Vuosikertatrappistia kellarista: Westvleteren 12 & Westvleteren 8

Korkki, joka herättää kunnioitusta - etenkin tämän kokemuksen jälkeen.

Pitelin kulttimaineessa kylpevän luostaripanimo Westvleterenin himoittuja olutpulloja käsissäni ensikerran vuoden 2012 syksyllä. Olin juuri vastaanottanut pienen, merten takaa saapuneen pahvilaatikon, jonka sisällön olin ostanut melko suolaiseen hintaan niinkin modernista oluen kauppapaikasta kuin Ebaysta. Jonkinlaisen mystiikan verhon taakse kätkeytyvän, ulkomaailmaan melko vähän huutelevan panimon oluita sai tuohon aikaan etsiä kivien ja kantojen alta, eivätkä esimerkiksi eurooppalaiset verkkokaupat ylimääräisiä pulloja juurikaan kaupitelleet – eivät ainakaan sen reilun puolivuotisen aikana, jona panimon oluita yritin niiden sivuilta yhyttää.

Sittemminhän aiheeseen on tullut muutos ja esimerkiksi maailman parhaimpanakin oluena pidetyn Westvleteren 12:a edustajia löytyi joku vuosi sitten jo Alkonkin valikoimista. Tuon remonttikuluja kattamaan lasketun erän lisäksi luostarin ulkopuolinen myynti on vissiin edelleen enemmän tai vähemmän harmaata, munkkien siunaamatonta toimintaa, mutta etenkin belgialaiset olutkaupat tuntuvat tuotteita tarjoavan tänä päivänä melko hyvällä prosentilla ja kovalla katteella.

Vuosi 2013 käynnistyi ja lasiin kaatui se kaikkein puhutuin, himoituin ja hypetetyin olut eli äsken mainittu Westvleteren 12. Westy. W12. ”Maailman paras olut”. Jostain muistan kuulleeni, että panimo päiväisi parasta ennen –leiman kolmen vuoden päähän pullotuksesta, joten 18.11.2014 numerosarjalla varustettu olut oli maistohetkellä hieman toista vuotta vanha. Ei oikein kolahtanut ja hype jäi ymmärtämättä – maine tosin osaltaan vaikutti pettymyksen suuruuteen, mutta päätin jättää toisen pullon kellariin kehittymään, jonne se sitten vähän pääsi unohtumaankin. Ja hyvä että pääsi. Ajan mittaan Westy12:aa on tullut maisteltua pari putelia myöhemminkin ja parin vuoden iässä testatut ovat osuneet paremmin makuhermoon, mutteivat taivaallisiin tuntemuksiin kuitenkaan ole siivittäneet. Vastikään Jyväskylän Harry’sissä maistettu, varsin tuore (BBE 24.3.2019) yksilö sen sijaan oli mielestäni ”kamalaa”, kuten melko ylitsevuotavan teatraalisesti asiani ilmaisin. "Ihan jees" sopisi varmaan tuohon paremmin, mutta kerta menivät kysymään, notta "onko se nyt maailman parasta?" ei voinut kuin päätään pyöritellä. Hyvä belgi, ei sen enempää.

Vaikka etikettitaiteesta pidänkin,
on tässä jotain valtavan kaunista.

Hieman alle pari vuotta yli panimon määrittämän aikaleiman ikään yltänyt pullo sitten lopulta räjäytti pankin. Se oli herkullinen, intensiivinen, syvällinen ja monimuotoinen kokemus, jollaista ehkä olin jo pari vuotta sitten haikaillut. Kuulin tosin toisaalta, että eräs nelivuotias pullo oli jo kääntynyt kehityksessään laskusuuntaan, mutta omani tuntui porskuttavan iloisesti eteenpäin.

