Lammin Sahti Kesävehnä

Lammin Sahti Kesävehnä

• Tyyli: Hefeweizen
• Alk.%: 5,0
• Panimo: Lammin Sahti, Tuulos, Suomi

Näin sosiaalisen median virrassa alkukesän aikaan useampiakin kuvia kellertäväntäyteisestä Kesävehnä-tölkistä. En jotenkin noteerannut asiaa sen tarkemmin, mutta jotenkin tuo kuvajainen jäi takaraivoon pyörimään. Eräänä keskikesän alusiltana tölkki kummitteli taas näyttöpäätteelläni, jolloin aiheesta oli pakko ottaa selko. Kenen tuote mieltäni oikein kalvaa? Oho, Lammin Sahti.

Sahtipitäjässä on tosiaan aloitettu taas oluen valmistus ja tällä kertaa kantavana astiamuotona on pullon sijaan tölkki. Tyylilajiksi on valittu osuvasti vehnäolut, josta löytyy paljon maullisia yhtymäkohtia sahdinkin kanssa. Oluen tekoon ei ole ryhdytty Lieson kylällä sattumalta, vaan se on osa Jouni ja Antti Kääriäisen mestaroiman panimon kehityssuunnitelmaa. Olutpostista lyötyykin tuore Kääriäisten haastattelu, jossa yrityksen sukupolvenvaihdosta, toimintaa ja historiaakin käsitellään itse tekijöiden kertomana.

Oluena Kesävehnä on nimensäkin mukaisesti hieman kepeämmän tyylinen, silti mauiltaan riittävän runsas Hefeweizen. Helppoa ja mutkatonta nautittavaa vehnähampaan kolotuksen taittamiseksi siis.

Lammin Sahdin valmistama ”Kesävehnä”-vehnäolut on aito saksalaistyylinen vehnäolut, joka on valmistettu käyttäen kotimaista ohra- ja vehnämallasta. Maltaiden osuuksissa on noudatettu tiukkaa saksalaista tulkintaa, jossa vehnäolueksi saa kutsua olutta, jonka vehnämaltaan osuus kokonaisuudesta on vähintään 50%.

Lammin Sahti Kesävehnä

Vaaleankeltainen, samea olut nätillä vaahdolla. Tuoksu on miedohko, pehmeä ja varsin hyvä. Hieman banaania, muita käymisaromeita, mausteisuutta ja neilikkaa.

Maku myötäilee tuoksua. Pehmeää vehnämaltaisuutta, kevyttä banaanisuutta ja neilikkaista yrttistyyttä. Lopussa makuja pientä sitruksisuutta. Alussa pehmeyttä korostava makeus hiipuu kuivaa lopetusta kohti kuljettaessa. Varsin maistuva, nimensä mukaisesti kesään sopiva hefe. Ei kilpaile runsaudellaan saksalaisvakioiden kanssa, vaikka maussa voimaa riittääkin. Tämä on tuntumaltaan hieman kevyempi kuin esimerkiksi Weihenstephanerin klassikko. Tykkäsin.

Pisteet: 35/50

Alkon Pienpanimo-oluet 2018: Lammin Naakka Strong Ale

Lammin Naakka Strong Ale

• Tyyli: Traditional Ale
• Alk.%: 7,0
• Panimo: Lammin Sahti, Lammi, Suomi
• Pantu: Bryggeri Helsinki, Helsinki, Suomi

Lammin Sahdin oluet ylittävät vuosi toisensa jälkeen Olutkellarin kiinnostuskynnyksen eikä tämänvuotinen Naakka ole poikkeus. Sahdin innoittamiin, maanläheisiin strong ale –tunnelmiin istuvien oluiden tarkka lajimääritelmä ei tarkasti todettavaa puuhaa ole, enkä usko että niin on tarkoituskaan. Traditional Ale, Strong Ale tai ihan vaan vahvahko maalaisolut kuvaavat termeinä hyvin näitä lämmittäviä, kauniin maltaisia ja rustiikkisia makukokemuksia.

Vähän jo ehdin toivoa tummempaa, viimevuotista Hippiäistä syvempää ja, noh, lattean ja muhevan sahtimaista olutta tarjolle. Naakka kuitenkin kääntyy enempi hieman vaaleammalle tielle, muttei haittaa kyllä pätkän vertaa. Sen verran kevätmielinen, paikoin kirpakka, raikas ja virkeä olut korkin alta nimittäin paljastuu, eikä tuota toffeista mallaspuoltakaan ole jätetty huomiotta. Hienoa työtä jälleen kerran.

