Olutkellarin maltainen luonto: Hippiäinen

Tänään jäljestetään ja maistetaan Hippiäistä...

Hippiäinen, tuo kotimaisen luontomme pienin siivekäs… Sen vuosittaiset kannat vaihtelevat suuresti talven ankaruudesta riippuen, mutta kuluva talvikausi vaikuttaa olleen sen leviämiselle varsin suotuisa. Moni onkin jo törmännyt ruskeasävytteiseen ilmestykseen asuinkeskittymien kauppapaikoilla helmi-maaliskuun aikana. Nyt laajalle levinnyttä kantaa kutsutaan juuriensa puolesta lammilaiseksi, joskin se lienee lähtenyt liikkeelle pääkaupunkimme ydinkeskustan tuntumasta, Torikortteleiden uumenista. Samaa tietähän kulkivat männävuosina lajibongareita hämmentäneet mutta myös ihastuttaneet suurehkot Pyy- ja Ruisrääkkäjoukkiot.

Luonnossa Hippiäinen on pieni, pituudeltaan alle kymmensenttinen ja helposti puuston suojiin katoava, lajitunnistusretkellä olevia harrastajia lähes tarkoituksella kiusaava leikittelijä. Luontokappaleen nestetilavuus on pieneen kokoon verraten yllättävän iso, sillä kolme Hippiäistä vastaa kokonaista litran sahtitonkkaa. Wikipedia kertoo, että Hippiäisen tavallisin ääni on ohut ja hyvin korkea, kolmi- tai nelitavuinen kilinä. Varoitusääni on terävä ja korkea tsiff. Varoitusääni onkin kuultu tänä keväänä useaan otteeseen ja sen uskotaan liittyvän jollain tapaa Hippiäisen päälakea koristavaan, harmahtavaan päähineeseen.

Yksi valioyksilö oli eksynyt myös allekirjoittaneen pihapiiriin, jossa se piilotteli marja-aronia-aitaan kätkeytyvän terijoensalavan jäännöksen nuorten versojen seassa. "Yksikö vain?" ajattelin, sillä Hippiäisen tiedetään viihtyvän kuusikoissa... Täytyy myöntää, että haaleanruskea, hieman keltaista ja vaaleaa tehosteväriä ilmentävä otus sulautui maisemaan varsin tehokkaasti, mutta janoinen saalistaja on tarinan mukaisesti usein kohdettaan ovelampi. Näin tälläkin kertaa.

Hippiäinen

Harvemmin lentäviä siipiveikkoja maistelevana en oikein tiennyt, mitä nestemäiseen muotoon loihditun lintupirtelön äärellä olisi pitänyt odottaa. Ruisrääkkä ja Pyy olivat jääneet mieleen melko syvätunnelmaisina, perinteisiä ja toimivan rustiikkisia makuyhdistelmiä suosivina elämyksinä, joten vähän samansuuntaista tenhoa ajattelin pienen Hippiäisenkin tarjoilevan. Ehkä linnun paria astetta pienempi kokoluokka olisi tarjonnut vaihtoehtoisenkin, tällä kertaa osuvamman vihjeen esille laitetun annoksen luonteesta, mutta tällä kertaa tuo tieto ongittiin haaviin vasta ensipuraisun myötä.

Hippiäinen osoittautui sopivaksi iltapalaksi pitkän päivän päätteeksi. Kinuskinen ja pehmeän näköinen annos vakuutti ulkomuodollaan ja sen keskitumman sävytteinen tuoksukin vaikutti varsin lupaavalta. Rustiikkinen lienee edeltäjiin nähden ehkä hieman väärä termi, mutta maalaishenkinen tuntu ilmoilla kuitenkin on. Ulkomuodon vaaleahko näkymä toistuu selvänä myös aromissa. Ehkä hippiäinen onkin enemmän kevään lintuja… Edessäni oli pieni kulhollinen kypsiä hedelmiä, nenää hellivää, toffeen ja viljavan leipäisyyden tahdittamaa maltaisuutta kevyehkön, mutta selkeän maustepuolen sitoessa kokonaisuuden hienosti yhteen.

Ensipuraisu vahvistaa tuoksun tuoman aavistuksen keväisempien kelien kaipuusta. Tietynlainen kepeys ja makujen syvyyden puute vaivaa annostani. Kypsät hedelmät ovat edelleen kulhossa ja karamellisävytteinen maltaisuuskin saa sijaa, mutta kantavasta pohjasta tuntuu tulleen tasapaksu lisuke. Kokki myös innostunut mausteidensa kanssa odotuksia enemmän ja vaikkei ilmoilla ehkä liioittelun makua ole, korostuu kuivaksi kääntyvä lopetus hieman turhaksikin vasten takana ammottavaa, riittävän yhtenäistä pohjaa kaipailevaa tuettomuutta. 

Ehkä odotusten lähtökohdat tekevät tällä kertaa tepposet, mutta harmillisen valju kuva annoksesta nyt jää. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo hedelmien hitusen käynytkin kypsyys sekä paikoittainen pirteys tosin toimi kohtalaisen hyvin esillä olleen mausteripauksen kanssa. Olisiko Hippiäinen sittenkin enemmälti alkupala kuin pääruoka, jollaisena Pyyn ja Ruisrääkän nautiskelin… Mahdollisesti.

Hippiäinen on tosiaan Lammin Sahdin nimeä esiinnostava olut tämänkertaisessa Alkon pienpanimokattauksesta. Se on mitä luultavimmin valmistettu jälleen Bryggeri Helsingin tykönä ja jälleen kerran oluthörhöt ovat saaneet miettiä päänsä puhki oluen tarkkaa tyylisuuntaa. Jutustelin vuosi sitten Kääriäispekan kanssa puhelimessa ja rupattelu sivusi myös näitä kevätkattaukseen tehtyjä oluita. Niiden ajatus oli kutakuinkin pysyä Lammin Sahdin perinteiden linjoilla eli innoitusta ammennetaan vahvasti sahdista ja hämäläisistä maalaisoluista. Rustiikkista, maaseutufiilistä ja ”lähes sahtimaisia oluita”. Hyvin vapaasti Pekan luonnehdintoja muistellen siis.

Vahvuutta oluelle on 7,0% ja se seilailee jossain Traditional Alejen epämääräisessä kategoriassa. Reittausblogin Harrin salaliittoteoria nostaa esiin mahdollisen leivinhiivan käytön, mikä kieltämättä on hyvä näkökanta. Oma pulloni ei tosin aivan samanmoista makeutta ja pyöreyttä tarjonnut, vaan jätti hitusen syvyyttä huutavan fiiliksen. Arvosanaksi annoin 32/50, mutta jotenkin sympatiseeraan näitä rehdisti omaa tietä kulkevia lintu-oluita ja noutanen ainakin pullollisen jatkoa odottamaan. Kesällä tuo voisi ollakin aika kohdillaan...