Panimon toinen, hieman kevyempi, edelleen hyvinkin kehuttu Westvleteren 8 sen sijaan vakuutti kesällä 2013 esitellen belgiosaamisen tasoa kauneimmillaan. Tuolloin puolentoista vuoden krouvin ylittänyt olut peittosi pari kuukautta aikaisemmin nautitun kollegansa heittämällä ja saattoi hyvinkin olla kehityskaarensa huipun lähellä, jollei jo pystyttänyt lippuaan valtauksen merkiksi. Nyt, reilu viikko sitten nautittu, samasta erästä lähtöisin oleva pullo oli jo parhaat päivänsä nähnyt – onhan sen parasta ennen päiväkin ollut jo 18.5.2014, mikä useille kasipotkuisille oluille voi olla jo käänteen tekevä aikamääre, ottaen huomioon jo valmiiksi pitkän päiväysajan. Poikkeuksiakin toki on, mutta tämä ei ollut sellainen.

Alla hieman sanailua maistokokemuksista varttuneempien yksilöiden kohdalla - pääroolissa paremmin toiminut ja yleisesti arvokkaampana pidetty Westvleteren 12. Tässä vielä toiston omaisena huomiona käsiteltävien oluiden erätietoja:

Westvleteren 12 - BBE 18.11.2014 - edellinen arvio samasta erästä vuoden 2013 keväältä.

Westvleteren 8 - BBE 18.5.2014 - edellinen arvio samasta erästä vuoden 2013 kesältä.

Katso myös Hankala asiakas -blogin vertailu: Westvleteren XII – 2016 vs. 2012

Westvleteren 12

Samea, hieman punertavan ruskea olut. Ei järin nätti ilmestys, sillä jonkin verran mujua leijailee näkymää sotkemassa – näin taisi olla tuoreemmassakin aikoinaan. Vaahto on kaunis ja oluttahan voi onneksi myös maistaa…

Mutta haistetaan ensin. Oijjojoi! Hunajaisia sävyjä, paahtuneen siirapin ja kuivaluumuisen, rusinaisen ruskean belgihedelmäisyyden verhoamassa, syvässä ja moniulotteisessa tuoksussa. Mausteista hiivaa on, samoin ehkä vienosti yrtteihin kääntyvää eksotiikkaakin. Anistapa en ole aikoihin oluestani poiminut. Miellyttävä vivahde, pitäisi varmaan tehdä ryhtiliikettä belgien suhteen taas…Jotain mallasleipäistä kauneutta tuossa tunnelmassa on mukana ja se toimii kyllä hyvin.

Ja maku, nyt on nektaria lasissa. Alku on pehmyt, syvä ja suussa sulavan tunnelmallinen. Rusinaa, kuivaluumuista ja –aprikoosista hedelmää, siirappikyllästettyä mallaslimppua ja kevyen paahtunutta karamellimaltaisuutta. Nopeasti esiin nousee kohtalaisen voimakas, anismainen yrttisyys, belgihiivainen mausteisuus sekä lopussa miellyttävän tujakka lakritsijuurinen ote. Alkoholi lämmittää ja kuumottaa poskia, runsaiden makujen sekamelska on kauniisti tasapainossa ja täytyy kyllä myöntää, että nyt on suuri olut lasissa. Todella intensiivinen ja intohimoinen kokemus.

Aiemmissa muisteloissa mainitaan runsaat hiilihapot, jotka ovat nyt tasaantuneet, joskin terävän pienikuplaisia edelleen ovatkin. Runko vastaanottaa nuo hyvin eikä aiheesta voi millään muotoa valittaa – hieno kombinaatio.

Tuomio: Klassikko kypsyi klassikoksi vuosien mittaan. En tiedä missä iässä on parhaimmillaan, mutta riittävän vanhana ainakin jumalaista.

Pisteet: 44/50

Westvleteren 8

Maultaan tummaa, kypsää - ja ehkä vähän ylikypsääkin - belgihedelmää tarjoileva kokonaisuus. Osa hedelmistä on kuivatummassa muodossa anismaisen yrttisyyden antaessa makuun oman, tärkeän leimansa. Jälkimaussa kohtalaista katkeruutta, yrttisyttä ja kevyen siirappista maltaisuutta mutta myös jotain salmiakin tapaista lääkemäisyyttäkin. Ehkä se on tuo anis, mikä saa ajatuksen harhailemaan. Mukava tunnelma, mutta ehkä hitusen tasapainoton.

