalla

Uudet pienpanimot

2010-luvun ensimmäiset uudet pienpanimot saivat oluensa markkinoille vuonna 2012. Tulokkaiden vuosittainen määrä pysyi vielä hetken maltillisena, mutta lähti nousuun 2015, jonka jälkeen määrä on pysynyt varsin korkealla tasolla, kuten alle olevasta koonnista nähdään:

Uusia panimoita markkinoille:

2010: 0kpl

2011: 0kpl

2012: 3kpl

2013: 5kpl

2014: 4kpl

---

2015: 12kpl

2016: 19kpl

2017: 15kpl

2018: 15kpl*

Vuoden 2018 luku sisältää Paloaseman Panimon uudelleen käynnistämisen sekä Kolin Panimon (ent. Paksuniemen Juomatehdas) ja Panimo OlutMyllyn (ent. Kuninkaankartanon Panimo) muuttojen jälkeiset aloitukset. Kuluvan vuoden juhannukseen mennessä uusia panimoita on tullut taas viisi lisää, mutta Valvira on myöntänyt luvat myös seitsemälle muullekin projektille (2018: 1kpl, 2019: 6kpl), jotka eivät vielä ole oluena konkretisoituneet.

Juomien Suomen sivuilla esiteltiin myös tulossa olevia panimoprojekteja, joista 11 on myös toteutunut. Mukaan luetaan jo ennen 2016 kesäkuuta toiminnassa olleet Cool Head Brew ja Nordic Brewery, jotka eivät enää kirjan sivuille isomman esittelyn muodossa ehtineet. Näiden yhdentoista toimijan lisäksi maassamme on aloittanut peräti 34 muutakin pienpanimoa. Tähän lukuun lasketaan panimot, jotka ovat saaneet kirjan julkaisun jälkeen olutta markkinoille.

Uudet pienpanimot keväästä 2016 kesäkuun puoliväliin 2019. Lista sisältää ne uudet panimot, jotka ovat saaneet olutta markkinoille 6/2016 - 6/2019 välisenä aikana. Cool Head ja Nordic Brewery aloittivat jo keväällä 2016, mutta eivät enää ehtineet kirjan sivuille.

Toimintansa lopettaneet pienpanimot

Kuten alussa tuli todettuakin, on laaja panimojoukko kärsinyt myös tappioita. Kolmivuotisen taipaleen aikana lopettaneiden panimoiden määrä kohoaa laskutavasta riippuen jopa yhdeksään kappaleeseen:

Panimo Paja (2017)

Paloaseman Panimo (2017)

Kuninkaankartanon Panimo (2017)
Mustion Panimo / Svartå Bryggeri (2017)

Paksuniemen Juomatehdas (2017)

Ohrana Panimo & Krouvi (2018)

Simapaja (2017)

Radbrew (2019)

Il Birrificio (2019)

Vaihteluväli on kuitenkin melko suuri, sillä jo kaksi toimintansa alas ajaneista panimoista on jatkanut toimintaansa omistajanvaihdoksen myötä ja kolmaskin liittyy joukkoon syksyyn mennessä. Paloaseman Panimo jatkoi pienen tauon jälkeen uudella omistuspohjalla vanhoilla sijoillaan, Paksuniemen Juomatehdas vaihtoi alasajon jälkeen omistajaa ja toimii nyt Juukassa Kolin Panimona. Helsinkiläisen Il Birrificion tiloissa sen sijaan aloittaa pian Restaurant Nollan panimoravintola.

Kuninkaankartanon Panimon muutto Mustialasta Forssaan laskettaneen toiminnan lopetukseksi, vaikka omistuspohja samana pysyykin. Forssassa toiminta jatkuu Panimo OlutMyllynä, kun taas Mustialaan on perusteilla kokonaan uusi Kuninkaankartanon Panimo. Lopettaneista yksi, Ohrana Panimo & Krouvi on joukkiosta ainut, joka ei Juomien Suomen sivuilla esiinny lainkaan, vaan sen kaksivuotinen taival osuu keskelle kolmevuotista ”tyhjiötä”.

