Kotiolut: Jyskän Joulusahti 2017 (Kveik-edition)

Joulu oli taas ja sain kuin sainkin sahtia juodakseni. Brewing Nordic –sivuston puikoissa mestaroiva ja taalamaan markkinoille sahti-kirjaa kirjoittava Laitisen Mika kyseli joulun alla josko parit Jyskän Panimon kotioluet kiinnostaisivat. Sahtiakin oli luvassa ja olin juuri aikeissa laittaa saaristolaisleipä-erän tulille, joten pitihän tuohon tarttua – vein toki leipää mennessäni.

Tämänvuotinen joulusahti olikin sitten hieman erilainen kokemus. Perinteisellä jyskäläisreseptillä se oli valmistettu, mutta hiiva oli korvattu norjalaisella kveik-perinnehiivalla, jota käsittääkseni myydään ihan kaupallisestikin Sigmund'sVoss Kveik –hakusanan takaa. Mika hieman varoitteli, että hiivan myötä makuero normisahtiin olisi ronski, mutta kyllä minä tuon jotenkin silti hyvin sahtiin rinnastaisin. Eroja toki on, enkä niitä osaa järkevästi sanoiksi edes pukea, mutta jotenkin kärkevämpi, voimaisampi ja intensiivisemmän tiivistunnelmaisempi makumaailma on.

Sahti oli valmistettu joulukuun alussa parin muun kveik-oluen kanssa, jotka sain myös maistoon. Sen verran varaslähtöä otin, että keräsin ajatukseni talteen jo aaton aattona…

Jyskän Joulusahti 2017 (Kveik-edition)

Tummanruskea, kirsikkaista punaa hehkuva ja hitaannäköinen sahti. Tuoksussa kypsää hedelmää, tummaa toffeeta, paahtunutta siirappia ja mausteisuutta. Jälkipää painotettuna.

Maku on jännä. Alla vaikuttaisi olevan mehiläissahdeistakin tuttua vatukkomaista vibaa, vaikka tumman hedelmäinen, karamellisen maltainen ja lopussa potkivan mausteinen yleistunnelma ehkä enemmän perinteisempää sahtia muistuttaakin. Erona on kuitenkin kärkevä, korostunut rustiikkisen rukiinen, tiukasti imeltynyt, jopa salmiakkista tuntua paahtuneen siirappisuuden myötä omaava leima. Ylikypsää banaaniakin mielestäni löytyy, mutta enempi varjoissa se vilahtelee. Jälkimaku on kuivanlainen, leivinhiivaisen ja jotenkin -jauheisenkin mausteinen ja muuta maltaisuutta viljavampi, vaaleampi mutta silti hieman toffeinen. Onpas muuten mukavaa lämpöä...

Kveiksahti ei ole niin soljuva kuin perussahdilta tykkään odottaa. Makua sen sijaan riittää, samoin vivahteikkuutta, mutta paketti on jokseenkin tiiviimpi, intensiivisempi. Tässä kohtaavat yleinen hedelmäisyys ja rustiikkisen maalaismainen mallaskirjo. Se on kaunista, mutta silti mieli tekisi rinnalle ihan sahtia vaan. Olisi nimittäin kiva verrata ja jotenkin tämä juoma saa sahtihampaan kolottamaan.

Hailuodon Syysvehnä

Hailuodon Syysvehnä

• Tyyli: Dunkelweizen
• Alk.%: 4,1
• Panimo: Hailuodon Panimo, Hailuoto, Suomi

Kovasti kehutun Hailuodon Panimon oluita saatiin myös Jyväskylään ja vaikka tarjolla oli vain kahdeksan euron kolmevarttisia pakkausmuotoja, ylitti mielenkiinto kipukynnyksen ja miellyttävältä kuulostava Syysvehnä lähti testiin. Ensimmäisenä. Oli sen verran hyvä, että pitää testata loputkin. Pahoittelen paljastusta.