Ajan mittaan jälkikaiku kärjistyy kuivemmaksi ja anismaisen likööriseksi. Tästä en niinkään välitä eikä tämä kypsyttely vaikuta aivan hirvittävän hyvin menestyneen. Lopputulema on hyvä, joskaan ei mainio saati klassikoksi nouseva.

Pisteet: 35/50

Westvleteren 8

• Tyyli: Belgian Strong Ale
• Alk.%: 8,0
• Panimo: Westvleteren Abdij St. Sixtus, Westvleteren, Belgia

Maailman parhaan oluen pikkuveli

Kaivelinpa tässä kesäiltaan kellarin kätköistä maineikkaan Westvleteren Abdij St. Sixtuksen tuotoksen. Westvleteren 8 ei ehkä ole maineeltaan isoveljensä veroinen, mutta rivien välistä luettena ainakin olutväki tuntuu tätä(kin) arvostavan melkoisen paljon – jotkut jopa tuota mainittua, kulttimaineeseen noussutta Westvleteren 12:a enemmän. Westy 12:han tuotti minulle tuossa keväällä hienoisen pettymyksen, jonka voin pitkälti laskea omaan piikkiini. Talven pimeydessä uteliaisuus vei voiton ja korkki aukeni muutaman vuoden etuajassa suositellusta. Valmistahan tuo ei siis ollut, joten odotukset eivät täysin saaneet vastinetta. No oikeastaan samalla tiellä ollaan tämän ”kasinkin” kanssa, sillä suunnilleen samanikäisistä pulloista on kyse. Isoveljeään kevyempi Westy 8 tosin on kuuleman mukaan hieman valmiimpaa tavaraa tähän ikään mennessä, joten pakkohan tuo on testata. Älköös huoliko, molempia herkkuja jää kellariin yksi kappale kumpaakin kypsymään. Tarkempaa triviaa itse panimosta ja trappist-nimityksestä kannattaa käydä lukemassa aiemmin kirjoittamastani Westvleteren 12 arvostelusta. Tuo oluthan on monien mittareiden mukaan maailman paras…

Westvleteren 8

Punertavan ruskea, melko tummakin olut. Vaahtoa muodostuu hienoisesti sen pintaan ja laskiessaan se jättää hajanaista pitsiä lasin reunoille. Tuoksu on hurmaava. Se huokuu tummaa belgihedelmäisyyttä, mutta myös tuoreenlaista vihreää omenaisuutta. Maustekirjosta vahvimmin esiin nousee anis, myös hentoista lääkeyrttisyyttä on joukossa. Karamellinen makeus on hedelmäisyyttä ohuempaa, mutta tärkeä osa kokonaiskuvaa. Yllättävän ”tuoreen” oloinen, hitusen ohut syvyyden suhteen, mutta potentiaali on erittäin vahva – hyvin miellyttävä joka tapauksessa.

Maku jatkaa tuoksun viitoittamalla tiellä. Tummaa, melko kypsää hedelmäisyyttä, tuoksua hennommin omenaisen hapanta tuoreutta. Yskänlääkettä muistuttava, lääkeyrttien ja lakritsin sekoitus on esillä melko vahvana, muttei ole liian dominoivaa. Anista löytyy, samoin toffeisen makeaa maltaisuutta, joka kuitenkin kärsii suutuntuman ohuudesta. Alkoholin lämmittävyys saa aikaan liköörimäisen sivumaun. Jälkimaku on mielenkiintoinen sekoitus paahteisuutta, yrttejä ja lakritsia sokerisen makealla twistillä.

Suutuntumasta puuttuu siis syvyyttä, muttei tuo hirveämmin pääse häiritsemään. Oikein suun mukainen, herkullisen yrttinen ja hedelmäinen belgiolut. Tässä vaiheessa elinkaartaan mielestäni oleellisesti samanikäistä Westy 12:a parempi, vaikkei ehkä lunastakaan sille asettamiani vaatimuksia. Laadukasta belgiolutta joka tapauksessa, jännä nähdä mitä parin vuoden vartominen saakaan aikaan!

