Kotiolut: Ukonmalja Juuret Saskatoon Sour Ale

Pureuduin ennen joulua Ukonmaljan mielenkiintoisen hapanolut-projektin hedelmiin Heimo Omena-Pihlaja Sour Alen muodossa. Kutkuttava kombinaatio toimi kokonaisuutena varsin hyvin ja nyt on aika kaivaa esiin samasta erästä lähtöisin oleva, tällä kertaa saskatoonilla eli marjatuomipihlajan marjalla maustettu Juuret Saskatoon Sour Ale!

Marjatuomipihlaja eli saskatoon (kuva: Linnan Saskatoon)

Saskatoon olikin itselleni hauska tuttavuus, sillä marjaan olen varmasti joskus törmännytkin, mutta sen nimi ei kertonut oikeastaan yhtään mitään. Se toi mieleen lähinnä vain kanadalaisen Saskatoonin kaupungin, joka pienen tutkimisen perusteella onkin saanut nimensä tämän kyseisen kasvin mukaan. Marjatuomipihlaja vaikuttaakin olevan yleisempi hyötykasvi Amerikan suunnalla ja se voidaan ravintoarvojensa puolesta laskea suoerfoodiksi. Marjat nimittäin sisältävät runsaasti antioksidantteja, kalsiumia, kaliumia, magnesiumia, kuitua, beetakaroteenia ja rautaa. Jonkinlainen vastine täällä yleisimmin pihapiireistä löytyvälle marja-aronialle kenties… Terveysolutta luvassa siis?

Ukonmaljan blogista löytyy tarinaa oluen valmistuksesta ja sen matkasta pitkän kypsytyksen jälkeen pulloihin.

Ukonmalja: Juuret Saskatoon & Heimo Omena-Pihlaja SourAle

Tätä on odoteltu mielenkiinnolla...

Itse tekijä valoittaa oluen nimen taustoja ja totuttuun tapaan se kätkeekin hienoa symboliikkaa:

Tämän oluen nimeä mietin pitkään. Lopulta se löysi kaksimerkityksellisen nimenstä Juuret. Toinen merkitys juontaa juurensa marjojen alkulähteelle eli Linnan marjatilan emäntään, joka kertoi oman elämänsä "pyhiinvaellusmatkastaan" Solovetskin luostarisaarelle, missä hänen isosänsä oli 1900-luvun alkupuolella poikennut matkallaan 1. maailmansotaan. "Tiedän nyt, että ennen Solovetskissa käyntiä elämääni on kuulunut kaipaus päästä sinne joskus. Kaipaus, joka on noussut vienalaisista juuristani", hän kirjoittaa Karjalan Heimo -lehdessä julkaistussa artikkelissaan, joka tuosta vierailusta kertoo.

Toinen merkitys kytkeytyy itse saskatooniin. Varsinkin mieleeni jäi -- kun tuosta pensaasta lueskelin -- maininta, että se kukkii aikaisin keväällä niihin aikoihin, kun maa alkaa olla sopivan sulaa haudata talvella kuolleet vainajat. Ja näin ollen saskatoonin kukkia on käytetty mm. tällaisten hautajaisten koristekukkina. Ja symboliikankin maailmassa puun juuret toki viittaavat aliseen maailmaan, kuolleiden valtakuntaan. 

Mielessäni on pitkään siintänyt ajatus kyseisen oluen testaamisesta aurinkoiselle kevätsäällä, mutta muutin suunnitelman lennosta ja ajattelin ottaa pullon matkaan mökin rauhaan. Noh, pääsiäiskiireissähän se tietenkin unohtui kotipuoleen, joten kolmas kerta todensanoo ja kotikonstit ovat yleensä ne toimivimmat: harmaan kevätpäivän hämärä ilta. Onhan siinäkin sitä tunnelmaa! Olut on makusteltu sekä ilman pullon pohjan sakkoja että niiden kanssa. Terävin kärki kuuluu jo kadonneen, mutta makua riittää silti.

Ukonmalja Juuret Saskatoon Sour Ale

Ilman hiivoja:

Rusehtavanpunainen, läpikuultava muttei kirkas. Varsin kaunis näky niukasta vaahdostaan huolimatta.

Tuoksussa nahkaa, hikeä, tallimaista loimea, laimeahkoa kirsikkaisuutta sekä hyvin vienoa, mehumaista makeutta. Mukavan runsas ja toimiva.