Perämeren pohjukan varsin laadukkaaksi osoittautunut panimokeskittymä (Tornio-Oulu-Hailuoto) on kiehtova kokonaisuus, mutta kyllähän tämä hailuotolaispanimo on jo ajatuksena yksi kiinnostavimmista toimijoista muutoinkin. Kuka nyt keksisi pistää panimon pystyyn saarelle jonnekin pohjolan perukoille ja lähteä liikenteeseen perinteisen pään lagereilla ja muilla germaanioluilla, kun muut raastavat kilpaa kaupan hedelmäosaston antimia tuoreimman Chicken’s Step Sounds Like A Pineapple sour-IPAnsa mausteeksi. En minä ainakaan, mutta onneksi (näitäkin) rohkelikkoja löytyy.

Hailuodon Syysvehnä

Suomen ainoaksi luomupanimoksi itsensä esittelevä Hailuodon Panimo luottaa laatuun ja perusvarmojen makujen puhuttelevuuteen. Se onkin lopulta varsin tervetullut lähtökohta uudelle toimijalle näin uutuuden viehätyksen sumentamina aikoina. Saamieni puskaradiotietojen perusteella homma toimii hyvin ja tuo laatukin on kunnossa, mihin näin ensikosketuksen myötä on kyllä helppo yhtyä. Tätä kohtaamista olikin vesi kielellä odotettu.

Syysvehnä on tummahko vehnäolut, joka on vahvuudeltaan vain 4,1-prosenttista. Melko maltillista, mutta sen ei kannata antaa hämätä. Humalointi on hoidettu Saphirin ja Cascaden voimin ja viiden maltaan yhteispeli luo pohjalle poikkeuksellisen kauniin ja tukevan alustan. Täytyy sanoa, että olin aika ihmeissäni tämän äärellä. Hemmetin hienoa työtä!

Hailuodon Syysvehnä

Väri on juuri sitä mitä oluen nimi lupailee: syksyistä ruskan taikaa sameassa ja kutsuvassa muodossa. Kaunis olut vaikka vaahto hieman vienoksi jääkin…

Tuoksu on vakuuttava. Kevyen neilikkainen ja pippurimausteinen sointu kaikuu pitkin kevyesti paahtuneen maltaista ja tumman hedelmäistä tunnelmaa henkivää maalaisraittia. Imeltynyttä limppua, kypsää banaania, hieman yrttiäkin. Hyvin tasapainoinen ja runsas. Nenään välittyy syvä ja rauhallinen vaikutelma…

…eikä se suussa sen kummemmaksi muutu, onneksi. Vahvuuteen nähden todella runsas, syvä ja tasapainoinen vehnäolut, joka ei vertailussa kalpenisi ”oikean” vahvuisillekaan. Tummahko, hivenen paahtunut maltaisuus tarjoilee vehnäisiä ja limppuisia vivahteita – taustalla soljuu kypsä hedelmäisyys banaani etunenässä. Mukana on neilikkaa, yleistä yrttisyyttä sekä mukavan rustiikkista mausteisuutta, jotka voimistuvat jälkimaun porteilla leikaten tunnelmaa juuri sopivalla vahvuudella. Tällaisista esityksista tulee iloiseksi. Ollappa taas syksy…

Tuomio: Äärettömän tasapainoinen ja vahva esitys hailuotolaisilta tummahkon vehnäoluen muodossa.

Pisteet: 37/50

Olutblogisessiot vol. 3 – Kellarista löytyi maailman vahvin joulupukki

Schloss Eggenberg Samichlaus

Joulu ja olut… Siinä siis Helppoa Juotavaa –blogin antama aihe bloggareiden kolmansille sessioille. Aihe onkin sellainen, josta on usein ollut aikomus kirjoittaa hieman syvällisemminkin, mutta jotenkin idean syttyminen aina joulukiireiden keskellä aina vesittää homman. Pari vuotta sitten sanailin hieman pohjolan menneistä jouluperinteistä Nøgnen Sunturnbrewn äärellä ja jotain tuon kaltaista tekisi mieli harrastaa enemmänkin. Nuo joulukiireet tekivät kuitenkin taas tepposensa, joten tartuin perinteisempään oljenkorteen ja kävelin kellariin...