Pisteet: 40/50

Westvleteren 12

• Tyyli: Quadrupel
• Alk.%: 10.2
• Panimo: Westvleteren Abdij St. Sixtus, Westvleteren, Belgia

Belgialainen Westvleteren 12… Monien mielestä maailman paras olut, samaa sanoo olutsivusto Ratebeer ja myös Beer Advocaten listalla olut on viiden parhaan joukossa. Toisten mielestä kyseinen olut taas on ylihypetetty ja noussut nykyiseen kulttiasemaansa osittain myös vaikean saatavuutensa vuoksi. Joka tapauksessa olutta kehutaan kautta linjan ja se on varsin haluttua tavaraa. Periaatteessa panimon tuotteita on virallisesti saatavilla vain suoraan panimolta ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevasta In de Vrede-kahvilasta. Lisäksi satunnaisesti olutta on myytävänä joissain belgialaisissa olutkaupoissa. Panimon tuotteista olenkin jo maistanut Blondea, joka on joukon kevyin tuote. Se ei panimon hypen mukaisesti suureksi herkuksi noussut, hyvää seuraa omassa tyylilajissaan. Pisteitä sille kertyi 36/50, eli ei se lainkaan hassumpaa ollut.

Trappisti-oluet tunnistat tästä merkistä
- paitsi Westvleterenin tuotteet...

Westvleterenin Pyhän Sikstuksen luostari (Sint-Sixtusabdij van Westvleteren) perustettiin vuonna 1831 ja oluen valmistus aloitettiin 1839. Westvleteren sijaitsee Länsi-Flandersissa, vain yhdeksän kilometriä Ranskan rajalta. Panimo on yksi maailman kahdeksasta Trappisti-panimosta, vuosituotanto on alle puoli miljoonaa litraa. Trappistipanimoiden kriteereihin kuuluu, että oluet tulee panna luostarin tiloissa benediiktiläisluostari munkkien valvovan silmän alla. Lisäksi myynnistä saatu tuotto käytetään luostarin toiminnan ja sosiaalityön ylläpitoon.

Sint-Sixtusabdij antoi oluenpanolisenssin St. Bernarduksen panimolle vuonna 1946, mutta päätti jälleen 1992 aloittaa oluen valmistuksen itse. Oluen suosio kasvoi räjähdysmäisesti vuonna 2005, kun Ratebeer.comin käyttäjät arvostelivat sen maailman parhaaksi olueksi. Kysyntä ylitti tarjonnan ja teki oluesta erittäin vaikeasti saatavan. Luostari ei silti alkanut rahastaa suosiolla, saati tuottamaan suurempia eriä siunattua nektariaan, sillä heidän tuotteillansa ei ole tarkoitus tehdä bisnestä. Nykyisin oluen saaminen panimolta onkin suhteellisen hankalaa, sillä haluamansa oluet on varattava puhelimitse etukäteen ja varaaminen on mahdollista vain ennalta ilmoitettuina aikoina. Lisäksi varauksen yhteydessä on sovittava tarkka noutopäivä ja aika sekä ilmoitettava auton rekisterinumero jolla oluet aikoo hakea. Myös kerralla ostettavien oluiden määrä on rajoitettu. Jo munkkien tavoittaminen puhelimitse on haasteellista, eikä takuuta ”läpi pääsemisestä” ole. Oluiden ostaminen myyntiin on kiellettyä, sillä luostari suostuu myymään vain yksityishenkilöille. Tästä huolimatta pulloja päätyy myös harmaille markkinoille, joissa hinnat nousevat varsin korkeiksi.