Tyystin hiljentyneiksi voidaan siis laskea Ohranan ohella vain Panimo Paja, Mustion Panimo, Radbrew sekä Simapaja.

Muuttaneet pienpanimot

Sulkemisista huolimatta osa panimoista on päässyt myös kehittämään toimintaansa. Kolmen vuoden aikana kahdeksan panimoa on muuttanut uusiin, yleensä isompiin ja toimivampiin tiloihin ja pian joukkoa täydentää muutto- ja kasvuaikeistaan vasta ilmoittanut Ruosniemen Panimo. Alta löytyy kirjassa esitellyt, sittemmin muuttaneet panimot uusine osotteineen:

Fat Lizard Brewing Co., Lämpömiehenkuja 3, 02150 Espoo

Hopping Brewsters Beer Company, Sirkesalontie 3, 37800 Akaa

Jacobstads, Turkistie 2, 66900 Uusikaarlepyy

Kimito Brewing, Hallitie 3, 25710 Kemiönsaari

Olarin Panimo, Metallimiehenkuja 8A, 02510 Espoo

Olu Brygi Raum (Lapin Voima), Kristiinantie 193, 64900 Isojoki

Panimo OlutMylly, Yrittäjänkaari 17, 30420 Forssa

Pyynikin Käsityöläispanimo, Kolismaankatu 1, 33300 Tampere

Ruosniemen Panimon osoite tulee muuttumaan lähitulevaisuudessa.

Muita muutoksia

Kirjassa esitellyn Kuninkaankartanon Panimon uusi nimi on Panimo OlutMylly ja se toimii nykyisin Forssassa. Mustialassakin valmistetaan pian taas olutta, kun Elosa Osk jatkaa panimoperinteitä (ilmeisesti) Kuninkaankartanon Panimon nimellä tutuissa panimotiloissa. 

MiLa Brewn nimi on nykyään Vallilan Panimo.

Rekolan Panimon nimi on nykyään Fiskarsin Panimo.

Saimaan Juomatehtaan nimi on nykyään Saimaa Brewing Company. 

Saimaa Brewing Co. ja Malmgårdin Panimo muodostivat MBH Breweries Oy:n vuonna 2016. Toimipisteet ja toiminta jatkuu kummallakin normaaliin tapaan vanhoilla paikoilla.

Rekolan Panimo on nykyisin Fiskarsin Panimo. Sen syntykoti Mäntsälässä on nykyisin Panimo Kiiskin valtakuntaa.

Tulevat pienpanimot

Uusiakin panimoita on edelleen tuloillaan ja Valvira on myöntänytkin jo seitsemän panimolupaa, joita ei vielä oluena ole markkinoilla ehditty kokemaan. Näistä Tampereen seudun ammattiopiston opetuspanimo sekä marjahillo- ja mehuvalmistajana tunnettu Marjajaloste Meritalo lienevät isoimmat kysymysmerkit aikataulujen ja esiintymisen suhteen, mutta ainakin niiden luvat on jo kunnossa. Tredussahan on tosin olutta pantu jo vuosien ajan, mutta saa nähdä koska maamme kolmas opetuspanimo (Perhon ja Keudan ohella) alkaa oluitansa myymään.

Uusia, luvat saaneita oluen valmistajia (7kpl):

Tampereen seudun ammattiopisto

Elosa Osk / Kuninkaankartanon Panimo

Beerger (Aamuun Asti Oy)

Mallaskellari (Humalanlehti Oy)

Karvilan Panimo (Purontaus Oy)

Orava Brewing

Marjajaloste Meritalo

Lisäksi panimokartaltakin löytyy useita huhujen, tavoitteiden ja yritysrekisteröintien myötä listalle nousseita projekteja, joista tässä muutama ”virallisemmin” jo esitelty hanke, jolla ei vielä valmistuslupia ole taskussa:

Do Good Brew

Puukkoosaari Pryyveri

Kakslauttasen panimohanke (uutinen)

Waahto Breweryn panimohanke Äkäslompolossa (uutinen)

