tiistai 2. joulukuuta 2014

Kaksi vuosikertaa vertailussa: Schneider Aventinus Weizen-Eisbock 2014 ja 2011

Schneider Aventinus Weizen-Eisbock 2014 ja 2011

Schneider Aventinus Weizen-Eisbock teki jokusen vuoden tauon jälkeen paluun Alkon jouluolutvalikoimiin. Muistelin edellisen kerran olleen pari vuotta sitten, mutta kellarista kaivamani pullo paljasta viime visiitin tapahtuneen vuonna 2011 – jemmassa onkin siis jo kolmen vuoden ikään ehtineitä pulloja. Tämän vuoden valikoima ei suurempia hekumoita herättele, mutta jokusen tuotteen sain sentään matkaani noukittua. Luonnollisesti yksi näistä oli Aventinus eisbockin tuorein painos, mikä tietenkin tarkoittaa rinnakkainvertailua!

Saksan kehutuin vehnäolutpanimo Weissbierbrauerei G. Schneider & Sohn on Alkonkin valikoimista tuttu toimija ja myös Olutkellari vannottaa sen tuotteiden nimeen – laadukasta, maistuvaa ja runsasta makumaailmaa tarjoilevasta tuotekirjosta löytyy monta helmeä eikä nyt maistelussa oleva, vehnäinen eisbock tee tähän poikkeusta. Vuodesta 2002 lähtien valmistettu, jyhkeä nautiskeluolut on itse asiassa tiivistetty painos panimon omasta suosikkioluestani, TAP6 Unser Aventinuksesta. Aventinus Weizen-Eisbock, AWE, onkin käytännössä jäähdytettyä TAP-kuutosta, josta on noukittu ylimääräistä, prosessissa jäätynyttä vettä parempaan talteen. Jäljelle on näin jäänyt tiiviimpi, tiukempi ja vahvempi vehnäbock, jonka vahvuuskin kohoaa kunnioitettavaan 12,0%:n lukemaan. 

Päivämäärätietoja oluiden takaa...
Kun saksalaispanimoiden eisbockien syntytarinoita lueskelee, pistää merkille kuinka yleinen ongelma on talven tuoma kylmyys ollut oluen transportaatiolle – lähes jokainen kuuluu historiankirjojensa perusteella oluensa tavalla tai toisella joskus jäädyttäneen. Mutta eipä hätää, aina on löytynyt noheva panimomestari, joka on oivaltanut ikävän sattumuksen tarjoamat mahdollisuudet – onhan tarina näin aina myyvämpi esimerkiksi panimokierroksen turisteja ajatellen. Schneider & Sohnin tapauksessa tarina on alkuosiltaan tuttua huttua… 1940-luvulla saakka Aventinusta toimitettiin ympäri Saksan maata olemattoman lämpötilakontrollin ollessa enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Olut tuppasi osittain jäätymään ja tuoreena korkattu tynnyri sisälsi usein hieman tiiviimpää lopputuotetta osan vedestä ollessa vielä sitoutuneena jäähileisiin. ”Talvilaatuisesta” Aventinuksesta kuitenkin pidettiin tiiviin ja runsaan makunsa ansiosta, joten mikäpäs siinä – hyväähän se kieltämättä on. Vihdoin uuden vuosituhannen puolella päätti panimomestari Hans Peter Drexler herättää henkiin vanhan ”vahinkolaukauksen” ja näin syntyi nykyaikainen, tarkoituksella kehitetty Aventinus Weizen-Eisbock!

Seuraavaksi olisi tosiaan tarkoitus purkaa hieman auki, kuinka olut on kolmen vuoden aikana päässyt kehittymään. Käytännössä tuo ajanjakso on vietetty tasaisessa 14-16°C lämpötilassa valolta suojattuna, pakasta  vedetyn, tuoreen verrokin pelastin Alkon lämpölamppujen alta ensimmäisen tilaisuuden turvin… Tässä lähtökohtia tarkasteluun. Tuopin Ääressä-blogisti on muutama vuosi takaperin vertaillut parivuotiaan AWEn arviotaan tuoreen painoksen vastaavaan ja ainakaan tuossa testissä ikääntyminen ei näyttänyt vaikuttavan positiivisellä tavalla. Katsotaan saanko toistettua kokeen vai kirjoitetaanko olettamus uusiksi – myös Olutoppaalta löytyy käyttäjän Laiti tekemä kolmiportainen rinnakkain asettelu, mikä näyttäisi vahvistavan Kouvolan miehen päätelmät… Katsotaan, katsotaan…

Schneider Aventinus Weizen-Eisbock 2014 ja 2011

Ulkonäkö


2014: Luumuisen rusehtava, samea ja läpitunkematon olut, joka valoa vasten kajastaa reunoiltaan punaisempaa hehkua. Syvä ja rauhaisa. Vaahtoa kertyy parin sentin verran ja kestoltaan se on varsin riittoisaa. 4/5

2011: Edellisen kanssa samoilla linjoilla, joskin vaahto jää huomattavasti hätäisemmäksi kohtalaisen runsaasta alusta huolimatta. 3/5

Tuoksu


2014: Tummaa hedelmää, makeahkoa, ylikypsää banaania, hieman yskänlääkemäistä salmiakkia – kaikki nämä liköörisen tiiviissä, lämmittävässä muodossa. Alkuun hieman raa’ankin oloinen, kulmikas ja vahvuuttaan hyvin ilmentävä, mutta aika tuo mukaan sopivaa pehmeyttä nostaen profiilin miellyttävyyttä. Hienoista maustetta, aavistus tervapastilliakin… Banaanin sävyt lienevät eniten esillä, tiivistä on tuokin. 7/10