Maultaan ohkaisempi, hieman pettymystä henkivä. Punertava marjaisuus on enemmän mansikkaisen makeaa kuin kirsikkaisen hapanta, mitä saskatoonilta jostain syystä odotin… Villihiivan talliaromia on maun tunnusomainen piirre, mutta voisi mieluusti olla paremminkin esillä. Hieman nahkea, satulamainen ja jollain tapaa homejuustoinen. Silti turhan kesy, kulmiltaan pyöreä ja vaimea. ”Liian helppo”…

Hiivat mukana:

Ulkomuoto muuttuu välittömästi sameaksi, valoa läpipäästäväksi oranssiseksi mansikkaisuudeksi.

Tuoksuun tulee lisäpontta, mutta muutoin komponentit pysyvät ennallaan – ehkä tunnelmaan tulee hienoista homejuustomaista aromikkuutta, muttei mitenkään merkille pantavassa mittakaavassa.

Makupuolikin tehostuu, mutta mansikkainen makeus pitää asemansa eikä kaivattua kirsikkamaista happamuutta juurikaan löydy. Talliaromit nousevat hieman paremmin esille ja tunnelma on mukavan ”hikinen”. Edelleen aika helppo, hieman kesy ja niin edespäin… Sameana "pisteen verran" parempaa.

Pisteet:

• Tuoksu: 7/10 
• Ulkonäkö: 3/5 
• Maku: 7/10 
• Suutuntuma: 3/5 
• Yleisvaikutelma: 13/20

Omena-pihlajanmarja –versio vei tässä ”taistossa” pidemmän korren. Ei saskatoon-painoskaan mikään lapanen ole, oikein miellyttävää siemailtavaa ja tästä kaksikosta se huomattavasti helpommin lähestyttävä. Veikeä kokeilu, propsit siitä. Lopputulokset ovat ”hulluun” kokeiluun todella mainiot! Kiitoksia!

Jännää kotiolutta: Ukonmalja Heimo Omena-Pihlaja Sour Ale

Jännän äärellä...

Näin joulun alla eletään monessa suhteessa mielenkiintoista aikaa, eikä Ukonmaljan tarjonta tuo tähän tosiasiaan poikkeusta. Siitä alkaa olla jo pitkälti toista vuotta kun Tommin kanssa pohdiskelimme josko kartanon mailta löytyisi oluen mausteeksi sopivia luonnonantimia. Marjasato jäi viime vuonna kuitenkin varsin vaihtelevaksi eikä pelivaraa metsänherkkuja kilotolkulla kuluttavan talouden talvivarantojen suhteen juuri jäänyt. Mutta onneksi ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen eli laitoin naapurit ja omat vanhempani keräämään omenoita!

Saaliiksi saatiin ämpäritolkulla kotimaisia luomuomenia, joista parisen kiloa päätyi yleiskoneen silppurin ja pakkasen kautta Tommin huomiin. Puolet omenoista silputtiin kuorineen ja puolet kuorittiin, lajikkeiltaan ne edustivat kahta peruspuutarhaomenalaatua, joista Valkea Kuulas oli määrältään hieman dominoivampi (toisen puun alkuperästä ei ole varmuutta). Toimittelin omenasilpun jäisenä Palokkaan, jossa vierre vartoikin jo malttamattomana mausteaineitaan – omenoiden lisäksi matkaan pääsi myös Ukonmaljan raaka-ainevaraston pakastimesta löytynyt pihlajamarjamehu, joka oli peräisin Tommin äidin takapihalta poimituista marjoista. Kuten itse maestrokin toteaa, on kyseessä melko klassinen yhdistelmä, joskaan lopputuloksesta ei tällä kertaa voitu antaa takeita... Vuosi vietettiinkin piinaavassa jännistyksessä.

Omena-pihlaja ”lambicin” lisäksi samaan aikaan kypsyi myös marjatuomipihlajan eli saskatoonin marjoilla maustettu, samasta vierteestä valmistettu hapanolut. Saskatoon olikin oikeastaan koko hapanolutkokeilun idean lähde ja senkin aion ottaa tarkasteluun hieman myöhemmässä vaiheessa… Nyt maistettavaa, omenaisempaa versiota jaoin myös eteenpäin omenoiden toimittajille ja näin Heimo-nimen symboliikkakin sai luontaista lisävahvistusta. Tommi itse avaa nimeämisen perusteita viestissään seuraavasti:

Heimo-nimi viittaa niihin lähteisiin, joista oluen omenat ja pihlajat ovat lähtöisin; sun naapureilta ja vanhemmilta, äitini takapihalta (pihlaja) -- läheisiltä ihmisiltä, jotka jakavat sadostaan, "heimolta". Eli tällaista heimoon, perheeseen, lähipiiriin liittyvää symboliikkaa, ehkä samalla myös haikailua aiempien aikojen tiiviimpiin, autonomisempiin kyläyhteisöihin.

