Prykmestarin savukatajainen perintö

Näky, jonka pelkäsin katoavan pian.

Kun Vakka-Suomen Panimo ilmoitti maaliskuussa sulkevan ovensa, olin suoraan sanoen hämmästynyt. Pienpanimoiden kapeasta leivästä ja kotimaisenkin kentän kasvavasta tungoksesta on kyllä ollut puheita jo jonkin aikaa eikä joukon paikoittainen harventuminen sinällään mikään yllätys olisi. Pakko kuitenkin myöntää, ettei Uudenkaupungin panimoylpeys kuitenkaan ollut käynyt pienessä mielessänikään, kun mahdollisia kaatujia olen itsekseni pohdiskellut. Oikeastaan päinvastoin.

Näin kuitenkin kävi ja perustajajäsen Jani Vilpas avasi asiaa ihailtavan avoimesti ja turhia selittelemättä. Sittemmin toiminnalle on kuin onkin löytynyt jatkaja, kun Stadin Panimo ilmoitti ostaneensa Vakka-Suomen Panimon toiminnan ja vieläpä jatkavansa myös jo eräällä tapaa ikonisen Prykmestar-brändin tuotantoa.

Vuonna 2007 perustetulla Vakka-Suomen Panimolla on ollut suuri rooli omankin harrastuneisuuteni ja ylipäänsä kotimaisesta pienpanimoalasta kiinnostumisen suhteen. Satuimme näet hieman sattumankin kautta panimon ovelle kymmenen vuotta sitten ja lämmin vastaanotto sekä kutsu panimokierrokselle oli hyvin silmiä avaava kokemus, josta innostus lähti toden teolla viriämään. Tämän lisäksi panimolta löytyy muutamakin oma kestosuosikki, joista henkilökohtaisesti tärkeimmät ovat Prykmestar Savu ja sen runsaampi isoveli Savukataja.

Savukataja olikin ensimmäinen asia, jonka mieleeni sain, kun panimon konkurssi-ilmoitus tuli julki. ”Ei hemmetti”, taisi olla siistitty kirjoitusasu päällimmäiselle ajatukselle. Lista jatkui Savulla, Wehnäbockilla, parillakin mainiolla lagerilla sekä uraa aikanaan uurtaneella Double IPAlla, mutta palasi lopulta takaisin Savukatajaan. Sen menetys tuntui ja tuntuisi edelleen yhdeltä suurimmista yksittäistä olutta koskevista tappioista, mitä kotimaisessa pienpanimotarjonnassa saattaisi kuvitella. Vain oikeastaan Plevnan Siperia nousee yhtä vahvana mieleen*.

Entä, kun viimeinenkin Savukataja on kaadettu?

Miksi juuri Savukataja on niin merkityksellinen? Tätä piti itsekin vähän aikaa mutustella. On totta, että sillä on ollut panimon ohella suuri merkitys oman olutmaun löytämisen suhteen ja siitä on muodostunut myös yksi henkilökohtaisen harrastuksen peruskivistä. Mutta uskallan myös väittää, ettei kyse ole vain itsekkäistä tuntemuksista tai mielipiteistä, vaan taustalle on helppo piirtää laajempiakin perusteita.

Ensinnäkään Savukatajalle ei ole syntynyt oikein missään vaiheessa varteenotettavaa, saati pysyvää kilpailijaa Suomessa. Ei, vaikka olutta on valmistettu jo vuosikaudet, mikä sekin on nykyisenlaatuinen valikoiman nopeaan vaihtuvuuteen ja uutuuskirjon kasvuun perustuva markkina huomioon ottaen erittäin kunnioitettava suoritus ja saavutus.

En sano, että uutuustulvassa mitään väärää saati pahaa olisi, ei suinkaan. Panimoiden innovatiisuus tuottaa markkinoille kasvavissa määrin erittäinkin hyviä, täyden tunnustuksen ansaitsevia oluita, joiden yhtä nopea poistuma on kuitenkin jossain määrin helppo hyväksyä. Onhan valikoiman jatkuva eläminen nykyään enemmän kuin normaalia ja ensi viikolla tilalla voi jo olla yhtä hyvä, korvaava tuote.

Kun Savukataja aikanaan julkaistiin, oli tahti muutenkin hitaampi ja se sai hyvän jalansijan myös poikkeuksellisuutensa ansiosta. Kuten todettua, ei se vieläkään ole saanut kunnollista haastajaa, vaikka olutta on valmistettu jo reipas vuosikymmen – kauemmin, kuin suurin osa nykypäivän pienpanimoista on ollut edes perustamisvaiheessa saati toiminnassa.

Uusin voimin jatkumoa klassikolle?

Se on pakko kuitenkin myöntää, etten itsekään lukeudu Savukatajan suurkuluttajiin. Toisaalta harvapa tuon vahvuisen ja runsasmakuisen oluen arkikäyttäjäksi varmaan ilmoittautuu ja omakohtaisestikin sen nautinta on suuntautunut suht harvoihin, mutta sitäkin harkitumpiin tilanteisiin. Mutta juuri siinä hommassahan ”suuri savuinen” onkin parhaimmillaan ja yksi varteenotettavimmista vaihtoehdoista kotimaisten klassikoiden joukossa. Luottokumppani syviä ajatuksia vaativiin hetkiin ja suomalaisen luonnon hiljaiseen ihmettelyyn. Täydensin kaiken varalta varastoni, mutta toivon ettei sen taru olisi lopullisesti ohi.

Toivotaan, stadilaiset ottavat homman hienosti haltuun ja Savukatajaa, kuten muitakin Prykmestareita tullaan näkemään vastakin ja siinä samalla Stadinkin tuotteet saavat kaipaamaansa lisälevikkiä. Savukatajan sulokutsun soisi kaikuvan laaksoissamme jatkossakin.

*Tottakai Koffin Portterinkin katoaminen olisi suuri tappio koko maamme elossa olevaa panimohistoriaa ajatellen, mutta ehkä hieman eri tavalla. En siis suinkaan unohtanut, vaan paneuduin yllä pienpanimoihin.