Korkista löytyy kaikki oleellinen

Viime joulukuussa, tarkemmin 12.12.2012 Westvletereniä tehtiin erikoiserä myös ulkomaiden myyntiin. Esimerkiksi USA:han vietiin ensimmäistä kertaa kaupallinen erä tätä himoittua olutta ja saatiinpa Westyä myös ravintolamyyntiin Suomeenkin. Tämän toiminnan tarkoituksena ei suinkaan ollut lihottaa luostarin tilipussia, vaan tällä lisämyynnillä on tarkoitus kattaa luostarin tarvitseman remontin kulut. Jatkuvaa tapaa tästä ”kaupallisuudesta” ei siis ole tulossa. Parempi niin, arvostettava suoritus nykyaikana pitää homma ns. aitona.

Pientä nippeliä vielä panimon oluista, tai tarkemmin ottaen pulloista: Trappisti-oluet on tavallisesti merkitty erityisellä Trappist-merkillä. Westvleterenin pulloista et tätä merkkiä kuitenkaan tule löytämään, sillä (erityisiä ulkomaille myytyjä eriä lukuunottamatta) panimon pulloissa ei ole lainkaan etikettejä. Belgian lainsäädännön edellyttävät merkinnät on kaikki mahdutettu pullojen korkkeihin.

Westvleteren 12

Olut on sameaa, väriltään suoveden ruskeaa, hieman punertavaa. Vaalean ruskeaa vaahtoa muodostuu melko runsaasti ja se katoaa hetken kuluttua jättäen lasin reunoille pitsiä. Oluen joukossa on melko runsaasti hiivapartikkeleita, jotka aikaan saavat samean ulkomuodon. Tuoksussa makeahkoa leipämäistä mallasta, tummaa hedelmäisyyttä, osittain kuivatussa muodossa. Ainakin anista on tunnistettavasti, myös yrttinen ja mausteinen tuoksujen kirjo, hitunen appelsiinin kuorta. Alkoholikin lämmittää, lakritsia ja hieman toffeen makeutta. Taustalta löytyy myös aavistus marjaista happamuutta. Suht makea ja pehmyt tunnelma.

Maussa hieman reunoilta paahtunutta, makeaa leipämäistä mallasta, tujakka ripaus anista ja mausteita, tummaa hedelmäisyyttä sekä ikävästi alkoholia. Myös yrttejä on runsaasti, puutarhamarjojen happamuus on nostanut päätään ja pelaa voimakkaasti yhteen mausteiden ja yrttien kanssa. Lakritsia ja toffeista makeutta löytyy, mutta ne ovat hieman helisemässä jokseenkin yllättävän runsaiden hiilihappojen ja mausteisuuden armoilla, pehmeydestä ei valitettavasti voida tuoksun mittasuhteissa puhua. Ei tämä silti kasvoille lyö, belgityyppistä hedelmäisyyttä on yllin kyllin, mutta ehkä tuo anis tässä eniten pomppaa esille. Suutuntuma keskirunsas, hitusen tuhdinpaa olisin jo prosenttien valossa odottanut. Hiilihappoja tosiaan löytyy, ei yltiöpäisen paljon mutta enemmän kuin olisi luullut. Hienoinen tai hieman suurempi pettymys oluelta, jota maailman parhaaksikin kutsutaan. Tämän pullon perusteella voin yhtyä kriitikoihin, jotka sanovat oluen maineessa olevan hypeä mukana.

Mutta… kuulin isoilta pojilta, että kyseinen olut on yksi niistä belgeistä, joita kannattaa kypsytellä useampia vuosia parhaan terän esiin saamiseksi. Korkin parasta ennen päiväys näyttää reilun puolentoista vuoden päähän, joten pullolla on ikää vasta hieman toista vuotta. Kuuleman mukaan panimo asettaa päivämäärän kolmen vuoden päähän pullotuksesta. Täytyy siis ottaa parin vuoden päästä uusinta testiin, ei tätä yhden kokemuksen jälkeen pidä täysin teilata, pettynyt olen silti. Ulkomuistista kaiveltuna väittäisin ainakin La Trappe Quadrupelin ja Rochefort 10:n menevän tässä tyylissä edelle. Ainakin toistaiseksi. 

Pisteet: 37/50