2011: Aika on selvästi pehmentänyt tunnelmaa ja arvokkaasti kypsynyt veteraani vie tämän erän melko selvästi. Suorastaan samettista, luumuin ja rusinoin ryyditettyä, kuivattua hedelmäisyyttä, joka henkii niin kypsyyttä kuin jälkiruokaviinimäistä makeuttakin – banaanin on sulautunut joukkoon, mutta sen ylikypsä tummuus on tärkeä palanen palettia edelleen. Joukossa on myös hienoisesti punertavaa marjaisuutta, yleisesti barley wine-tyyppisestä tunnelmasta löytyy jopa siirappisiakin piirteitä, mutta samaan aikaan vahvat viitteet johtavat myös quadrupeleiden ihmeelliseen maailmaan. Vahvuus on piilossa, joskin selkeä nautiskelupotentiaali viestiikin hitaasta lähestymisestä. Upea, runsas ja viettelevä tuoksu. 9/10

Maku


2014: Maultaan tuoksua parempi, edelleen hienoista raakaa kulmikkuutta mukanaan kantava – toisaalta varsin luonteikas tapaus. Salmiakkiliköörinen reunus henkii anismaista yskänlääkevibaa, joka valtaa alaa etenkin pitkästä jälkimausta – olisiko kevyttä yrttiäkin mukana. Tumman banaanin tahdittama, ylikypsä hedelmäisyys on oluelle tunnusomaista, mutta myös mukavaa mausteisuuden potkua siitä löytyy. Edelleen vahvempien aineiden viitteitä, likööristä menoa on havaittavissa – alkoholi lämmittää, vahvuus ei unohdu, mutta yleisilme on kohtalaisen tasapainoinen ja nautittava. Kieltä nipistää, nielua hieman lämmittää, mieli lepää. Ronski, mutta palkitseva. 9/10

2011: Kypsyttely on jättänyt jälkensä myös makuun, mutta vähintäänkin tasavahvan vastuksen tämä tuoreelle kumppanilleen antaa – eroja löytyy, mutta toimivuus säilyy. Hienoa! Tumma, ylikypsäkin hedelmäisyys on kuivatumpaa, hieman siirapin sekaisen makeaa ja tahmaavaa. Tuoksunkaltaista pehmeyttä ei maun puolella koeta, sillä tuoreestakin tuttu yskänlääkemäinen, aniksen mielikuvan herättävä nipistys viilaa pehmeimmän verhon tiehensä. Se ei haittaa, särmä on hyväksi, mutta arvokkuus säilyy. Ei ehkä barley wineä, mutta hyvinkin vakavasti belgian strong alejen tummempaa kaartia – hieman terävöittynyttä mausteisuutta, liköörisen tiivistä tummuutta sekä tumman marjaisaa kaikua. Jostain kaivan myös aivan ohkaista suklaatakin – ihan totta! Lämmitävää on tämäkin ja melkolailla samat lopputekstit voi tuoreemman verrokin makustelusta tähän kopioida. 9/10

Suutuntuma


2014: Keskirunsas, hieman ehkä kaipaisi jyhkeyttä vahvuuteen nähden. Kevyen tahmaava, jossain määrin suussa soljuva ja osin tiivis. Ei suuria puutteita, ehkä tasapaino kuitenkin jättää hieman toivomisen varaa. 3/5

2011: Hieman paremmin on paketti kasassa kypsytyksen jäljiltä, joskin tevänlaiset hiilihapot hieman nousevatkin kapinaan – toimisi paremmin flätimpänä, sahtimaisena. Mmmmm…sahti…  Ryhdikkäämpi joka tapauksessa, varsin pätevä. 4/5

Yleisvaikutelma


2014: Kaksikosta se kulmikkaampi, hieman ehkä raa’ankin oloinen loppujen lopuksi. Tästä huolimatta äärimmäisen nautinnollinen, kaunis ja viipyilevä tunnelman luoja. Kannatti taas jokunen hetki Suomen markkinoille ilmaantumista odotella, kyllähän tämä toimii aina. Hieno olut. 16/20

2011: Ikä on tehnyt tehtävänsä ja kauniistihan Eisbock harmaantuu. Kypsyyttä uhkuva, poikamaiset virheet välttävä kokonaisuus nousee tässä vertailussa arvoonsa ja ottaa ansaitusti sankarin viitan harteilleen. Likööristä on tullut todellista nektaria, toivotaan että kulku jatkuu yhtä vakuuttavana kellarissa jatkossakin – pari pulloa on vielä vartomassa. 17/20

Yhteispisteet


2014: 39/50
2011: 42/50

Eli näinhän siinä kävi, että vanhuuden viekkaudella pyyhittiin nuoremmilla lattioita. Oikeastaan kilpa oli tasaväkinen, mutta erot kävivät pitkässä juoksussa kuitenkin riittävän selviksi. Yleisesti ottaen Aventinus Eisbock on kaunis olut, oli sillä ikää minkä verran tahansa… Täytyy hakea uutta erää kellariin kypsymään, suosittelen.

Tuoreimman tutkimustuloksen varjossa Aventinus Weizen-Eisbock ikääntyy kauniisti..!

AWEt vierekkäin... Hyviä on molemmat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti