Prykmestarin savukatajainen perintö

Näky, jonka pelkäsin katoavan pian.

Kun Vakka-Suomen Panimo ilmoitti maaliskuussa sulkevan ovensa, olin suoraan sanoen hämmästynyt. Pienpanimoiden kapeasta leivästä ja kotimaisenkin kentän kasvavasta tungoksesta on kyllä ollut puheita jo jonkin aikaa eikä joukon paikoittainen harventuminen sinällään mikään yllätys olisi. Pakko kuitenkin myöntää, ettei Uudenkaupungin panimoylpeys kuitenkaan ollut käynyt pienessä mielessänikään, kun mahdollisia kaatujia olen itsekseni pohdiskellut. Oikeastaan päinvastoin.

Näin kuitenkin kävi ja perustajajäsen Jani Vilpas avasi asiaa ihailtavan avoimesti ja turhia selittelemättä. Sittemmin toiminnalle on kuin onkin löytynyt jatkaja, kun Stadin Panimo ilmoitti ostaneensa Vakka-Suomen Panimon toiminnan ja vieläpä jatkavansa myös jo eräällä tapaa ikonisen Prykmestar-brändin tuotantoa.

Vuonna 2007 perustetulla Vakka-Suomen Panimolla on ollut suuri rooli omankin harrastuneisuuteni ja ylipäänsä kotimaisesta pienpanimoalasta kiinnostumisen suhteen. Satuimme näet hieman sattumankin kautta panimon ovelle kymmenen vuotta sitten ja lämmin vastaanotto sekä kutsu panimokierrokselle oli hyvin silmiä avaava kokemus, josta innostus lähti toden teolla viriämään. Tämän lisäksi panimolta löytyy muutamakin oma kestosuosikki, joista henkilökohtaisesti tärkeimmät ovat Prykmestar Savu ja sen runsaampi isoveli Savukataja.

Savukataja olikin ensimmäinen asia, jonka mieleeni sain, kun panimon konkurssi-ilmoitus tuli julki. ”Ei hemmetti”, taisi olla siistitty kirjoitusasu päällimmäiselle ajatukselle. Lista jatkui Savulla, Wehnäbockilla, parillakin mainiolla lagerilla sekä uraa aikanaan uurtaneella Double IPAlla, mutta palasi lopulta takaisin Savukatajaan. Sen menetys tuntui ja tuntuisi edelleen yhdeltä suurimmista yksittäistä olutta koskevista tappioista, mitä kotimaisessa pienpanimotarjonnassa saattaisi kuvitella. Vain oikeastaan Plevnan Siperia nousee yhtä vahvana mieleen*.

Entä, kun viimeinenkin Savukataja on kaadettu?

Miksi juuri Savukataja on niin merkityksellinen? Tätä piti itsekin vähän aikaa mutustella. On totta, että sillä on ollut panimon ohella suuri merkitys oman olutmaun löytämisen suhteen ja siitä on muodostunut myös yksi henkilökohtaisen harrastuksen peruskivistä. Mutta uskallan myös väittää, ettei kyse ole vain itsekkäistä tuntemuksista tai mielipiteistä, vaan taustalle on helppo piirtää laajempiakin perusteita.

Ensinnäkään Savukatajalle ei ole syntynyt oikein missään vaiheessa varteenotettavaa, saati pysyvää kilpailijaa Suomessa. Ei, vaikka olutta on valmistettu jo vuosikaudet, mikä sekin on nykyisenlaatuinen valikoiman nopeaan vaihtuvuuteen ja uutuuskirjon kasvuun perustuva markkina huomioon ottaen erittäin kunnioitettava suoritus ja saavutus.

En sano, että uutuustulvassa mitään väärää saati pahaa olisi, ei suinkaan. Panimoiden innovatiisuus tuottaa markkinoille kasvavissa määrin erittäinkin hyviä, täyden tunnustuksen ansaitsevia oluita, joiden yhtä nopea poistuma on kuitenkin jossain määrin helppo hyväksyä. Onhan valikoiman jatkuva eläminen nykyään enemmän kuin normaalia ja ensi viikolla tilalla voi jo olla yhtä hyvä, korvaava tuote.

Kun Savukataja aikanaan julkaistiin, oli tahti muutenkin hitaampi ja se sai hyvän jalansijan myös poikkeuksellisuutensa ansiosta. Kuten todettua, ei se vieläkään ole saanut kunnollista haastajaa, vaikka olutta on valmistettu jo reipas vuosikymmen – kauemmin, kuin suurin osa nykypäivän pienpanimoista on ollut edes perustamisvaiheessa saati toiminnassa.

Uusin voimin jatkumoa klassikolle?

Se on pakko kuitenkin myöntää, etten itsekään lukeudu Savukatajan suurkuluttajiin. Toisaalta harvapa tuon vahvuisen ja runsasmakuisen oluen arkikäyttäjäksi varmaan ilmoittautuu ja omakohtaisestikin sen nautinta on suuntautunut suht harvoihin, mutta sitäkin harkitumpiin tilanteisiin. Mutta juuri siinä hommassahan ”suuri savuinen” onkin parhaimmillaan ja yksi varteenotettavimmista vaihtoehdoista kotimaisten klassikoiden joukossa. Luottokumppani syviä ajatuksia vaativiin hetkiin ja suomalaisen luonnon hiljaiseen ihmettelyyn. Täydensin kaiken varalta varastoni, mutta toivon ettei sen taru olisi lopullisesti ohi.

Toivotaan, stadilaiset ottavat homman hienosti haltuun ja Savukatajaa, kuten muitakin Prykmestareita tullaan näkemään vastakin ja siinä samalla Stadinkin tuotteet saavat kaipaamaansa lisälevikkiä. Savukatajan sulokutsun soisi kaikuvan laaksoissamme jatkossakin.

*Tottakai Koffin Portterinkin katoaminen olisi suuri tappio koko maamme elossa olevaa panimohistoriaa ajatellen, mutta ehkä hieman eri tavalla. En siis suinkaan unohtanut, vaan paneuduin yllä pienpanimoihin.

Vakka-Suomen Prykmestar Schwarzbock

Vakka-Suomen Prykmestar Schwarzbock

• Tyyli: Dunkler Bock
• Alk.%: 6,0
• Panimo: Vakka-Suomen Panimo, Uusikaupunki, Suomi

Vakka-Suomen Panimo tumma Schwarzbock vierailu syyskaudella pariinkin otteeseen lasissani. Ensimmäinen kierros sai aikaan myös ylöskirjaillun arvion, koska en muistanut oluen olevan ”tuttu” jo muutaman vuoden takaa. Sehän käväisi Alkon valikoimissa jo talvella 2013, jolloin se oli osa silloista pienpanimokattausta. Olikin hauska huomata, kuinka mielipide tuotteesta on kaikkien näiden vuosien jälkeen pysynyt samana, vaikka arvioissa käytetyt termit näkyvät matkalla hieman muuttuneen.

Vakka-Suomen Prykmestar Schwarzbock

Tummanpuhuva, syvänruskea olut kauniilla, vaaleahkolla vaahdolla kruunattuna. Tumma, maltainen tuoksu on hyvin mallasleipäinen, kuivahedelmäinen ja paahtuneen suklainen. Makeahkona alkavan limppuisuuden alta paljastuu keskirunsasta kuivuutta ja tunnelma on rustiikkisen maanläheinen.

Maussa mennään tuoksua syvemmälle, joskin pääteemat samoina pysyvätkin. Mallasleipäinen, limppuinen maltaisuus on syvää ja sen paahtuneen sävyinen olemus henkii niin suklaata kuin kahviakin. Lopusta löytyy keskirunsasta katkeroa sekä mukavaa mausteisuutta. Jälkimaussa esiin nousee siirappikuorinen limppu, paahtunut mallas sekä vieno kahvisuus. Tuo kolmikko ilmentää hyvin myös lämmön myötä aukenevan kokonaisuuden päämakuja. Lämmin, tasapainoinen ja syvä talviolut.

Tuomio: Hienoa lagerosaamista VASPilta, tällä kertaa Schwarbockin voimin.

Pisteet: 38/50

Kuokkala Pils

Kuokkala Pils

• Tyyli: Pilsener
• Alk.%: 4,5
• Panimo: Vakka-Suomen Panimo, Uusikaupunki, Suomi

Johan sitä piti silmiä pariinkin kertaa hieraista, kun kuvavirrassani lipui vastaan Kuokkalan kaupunginosan nimikko-olut. Lähempi tarkastelu paljasti tuotteen olevan lähtöisin Uudestakaupungista, Vakka-Suomen Panimon tyköä. Ei siis ollut HIISI tämän paikallisoluen takana.

Muutaman, lähinnä 40520-alueen K-Marketin valikoimista löytyvä olut piti tietenkin hakea talteen, vaikken Kuokkalassa asustakaan – sama area code ja sana ”olut” riittivät kuitenkin houkuttimeksi. Pientä taustatyötä piti asian suhteen tietty harrastaa ja aika nopeasti kävikin ilmi, että Kuokkala-liemi oli itseasiassa tilausetiketöity Prykmestar Pils. VASPihan harrastaa näitä etikettioluita muutoinkin, joten asia ei sinällään tullut yllätyksenä.

Olinkin jo jonkin aikaa miettinyt paluuta kohti olutharrastukseni juuria, eli uusikaupunkilaisten kauppaoluiden läpikäyntiä, joten tämä tuli kuin tilauksesta. Tempauksen organisaattori jäi itseltäni yhyttämättä, mutta mitä ilmeisimmin asia kytkeytyy jollain tapaa alueen K-Market –kauppiaiden toimintaan, kerta tarjonta (ilmeisesti) niiden hyllyihin rajoittuu.

Jyväskylän kuvatuimpia näkyjä? Kenties. Löytyy nimittäin omistakin, vuoden 2011 arkistoista.

Sinällään hauska piirre paikallisromantiikkaa huokuvassa oluessa on sen etiketti, joka itseasiassa kuvaa näkymää Kuokkalasta poispäin, kohti Lutakossa siintävää Horisonttia. Näkymä toki lienee yksi kaupungin eniten kuvatuimpia, iltahämärässä valaistune siltoineen, mutta pitipä tämäkin nyt mainita. Ja kuvauspaikkahan on oikeastaan Ainolaa*, mutta mitäpä pienistä. Ei se Kuokkalan ostari ehkä kuitenkaan kovin myyvä kuvauskohde olisi oluen kyljessä ollut, eihän? No ei. Uutena maamerkkinähän Kuokkalalla on tuo palkintoja kerännyt ”puutalokorttelin” alku, mutta ei se ehkä ihan kuvauksen arvoinen tekele ole.

Itse muuten kiinnitin huomiota sillasta otetun kuvan kännykkäkameramaisuuteen eli aika synkän värittömään ilmeeseen, mutta paikallistuntemusta omaavat kommentoijat osoittivat myös etiketissä komeilevan The taste of a pure lake –tekstin koomisuuteen, mikäli se Jyväsjärveen tosissaan viittaa. Onhan se kieltämättä hassu tokaisu, vaikkei määreisessä muodossa itseasiassa olekaan. Slogan ei kuitenkaan olutta pahenna, sillä Prykmestar Pils on hyvälaatuinen, perusvarma kauppapils ja saksalaistyylisenä VASPin varminta osaamisaluettakin. Toimii hyvin.

Niin juu. Ja kerta Prykmestar Pils täyttää gluteenittoman oluen määritelmän (alle 20mg/kg), voisi Kuokkala Pilsinkin olettaa raja-arvon alle painuvan…

*Joojoo, tokihan se Ainolanrantakin Kuokkalaan lasketaan, mutta Ainolana minä tuon alueen olen oppinut tuntemaan.

Kuokkala Pils

Vaalea, viljavan keltainen ja kaunisvaahtoinen, kirkas olut. Tuoksu on raikas, vaalean maltainen ja yrttisen ruohoinen. Maltaan joukossa on kevyttä makeutta sekä hienoisen ruskistunutta paahtoleivän reunaa. Nämä kaksi elementtiä tuntuvat oikeastaan liittyvän yhteen, vaikka aika pienestä nyanssista puhutaankin. Hyvältä vaikuttaa.

Maultaan tuoksun linjoilla. Vaalean paahtoleipäinen maltaisuus toimii hyvin ja oikeastaan läpi maun mukana kulkeva, hieman yrttiä sisältävä ruohikon puraisu voimistuu loppua kohden. Jälkipurenta onkin puhdas ja kohtalaisen napakka, oluen muutoin täyttäessä raikkaan ja pirteän lageroluen paikan. Purenta voisi omaan makuun hieman ronskimpikin olla, mutta perhanan tasapainoinen suoritus tämä oikeastaan juuri tällaisenaan on.

Tuomio: Tasapainoinen ja sopivasti puraiseva Pils kotimaisen laatupanimon linjastolta.

Pisteet: 31/50