Oivallinen valinta jokusen viikon päästä alkaville kevätauringon kyllästämille ajoille, jossa olut menee helposti vaikkapa naakkojen touhuja ihmetellessä. Sympaattinen ja mielenkiintoinen lintu nimittäin – ainakin näin naakattomassa ympäristössä asustavan satunnaistarkkailijan silmin nähtynä.

Lammin Naakka Strong Ale

Toffeisen ruskea ja samea, sahtiinkin vertautuva olut, joka kuitenkin vaahtoaa hieman. Tuoksussa toffeista maltaisuutta, keskitumman leipäistä, vaalean siirappista otetta. Hieman mausteista kuivuutta sekä päärynän ja makean omenan terästämää, vaaleaa hedelmää.

Maku on hyvä. Se esittelee hieman sahtimaistakin vibaa, on makean maltainen, lopussa mausteisen kuiva sekä hieman purevakin. Toffeista mallasta, vaaleaa, hieman siirapoitua leipää. Taustalla pehmyttä kinuskia, päärynäistä hedelmää, edempänä kuivuutta ja maaseutufiilistä. Lopussa tosiaan pippurin tahdittamaa mausteisuutta, sitrusyrttistä purentaa sekä rustiikkisempaa mallasta – sahti-kytköksen vuoksi mieleen tulee hento katajaisuuskin, mutta se noussee enempi tuolta maustepuolen kuivuudesta ja sen yhtymästä humalakirjon purentaan. Tuo kolmikko jatkaa touhujaan myös vaaleassa jälkimaussa. Suoraviivaistettuna olut yhdistelee vaalean sahdin, samansävyinen belgikulttuurin sekä mallaspoljentoisten maalaisoluiden ominaisuuksia.

Hiilihapot ovat melko voimakkaan tuntuiset, mikä ohentaa tuntumaa, mutta samalla raikastaa yleisolemusta. Kova tuote kevätauringon saapuessa iloksemme. 

On hyvä, ei turhia kikkaile vaan nojaa tasapainoon ja perussävyihin. Osuva lisä Lammin lintusarjaan.

Pisteet: 37/50

Olutkellarin maltainen luonto: Hippiäinen

Tänään jäljestetään ja maistetaan Hippiäistä...

Hippiäinen, tuo kotimaisen luontomme pienin siivekäs… Sen vuosittaiset kannat vaihtelevat suuresti talven ankaruudesta riippuen, mutta kuluva talvikausi vaikuttaa olleen sen leviämiselle varsin suotuisa. Moni onkin jo törmännyt ruskeasävytteiseen ilmestykseen asuinkeskittymien kauppapaikoilla helmi-maaliskuun aikana. Nyt laajalle levinnyttä kantaa kutsutaan juuriensa puolesta lammilaiseksi, joskin se lienee lähtenyt liikkeelle pääkaupunkimme ydinkeskustan tuntumasta, Torikortteleiden uumenista. Samaa tietähän kulkivat männävuosina lajibongareita hämmentäneet mutta myös ihastuttaneet suurehkot Pyy- ja Ruisrääkkäjoukkiot.

Luonnossa Hippiäinen on pieni, pituudeltaan alle kymmensenttinen ja helposti puuston suojiin katoava, lajitunnistusretkellä olevia harrastajia lähes tarkoituksella kiusaava leikittelijä. Luontokappaleen nestetilavuus on pieneen kokoon verraten yllättävän iso, sillä kolme Hippiäistä vastaa kokonaista litran sahtitonkkaa. Wikipedia kertoo, että Hippiäisen tavallisin ääni on ohut ja hyvin korkea, kolmi- tai nelitavuinen kilinä. Varoitusääni on terävä ja korkea tsiff. Varoitusääni onkin kuultu tänä keväänä useaan otteeseen ja sen uskotaan liittyvän jollain tapaa Hippiäisen päälakea koristavaan, harmahtavaan päähineeseen.

Yksi valioyksilö oli eksynyt myös allekirjoittaneen pihapiiriin, jossa se piilotteli marja-aronia-aitaan kätkeytyvän terijoensalavan jäännöksen nuorten versojen seassa. "Yksikö vain?" ajattelin, sillä Hippiäisen tiedetään viihtyvän kuusikoissa... Täytyy myöntää, että haaleanruskea, hieman keltaista ja vaaleaa tehosteväriä ilmentävä otus sulautui maisemaan varsin tehokkaasti, mutta janoinen saalistaja on tarinan mukaisesti usein kohdettaan ovelampi. Näin tälläkin kertaa.