Olut on nyt tosiaan kypsynyt jo reilun vuoden ajan ja pullojen mukana tulleessa viestissä kehoitettiin odottelemaan joulunalusaikaan. Itsenäisyyspäivä sopikin mielestäni mainiosti pohjolan makuja tarjoilevan villioluen maisteluun! Kaappiin jäi vielä odottelemaan pullollinen olutta myöhempiä aikoja varten ja voi olla että tuo saakin sitten kypsyä kaikessa rauhassa vertailun vuoksi….Tuhti paketti oluen valmistuksen vaiheita ja reseptiikkaa löytyy tuttuun tapaan Ukonmalja blogista – samasta yhteydestä saa myös hyvää esimakua saskatoon-painoksen lopputuloksesta:

Juuret Saskatoon & Heimo Omena-Pihlaja Sour Ale

Ukonmalja Heimo Omena-Pihlaja Sour Ale

Kaadan oluen ensin ilman hiivoja, sillä nerokkaasti valitsin puolilitraiselle oluelle aivan liian pienen lasin… Noh, hiivattomana olut on luonnollisesti varsin kirkas, ehkä hivenen samea kuitenkin. Kaunis, joskin melko niukkavaahtoinen, siiderimäisen oranssinen ilmestys. Kun loputkin juomasta saadaan lasiin, samenee näky selvästi ja väritys saa jyhkeää syvyyttä mukaansa – huomattavasti jämäkämpi ja kutsuvampikin hiivojen kanssa nautittuna. Syvää oranssia, hienoista punertavuutta… Harmillisesti tästä vaiheesta jäi kunnon kuva ottamatta…

Tuoksultaan tämä on aika jännä, pääosin aika mieluisa kuitenkin. Tallista maatilan tunnelmaa, hevosen loimea ja muuta lambicmaista aromikkuutta löytyy melko runsaastikin. Alkuun seasta löytyy myös rehtiä lantaa, mutta onneksi tuo vivahde taittuu melko nopeasti häiritsemästä – tai sitten nenä vain tottuu siihen? Maustamiseen käytetyistä aineksista omena on mielestäni hyvin esillä ja tuokin oman, hieman tunkeankin siiderimäisen aspektin matkaan. Marjaisaa happamuuttakin löytyy ja oletettavasti tuo on peräisin juuri pihlajanmarjojen puolelta. Taustalla on kevyesti toffeista makeutta sisältävää, vaaleahkoa maltaisuutta. Kyllähän tässä on kerrasta osuttu ja kunnolla – moniulotteisen hapan, omenainen ja brettainen kokonaisuus ainakin tuoksun perusteella!

Maultaan olut ei aivan yllä tuoksun syvyyteen, vaan hienoista haaleutta on taustalla aistittavissa. Tästä huolimatta kokonaisuus kantaa maaliin saakka ja pitkäkestoisessa makustelussa piileekin tämän tarinan hienous. Hapanta, jopa kuivaakin omenaisuutta sekä punaisen marjaisaa happamuutta – pihlajanmarjat ovat ottaneet aika vahvan otteen mausta, mikä nostaa loppuun aavistuksen yli-innokkaastikin marjojen kitkeryyttä. Tallia, maatilan henkeä – alussa tuoksun tavoin lantaisuutta, mutta katoavaa sorttia sekin onneksi on. Hieman kosteaa satulanahkaa, aavistus etikkaa. Tuntumaltaan maltillinen, keskirunsas ja yleisilmeeltään ehkä hieman raaka eli kypsyttely voisi olla paikallaan. Puoli litraa on kertamääränä aika maksimi, sen verran supistelevan hapanta meno on. 

Tuomio: Tyylinmukainen, hienosti omenoiden ja pihlajanmarjojen piirteitä esiin nostattava sour ale. Happamia sanoi kettu… Hatun noston arvoinen suoritus!

Pisteet:

• Tuoksu: 8/10 
• Ulkonäkö: 3/5 
• Maku: 8/10 
• Suutuntuma: 4/5 
• Yleisvaikutelma: 14/20

Yhteensä: 37/50

Omenavarkaissa?

Oma panos oluen teossa...

Näkyhän ei varsinaisesti kovinkaan kaunis tässä vaiheessa ole...

Lopussa vuoden odotus palkittiin!