Pienpanimoiden jakautuminen

Kesällä 2016 Suomen pienpanimoraja kulki Oulun (Maistila) korkeudella, mutta siirtyi pian selvästi pohjoisemmaksi Lapin Panimon aloittaessa Rovaniemellä. Sittemmin pohjoisempaa painopistettä on vahvistettu sekä Tornion Panimon, että Taiwalkosken Panimon voimin. Jatkossa pohjoisrajaa etsittäneen tosiaan aina Saariselältä saakka, mikäli Mustan Virran Panimon Petteri Vänttisen appiukon Kakslauttaseen kaavailtu panimohanke toteutuu. Waahto Brewery sen sijaan suunnittelee sivutoimipistettä Äkäslompoloon.

Kiivaimmillaan olleen panimobuumin aikaan pienpanimokartan painopiste oli vakaasti eteläisessä Suomessa. Siellä se luonnollisesti vieläkin pysyttelee, mutta tuolloin uumoilemani, suurempien maakuntakeskittymien potentiaali on saanut jonkinlaista konkretiaakin taakseen, mutta panimoita on noussut myös harvemmin asutettuihin kyläpahasiin. Kun vuonna 2016 noin 70% pienpanimoista sijaitsi Helsinki-Lahti-Tampere-Pori-Turku-Helsinki -ympyrän sisällä, kattaa alueen anti tänä päivänä ”vain” noin 60%.

Tällä alueella oli vielä kolme vuotta sitten peräti 70% Suomen pienpanimoista.

Esimerkiksi Jyväskylä, Joensuu, Savonlinna, Vaasa ja Seinäjoki on saanut toiset panimonsa, Kuopiossa niitä on kolme ja panimokaupunkikartalle on nyt nostettu myös Kouvola, Lappeenranta, Kotka ja Kokkola. Pienempiä, uusia panimopaikkakuntia ovat mm. Taiwalkoski, Sotkamo, Juuka, Mäntyharju, Virojoki ja Hailuoto. ”Tiheältä” alueelta voidaan uusina panimokuntina mainita mm. Rauma, Naantali ja Loimaa sekä pääkaupunkiseudun Järvenpää, Nurmijärvi sekä pienen tauon pitänyt Mäntsälä. Espoonkin panimomäärä on kolmessa vuodessa enemmän kuin tuplaantunut…

Keväällä 2019 ovensa avannut Panimoyhtiö X on Jyväskylän toinen pienpanimo. Myös moni muu kaupunki on viime vuosina saanut toisen panimonsa.

Kaakkois-Suomi on noussut kartalla useamman panimon voimin. Kolme vuotta sitten tältä nurkalta ei löytynyt panimon panimoa, joskin Tujua oltiin jo kovaa vauhtia perustamassa.

Oulun seutu on varsin aktiivinen panimoalue, mutta pohjoisessa toimii muutama muukin, uudempi tulokas: Taiwalkosken Panimo, Tornion Panimo sekä tällä hetkellä pohjoisin eli Lapin Panimo. Oulun Mallaskellarilla on jo Valviran luvat hallussa ja uusia panimoita on kaavailtu mm. Saariselän Kakslauttaseen sekä Äkäslompoloon.

Pohjanmallakin on jo useampikin mallasjuomavalmistaja aina Merenkurkun saaristoa myöten.

Muuta

Kirjassa mainitaan myös neljä tulevaa projektia, jotka eivät vielä ole toteutuneet. Dumarin Panimon ja Brygg-Artin hankkeista on jo hyvänaikaa sitten luovuttu, eikä Nuuksion Panimon tai Panimoinen & Lemmeksenkään omasta toiminnasta ole konkreettisia näyttöjä saatu. Nuuksion tavoitteena oli aloitella vuoden 2017 aikana. Panimoinen & Lemmes on toki tehnyt jo useamman siiderin Lepaalla sekä olutta Malmgårdilla eli siellä edetään satunnaisessa kiertolaishengessä.

Muutoksista ja ajan myötä ilmenneistä puutteistaan huolimatta Juomien Suomi on hyvää mökkilukemista ja mielestäni ihan hyvä ajankuva pienpanimorynnistyksen kiivaimman vaiheen tilanteesta.