perjantai 5. joulukuuta 2014

Hiisi The Beat

Hiisin uutta peli-IPAa...
  • Tyyli: India Pale Ale
  • Alk.%: 6,2
  • Panimo: Hiisi, Jyväskylä, Suomi
  • Muuta: BeatCon-tapahtuman oma olut

Hiisin Game Brewery RyePA sai seuraa toisen peliorientoituneen oluen muodossa. The Beat IPA on Jyväskylässä tammikuun lopulla järjestettävän peli- ja musiikkialan tapahtuman, kolmipäiväisen BeatCon Music & Games Festivalin oma olut. BeatMuse Entertainmentin järjestämä tapahtuma täyttää Paviljongin rockilla ja räiskeellä tuomalla tarjolle 26 tunnin edestä musiikkia, runsaasti peliaiheisia esittelyitä ja kilpailuja sekä alaa koskevia paneeleita… Jos kolahti, suuntaa Paviljonkiin, jos ei niinkään, mene silti oluelle! Olutta on toki saatavilla hyvin varustetuista olutravintoloista, itse olen siihen törmännyt myös Tampereen suunnalla… Lisäinfoa aiheesta on tarjolla tapahtuman nettisivuilla osoitteessa beatcon.net sekä Facebookissa.
BeatCon Music & Games Festival combines the best of a Game Summit and a Rock Festival. In the Game Summit, game developers, students and enthusiasts will be able to enjoy workshops and presentations of the main game companies in Europe. As a Rock Festival, BeatCon brings exciting bands from all over the world , in a one of a kind line-up.
BeatCon 29.-31.1.2015
Ja mikäli paikallinen tapahtumanjärjestäjä herätti kiinnostuksen, kannattaa myös vilkaista sen kotisivut beatmusentertainment.me! Yrityksen perusidea tiivistetään seuraavanlaisesti:
BeatMuse Entertainment is a new way to view the World of Entertainment. More than a Business, it is about changing perspectives and influencing cultures. BeatMuse Entertainment is new Finnish company, which activities include music management, promotion and booking agency, festival and event organization, merchandising, publishing and production.



Although new in the market, BeatMuse starts with full force and important events in the area of Jyväskylä, Finland and a roster of bands from the four corners of the world.
Mutta entäs itse olut sitten? Ulkokuoreensa beattiläistä grafiikkaa saanut IPA on Hiisin erää numero #99 eli lähestulkoon juhlakamaa. Kyselin (taas kerran) panimon pääkeittelijältä, Hiitolan Tatulta hieman kommenttia oluen reseptiikasta. Hän kertoileekin kyseisen IPAn seurailevan rungoltaan Raivoavan Rakin viitoittamalla tiellä. Kuparisesta oluesta löytyykin tummaa karamellia pale ale- maltaiden seurasta, mutta myös hieman tukevoittavaa vehnää. Humalointiinhan IPA luonnollisesti nojailee ja etenkin aromipuolella on lähdetty iloittelemaan… Citraa, Ahtanumia ja Cascadea – sitruksisin sävyin edetään hedelmäisen runsaassa yleiskuvassa. Katkeroita suunnilleen Raivoavan Rakin verran (65 IBU). Mutta kaadetaanpa olut lasiin ja katsotaan, kuinka meille käy – muutamia kehuvia kommentteja olenkin jo ehtinyt oluen tiimoilta kuulemaan, joten odottavaisin mielin lähden tutustumaan…

Hiisi The Beat
Sameahko, melko tumman oranssi olut komealla, vaalealla vaahtokerroksella varustettuna. Tuoksu on raikas, runsaan sitruksinen ja hieman heinäisän saippuainen. Hieman trooppista hedelmäisyyttä, aavistus voimaisampaa, kukkaista yrttisyyttä - aromaattinen paketti kieltämättä. Terävä, runsas ja toimiva.

Maultaan sopivan iskevä, suoraviivainen ja mielikuvana lennokas. Siitä löytyy runsaasti nipistävää greippiä, mutta hauskalla tapaa myös TAP5:stä tuttua saippuaista parfyymiaromia, joskin hillitymmässä mittakaavassa. Kevyttä vattupusikon pöhinää, sopivasti tropiikin hedelmäisyyttä ja hieman heinikkoista kukkeutta. Hienoinen toffee nousee loppupuolella esiin, mutta humalan tahdissa mennään. Lopun puristus nostattaa myös toimivaa pippurinkaikuista sivallusta, mutta pitkään jälkiliukuun laskeutuu vain greippinen purevuus, joka puhdistaa pöydän. Runko on optimoitu kannattamaan kokonaisuus ilman suurempaa taustahälinää. Näin paketti on runsasmakuinen, mutta lennokkaan virkeä tasapainoa unohtamatta.

Tuomio: Sitruksista purevuutta saippuaisen aromaattisuuden tahdein. Tasapaino löytyy kauniilla tavalla. Vahvuuteen nähden kepeän oloinen olut leijuu kuin perhonen ja pistää kuin kimalainen, mutta se tekee sen tyylillä: ohuutta ei löydy ja makua riittää… Jag tycker.

Pisteet: 36/50

torstai 4. joulukuuta 2014

Alkon Jouluoluet 2014: S:t Eriks Julale

Selkeälinjainen ulkomuoto on viime vuosilta jo tuttu näky.
  • Tyyli: Amber Ale
  • Alk.%: 5,4
  • Panimo: St. Eriks, Arlandastad, Ruotsi

Jouluisia makuja Tukholman suojeluspyhimyksen nimikkopanimolta… St. Eriks omaa brändinä pitkän ja vahvan historian Ruotsissa, mutta nykymuotoisena sen toiminta on vasta neljän ja puolen vuoden ikäistä. Ruotsin suurin alkoholituotteiden maahantuoja Galatea elvytti yli viisi vuosikymmentä uinuneen panimon nimen yhdessä palkitun panimomestarin, Jessica Heidrichsin kanssa. Sittemmin tuotanto on noussut vuositasolla jo miljoonaan litraan ja onpa panimo tullut tutuksi myös Pohjanmeren tällä puolen. Tämän vuotinen joulusesonkiin sovitettu olut on hieman harmillisesti amber alea – harmillisesti siinä mielessä siis, että aiempien vuosien barley wine ja portteri kuulostavat omaan korvaan tyyleinä huomattavasti maistuvammilta. Olut on kuitenkin luomua ja sen valmistus henkii vihreää voimaa (100% käytetystä energiasta on uusiutuvaa) – tässä ehkä suurin syy tuotteen pääsyssä monopolimme kapeaan, mutta vastuulliseen jouluvalikoimaan.

Julale hakee tunnelmansa brittiperäisestä, maltaaseen painottuvasta makumaailmastaan ja Jessican motto ”kärlek och humle” on saanut siinä sivussa hieman väistyä. Ehkä valinta on kuitenkin oikea, sillä mielestäni talven ajat ovat pitkälti maltaan juhlaa ja näin syvästä leipäisyydestä saataneen kaivettua ihan mukavaakin tunnelmaa joulun odotukseen. Mallaspuolelta kerrotaan löytyvän pale ale-, münchner- ja suklaamaltaiden lisäksi myös tummia karamellimaltaita. 

S:t Eriks Julale
Tämähän on kaunis ilmestys… Tumma, mahonkinen ruskeus leikittelee valoa läpi päästävän punertavan kajon kanssa runsaanlaisen, vaalean vaahtokerroksen koristaessa sen päätä. Tuoksu on omaan nenään juuri sitä mitä pitääkin. Tummaa, leipämäistä maltaisuutta pähkinäisellä vivahteella varustettuna. Kohtalaisen runsasta, puumaista humalointia, hieman kinuskista makeutta sekä kevyttä suklaankin tuntua. Maanläheinen ja rehti, tästä pidän.

Maku jatkaa samalla linjalla, maltaan leipäisyys ehkä hieman jää oletettua pienempään rooliin, joskin on tärkeänä sävynä läsnä hieman ohuemmalla tunnullaan. Limppu onkin pehmeimmillään maun alkuvaiheilla, kun sen seurana on vain luumuisen tummaa hedelmäisyyttä. Puumainen, hienoisen yrttinen humalointi kuitenkin nostaa nopeasti päätään ja saa seuraa kevyestä pähkinäisyydestä. Lopun katkeron puristuksen lomassa esiin pääsee myös kuivahko, rehdin ruskea suklaan aromi, jota edeltää  nopeasti vilahtava kinuskin makeus. Jälkimausta löytyy myös mukavasti purevaa sitrusta, mutta myös kevyen puumaista kuivuutta. 

Tuomio: Maanläheinen, lopussa sitruksen puraisulla virkeyttä nostattava amberi Ruotsista. Yleisesti kuivahko, pähkinän ja suklaan tahdittama, leipäisiä sävyjä kantava luomuolut, josta huokuu rehti tasapaino, mutta myös riittävä makumaailman volyymi. Hyvä olut.

Pisteet: 35/50

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Kotiolut: Snow Hare Brewing House IPA



Uusi paikallinen tuttavuus...

Snow Hare Brewing on jyväskyläläinen kotipanimo, jolla on historiaa vajaan vuoden ajalta. SHB todistaa oluillaan, ettei keittelyn tarvitse olla yksinäistä puuhaa, vaan maltaisia makuja voi tarjota myös rakkauden voimin – Snow Hare Brewing onkin ensimmäinen vastaan tullut "pariskuntapanimo". Roberto ja Annimaria tosiaan päättivät viime keväänä, että nyt aloitetaan oluen valmistus, mikä on varsin kunnioitettava päätös. Moni varmasti miettisi kahteen kertaan, aloittaako oluen valmistus puolison kanssa, perheyrittäminen kun ei ole ihan kaikkien juttu… Mutta mikäs siinä kerta homma toimii. Ja miksipäs ei toimisi? Parivaljakko on muutoinkin aktiivisesti mukana kaupungin olutkulttuurin eteenpäin viemisessä ja heillä oli näppinsä vahvasti pelissä mm. ensimmäisen Kotiolut-tapaamisen järjestämisessä, samoin kuin Facebookin Homebrewers Jyväskylä-ryhmänkin perustamisessa. Annimaria ylsi tänä vuonna myös Sinebrychoffin järjestämässä Suomen Olutmestari-kilpailussa aina finaaliin saakka, eli hyvää pohjaa lajin syvimpään luonteeseen löytyy roppakaupalla!

Panimon nimi juontaa juurensa yhdistelmästä meksikolaista jumaltarustoa ja suomalaista luontoa. Jänisviittaus tulee Azteekkijumala Ometochtlin nimestä (suom. kaksi jänistä), joka oli osa neljänsadan humalan ja irstailun jumalaista jänisjoukkoa. Eli aika veikeältä pohjalta on panimoa lähdetty nimeämään. Lumi taasen nostettiin matkaan kuvaamaan Suomessa yleistä, hieman maallisempaa jänislajia – ilmeisesti metsäjänistä? Näin on saatu yhdistettyä sekä Roberton meksikolaistausta että Annimarian suomalaisuus runolliseksi kokonaisuudeksi.

Kaksi taloa, two houses...
Sain Robertolta pullollisen House IPAa, joka kuuleman mukaan kulkee Foundersin sessioitavan All Day IPAn jalanjäljissä. Koska lainsäädäntö ei kotioluiden kohdalla ole esteenä, on House IPAlla vahvuutta hitusen maitokaupoista saatavaa jenkkiä enemmän, mutta 5,1% pitää sen edelleen hyvinkin sessio-IPAn tasolla. Lunttasin Kotiolut-tapaamisen brewsheetistä oluen speksejä, joissa mainitaan mm. seuraavaa: rungosta löytyy perusmaltaiden lisäksi myös kaura- ja maissihiutaleita sekä lämpökäsiteltyä vehnää humalakirjon ollessa pätevänoloinen Simcoe-, Amarillo-, Citra- ja Centennial-sekoitus. Olutta maisteltiin jo pari viikkoa takaperin porukalla ja tuolloin jutustelimme makuprofiilin ohjaamisesta tarkoituksella hieman enemmän mäntyisten aromien suuntaan. Itse vähän kaipailin sitruksen värejä palettiin, mutta makuasioista ei lähdetty kiistelemään – hyvää oluttahan tuo joka tapauksessa oli. Nyt pureudun aiheeseen kartanon lähes laboratoriomaisissa olosuhteissa… Loppuun höpisen hieman lontoonkieltäkin, mutta sisällön pitäisi olla suunnilleen sama kuin kotimaisessakin arviossa.

Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa muuten vilkaista panimon omaa blogia, josta löytyy tarkempaa taustaa oluiden ja toiminnan takaa. 

Snow Hare Brewing . com


Snow Hare Brewing House IPA
Kauniin kellertävä, hieman oranssinen olut parisenttisellä, valkealla vaahdolla. Tuoksultaan se on keskirunsas, pihkainen ja hieman kukkeakin. Hienoista tunkkaisuutta, mutta pääpiirteiltään toimiva ja jämäkänkin oloinen… Alkuun löytyy kohtalaista sitrustakin.

Maussa tapahtuu tuoksua enemmän ja yleisesti liikutaan hyvällä, perusvarmalla linjalla. Alkua hallinnoi sitruksinen tuoreus, joka kuitenkin nopeasti luovuttaa avaimet mäntyisemmän, lopussa suht tiivistäkin pihkaisuutta nostattavan tunnelman huomiin. Aivan viime metreillä esiin pyrkii myös kevyempi karamellisuus aivan alussa vilahtavan hedelmäisyyden vastapainoksi. Purenta on sopuisan terävää, mutta ehkä hieman katoaa lopun intensiiviseen, hieman tiivistyneeseenkin makukirjoon, josta nousee myös kevyttä kukkeutta mukaan.

Kokonaisuutena sopivan suoraviivainen, silti kauniin makukirjon elinkaarensa aikana tarjoileva IPA. Omaan makuun ehkä hieman liikaa rynnätään männikön suuntaan, mutta tästä oli puhetta jo aiemminkin – makuasioita.

Pisteet: 33/50

Now it’s good change for me to practice my English skills… I think this is the first time I’m writing a review in English and I have to say that my vocabulary is not that wide when it comes to descriping things. But maybe you’ll get the idea – if not, you can always use Google Translator :D

An amber colored IPA with nice white head. Aroma is first quite citrusy, but quickly piney side gets stronger – also some floral notes. That little bit cuts down the nice fresh aroma, but not too much.

The taste works out quite nicely. It has a little bit of caramel, tropical fruitiness and maybe some floral hints but overall it’s a bit dry and piney. Again, in the beginning you may find nice citrusy which gives a nice fresh start to the taste. Nice, quite straight forward IPA… A bit too piney for my taste, as I earlier mentioned. Good stuff anyway, could use some more citrusy and freshness. 

Thank you!

tiistai 2. joulukuuta 2014

Kaksi vuosikertaa vertailussa: Schneider Aventinus Weizen-Eisbock 2014 ja 2011

Schneider Aventinus Weizen-Eisbock 2014 ja 2011

Schneider Aventinus Weizen-Eisbock teki jokusen vuoden tauon jälkeen paluun Alkon jouluolutvalikoimiin. Muistelin edellisen kerran olleen pari vuotta sitten, mutta kellarista kaivamani pullo paljasta viime visiitin tapahtuneen vuonna 2011 – jemmassa onkin siis jo kolmen vuoden ikään ehtineitä pulloja. Tämän vuoden valikoima ei suurempia hekumoita herättele, mutta jokusen tuotteen sain sentään matkaani noukittua. Luonnollisesti yksi näistä oli Aventinus eisbockin tuorein painos, mikä tietenkin tarkoittaa rinnakkainvertailua!

Saksan kehutuin vehnäolutpanimo Weissbierbrauerei G. Schneider & Sohn on Alkonkin valikoimista tuttu toimija ja myös Olutkellari vannottaa sen tuotteiden nimeen – laadukasta, maistuvaa ja runsasta makumaailmaa tarjoilevasta tuotekirjosta löytyy monta helmeä eikä nyt maistelussa oleva, vehnäinen eisbock tee tähän poikkeusta. Vuodesta 2002 lähtien valmistettu, jyhkeä nautiskeluolut on itse asiassa tiivistetty painos panimon omasta suosikkioluestani, TAP6 Unser Aventinuksesta. Aventinus Weizen-Eisbock, AWE, onkin käytännössä jäähdytettyä TAP-kuutosta, josta on noukittu ylimääräistä, prosessissa jäätynyttä vettä parempaan talteen. Jäljelle on näin jäänyt tiiviimpi, tiukempi ja vahvempi vehnäbock, jonka vahvuuskin kohoaa kunnioitettavaan 12,0%:n lukemaan. 

Päivämäärätietoja oluiden takaa...
Kun saksalaispanimoiden eisbockien syntytarinoita lueskelee, pistää merkille kuinka yleinen ongelma on talven tuoma kylmyys ollut oluen transportaatiolle – lähes jokainen kuuluu historiankirjojensa perusteella oluensa tavalla tai toisella joskus jäädyttäneen. Mutta eipä hätää, aina on löytynyt noheva panimomestari, joka on oivaltanut ikävän sattumuksen tarjoamat mahdollisuudet – onhan tarina näin aina myyvämpi esimerkiksi panimokierroksen turisteja ajatellen. Schneider & Sohnin tapauksessa tarina on alkuosiltaan tuttua huttua… 1940-luvulla saakka Aventinusta toimitettiin ympäri Saksan maata olemattoman lämpötilakontrollin ollessa enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Olut tuppasi osittain jäätymään ja tuoreena korkattu tynnyri sisälsi usein hieman tiiviimpää lopputuotetta osan vedestä ollessa vielä sitoutuneena jäähileisiin. ”Talvilaatuisesta” Aventinuksesta kuitenkin pidettiin tiiviin ja runsaan makunsa ansiosta, joten mikäpäs siinä – hyväähän se kieltämättä on. Vihdoin uuden vuosituhannen puolella päätti panimomestari Hans Peter Drexler herättää henkiin vanhan ”vahinkolaukauksen” ja näin syntyi nykyaikainen, tarkoituksella kehitetty Aventinus Weizen-Eisbock!

Seuraavaksi olisi tosiaan tarkoitus purkaa hieman auki, kuinka olut on kolmen vuoden aikana päässyt kehittymään. Käytännössä tuo ajanjakso on vietetty tasaisessa 14-16°C lämpötilassa valolta suojattuna, pakasta  vedetyn, tuoreen verrokin pelastin Alkon lämpölamppujen alta ensimmäisen tilaisuuden turvin… Tässä lähtökohtia tarkasteluun. Tuopin Ääressä-blogisti on muutama vuosi takaperin vertaillut parivuotiaan AWEn arviotaan tuoreen painoksen vastaavaan ja ainakaan tuossa testissä ikääntyminen ei näyttänyt vaikuttavan positiivisellä tavalla. Katsotaan saanko toistettua kokeen vai kirjoitetaanko olettamus uusiksi – myös Olutoppaalta löytyy käyttäjän Laiti tekemä kolmiportainen rinnakkain asettelu, mikä näyttäisi vahvistavan Kouvolan miehen päätelmät… Katsotaan, katsotaan…

Schneider Aventinus Weizen-Eisbock 2014 ja 2011

Ulkonäkö


2014: Luumuisen rusehtava, samea ja läpitunkematon olut, joka valoa vasten kajastaa reunoiltaan punaisempaa hehkua. Syvä ja rauhaisa. Vaahtoa kertyy parin sentin verran ja kestoltaan se on varsin riittoisaa. 4/5

2011: Edellisen kanssa samoilla linjoilla, joskin vaahto jää huomattavasti hätäisemmäksi kohtalaisen runsaasta alusta huolimatta. 3/5

Tuoksu


2014: Tummaa hedelmää, makeahkoa, ylikypsää banaania, hieman yskänlääkemäistä salmiakkia – kaikki nämä liköörisen tiiviissä, lämmittävässä muodossa. Alkuun hieman raa’ankin oloinen, kulmikas ja vahvuuttaan hyvin ilmentävä, mutta aika tuo mukaan sopivaa pehmeyttä nostaen profiilin miellyttävyyttä. Hienoista maustetta, aavistus tervapastilliakin… Banaanin sävyt lienevät eniten esillä, tiivistä on tuokin. 7/10

2011: Aika on selvästi pehmentänyt tunnelmaa ja arvokkaasti kypsynyt veteraani vie tämän erän melko selvästi. Suorastaan samettista, luumuin ja rusinoin ryyditettyä, kuivattua hedelmäisyyttä, joka henkii niin kypsyyttä kuin jälkiruokaviinimäistä makeuttakin – banaanin on sulautunut joukkoon, mutta sen ylikypsä tummuus on tärkeä palanen palettia edelleen. Joukossa on myös hienoisesti punertavaa marjaisuutta, yleisesti barley wine-tyyppisestä tunnelmasta löytyy jopa siirappisiakin piirteitä, mutta samaan aikaan vahvat viitteet johtavat myös quadrupeleiden ihmeelliseen maailmaan. Vahvuus on piilossa, joskin selkeä nautiskelupotentiaali viestiikin hitaasta lähestymisestä. Upea, runsas ja viettelevä tuoksu. 9/10

Maku


2014: Maultaan tuoksua parempi, edelleen hienoista raakaa kulmikkuutta mukanaan kantava – toisaalta varsin luonteikas tapaus. Salmiakkiliköörinen reunus henkii anismaista yskänlääkevibaa, joka valtaa alaa etenkin pitkästä jälkimausta – olisiko kevyttä yrttiäkin mukana. Tumman banaanin tahdittama, ylikypsä hedelmäisyys on oluelle tunnusomaista, mutta myös mukavaa mausteisuuden potkua siitä löytyy. Edelleen vahvempien aineiden viitteitä, likööristä menoa on havaittavissa – alkoholi lämmittää, vahvuus ei unohdu, mutta yleisilme on kohtalaisen tasapainoinen ja nautittava. Kieltä nipistää, nielua hieman lämmittää, mieli lepää. Ronski, mutta palkitseva. 9/10

2011: Kypsyttely on jättänyt jälkensä myös makuun, mutta vähintäänkin tasavahvan vastuksen tämä tuoreelle kumppanilleen antaa – eroja löytyy, mutta toimivuus säilyy. Hienoa! Tumma, ylikypsäkin hedelmäisyys on kuivatumpaa, hieman siirapin sekaisen makeaa ja tahmaavaa. Tuoksunkaltaista pehmeyttä ei maun puolella koeta, sillä tuoreestakin tuttu yskänlääkemäinen, aniksen mielikuvan herättävä nipistys viilaa pehmeimmän verhon tiehensä. Se ei haittaa, särmä on hyväksi, mutta arvokkuus säilyy. Ei ehkä barley wineä, mutta hyvinkin vakavasti belgian strong alejen tummempaa kaartia – hieman terävöittynyttä mausteisuutta, liköörisen tiivistä tummuutta sekä tumman marjaisaa kaikua. Jostain kaivan myös aivan ohkaista suklaatakin – ihan totta! Lämmitävää on tämäkin ja melkolailla samat lopputekstit voi tuoreemman verrokin makustelusta tähän kopioida. 9/10

Suutuntuma


2014: Keskirunsas, hieman ehkä kaipaisi jyhkeyttä vahvuuteen nähden. Kevyen tahmaava, jossain määrin suussa soljuva ja osin tiivis. Ei suuria puutteita, ehkä tasapaino kuitenkin jättää hieman toivomisen varaa. 3/5

2011: Hieman paremmin on paketti kasassa kypsytyksen jäljiltä, joskin tevänlaiset hiilihapot hieman nousevatkin kapinaan – toimisi paremmin flätimpänä, sahtimaisena. Mmmmm…sahti…  Ryhdikkäämpi joka tapauksessa, varsin pätevä. 4/5

Yleisvaikutelma


2014: Kaksikosta se kulmikkaampi, hieman ehkä raa’ankin oloinen loppujen lopuksi. Tästä huolimatta äärimmäisen nautinnollinen, kaunis ja viipyilevä tunnelman luoja. Kannatti taas jokunen hetki Suomen markkinoille ilmaantumista odotella, kyllähän tämä toimii aina. Hieno olut. 16/20

2011: Ikä on tehnyt tehtävänsä ja kauniistihan Eisbock harmaantuu. Kypsyyttä uhkuva, poikamaiset virheet välttävä kokonaisuus nousee tässä vertailussa arvoonsa ja ottaa ansaitusti sankarin viitan harteilleen. Likööristä on tullut todellista nektaria, toivotaan että kulku jatkuu yhtä vakuuttavana kellarissa jatkossakin – pari pulloa on vielä vartomassa. 17/20

Yhteispisteet


2014: 39/50
2011: 42/50

Eli näinhän siinä kävi, että vanhuuden viekkaudella pyyhittiin nuoremmilla lattioita. Oikeastaan kilpa oli tasaväkinen, mutta erot kävivät pitkässä juoksussa kuitenkin riittävän selviksi. Yleisesti ottaen Aventinus Eisbock on kaunis olut, oli sillä ikää minkä verran tahansa… Täytyy hakea uutta erää kellariin kypsymään, suosittelen.

Tuoreimman tutkimustuloksen varjossa Aventinus Weizen-Eisbock ikääntyy kauniisti..!

AWEt vierekkäin... Hyviä on molemmat!