Hippiäinen

Harvemmin lentäviä siipiveikkoja maistelevana en oikein tiennyt, mitä nestemäiseen muotoon loihditun lintupirtelön äärellä olisi pitänyt odottaa. Ruisrääkkä ja Pyy olivat jääneet mieleen melko syvätunnelmaisina, perinteisiä ja toimivan rustiikkisia makuyhdistelmiä suosivina elämyksinä, joten vähän samansuuntaista tenhoa ajattelin pienen Hippiäisenkin tarjoilevan. Ehkä linnun paria astetta pienempi kokoluokka olisi tarjonnut vaihtoehtoisenkin, tällä kertaa osuvamman vihjeen esille laitetun annoksen luonteesta, mutta tällä kertaa tuo tieto ongittiin haaviin vasta ensipuraisun myötä.

Hippiäinen osoittautui sopivaksi iltapalaksi pitkän päivän päätteeksi. Kinuskinen ja pehmeän näköinen annos vakuutti ulkomuodollaan ja sen keskitumman sävytteinen tuoksukin vaikutti varsin lupaavalta. Rustiikkinen lienee edeltäjiin nähden ehkä hieman väärä termi, mutta maalaishenkinen tuntu ilmoilla kuitenkin on. Ulkomuodon vaaleahko näkymä toistuu selvänä myös aromissa. Ehkä hippiäinen onkin enemmän kevään lintuja… Edessäni oli pieni kulhollinen kypsiä hedelmiä, nenää hellivää, toffeen ja viljavan leipäisyyden tahdittamaa maltaisuutta kevyehkön, mutta selkeän maustepuolen sitoessa kokonaisuuden hienosti yhteen.

Ensipuraisu vahvistaa tuoksun tuoman aavistuksen keväisempien kelien kaipuusta. Tietynlainen kepeys ja makujen syvyyden puute vaivaa annostani. Kypsät hedelmät ovat edelleen kulhossa ja karamellisävytteinen maltaisuuskin saa sijaa, mutta kantavasta pohjasta tuntuu tulleen tasapaksu lisuke. Kokki myös innostunut mausteidensa kanssa odotuksia enemmän ja vaikkei ilmoilla ehkä liioittelun makua ole, korostuu kuivaksi kääntyvä lopetus hieman turhaksikin vasten takana ammottavaa, riittävän yhtenäistä pohjaa kaipailevaa tuettomuutta. 

Ehkä odotusten lähtökohdat tekevät tällä kertaa tepposet, mutta harmillisen valju kuva annoksesta nyt jää. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo hedelmien hitusen käynytkin kypsyys sekä paikoittainen pirteys tosin toimi kohtalaisen hyvin esillä olleen mausteripauksen kanssa. Olisiko Hippiäinen sittenkin enemmälti alkupala kuin pääruoka, jollaisena Pyyn ja Ruisrääkän nautiskelin… Mahdollisesti.

Hippiäinen on tosiaan Lammin Sahdin nimeä esiinnostava olut tämänkertaisessa Alkon pienpanimokattauksesta. Se on mitä luultavimmin valmistettu jälleen Bryggeri Helsingin tykönä ja jälleen kerran oluthörhöt ovat saaneet miettiä päänsä puhki oluen tarkkaa tyylisuuntaa. Jutustelin vuosi sitten Kääriäispekan kanssa puhelimessa ja rupattelu sivusi myös näitä kevätkattaukseen tehtyjä oluita. Niiden ajatus oli kutakuinkin pysyä Lammin Sahdin perinteiden linjoilla eli innoitusta ammennetaan vahvasti sahdista ja hämäläisistä maalaisoluista. Rustiikkista, maaseutufiilistä ja ”lähes sahtimaisia oluita”. Hyvin vapaasti Pekan luonnehdintoja muistellen siis.

Vahvuutta oluelle on 7,0% ja se seilailee jossain Traditional Alejen epämääräisessä kategoriassa. Reittausblogin Harrin salaliittoteoria nostaa esiin mahdollisen leivinhiivan käytön, mikä kieltämättä on hyvä näkökanta. Oma pulloni ei tosin aivan samanmoista makeutta ja pyöreyttä tarjonnut, vaan jätti hitusen syvyyttä huutavan fiiliksen. Arvosanaksi annoin 32/50, mutta jotenkin sympatiseeraan näitä rehdisti omaa tietä kulkevia lintu-oluita ja noutanen ainakin pullollisen jatkoa odottamaan. Kesällä tuo voisi ollakin aika kohdillaan...