Koska alustuksessa lähes kiellettiin viittaamasta yhteen ilmiselvään joulupöydän mallasherkkuun, päätin suosiolla sivuuttaa Urbockin ja sahdin. Miksi molemmat? No kun ei mitään hajua kumpaa Jukka näistä mahtoi tarkoittaa...

Valitsin laatikoista oluen, jonka olin muutoinkin aikonut korkata tässä joulun tienoilla. Valinta osui arvojuomaan, jonka pitkähkö historia liittyy meneillään olevaan sesonkiin, mutta jolla on myös hauskasti jotain yhteistä meidän suomalaistenkin kanssa. Ainakin symbolisesti, joskin sattumalta. Kai...

Kyseessä on itävaltalaisen Schloss Eggenbergin tuhtilinjainen Samichlaus, 14-prosenttisen sulava ja soljuva lagerolut. Samichlaus on sveitsinsaksaa ja tarkoittaa luonnollisesti joulupukkia. Sen tarina alkaa jo vuoden 1979 puolelta, joskin matkaan mahtuu muutaman vuoden seisokki Feldschlossenin ajattua alas ostamansa, perinteikkään ja alkujaan Samichlausta valmistaneen Hürlimannin tuotannon vuonna 1997. Oluen perinnettä jatkettiin kolmivuotisen tauon jälkeen perheomisteisen Eggenbergin toimesta, joka sai tukea kulttioluen henkiin herättämiseen entisiltä Hürlimannin panimomestareilta. Lisää taustoja ja muita huomioita voi lukea muutaman vuoden takaisesta arviostani, jolle tämä teksti on sujuvaa jatkoa.

Schloss Eggenberg Samichlaus

Samichlausta valmistetaan vuosittain vain yhden kerran ja tuo päivä osuu yksiin Suomen itsenäisyyspäivän kanssa. Olutta kypsytellään kaikkiaan kymmenen kuukautta ennen sen laskemista joulumarkkinoille. Ehkäpä saamme ensi vuonna oman Suomi100-versioinninkin, ken tietää. Toinen tarina sitten onkin, että voiko olutta meille myyntiin ottaa, koska joulupukki. Mutta eteenpäin.

Maistelin siis muutama vuosi sitten kaksi vuotta aikaisemmin pullotettua Samichlausta. Olutta on tarjolla vaihtelevasti verkkokaupoissa, mutta yhytin sitä aikanaan myös rodoslaisen turistirysän ruokakaupasta, minkä myötä varastoni kasvoi jokusella putelilla. Nyt kellarista kaivettu olut on osa tämän matkustajatuonnin satoa ja kuuluu samaan vuosikertaan aiemminkin arvioimani, tuoreemman oluen kanssa.

Vuonna 2012 pullotettu olut on tosiaan valmistettu vuoden 2011 joulukuussa ja sen BBE-merkintä vie tulevalle maaliskuulle. Ollaan siis eräällä tapaa lähellä tarinan ääripäätä, joten mikäs sen parempi tekosyy korkata varaston viimeinen Samichlaus. Ikää viitisen vuotta, vähän ylikin.

 Schloss Eggenberg Samichlaus

Eläkeikää lähestyvä Samichlaus on hyvin makea, lämmin ja rusinainen olut. Tumma, ruskean limppuinen ja siirappinen maltaisuus dominoivat makumaailmaa. Lisäsävynsä sille antavat myös ylikypsä ja kuivattu luumu, liköörimäinen ruusukvitten sekä etenkin loppumaussa suun sokeroiva ruskea, noh, sokerisuus. Aika äiteläksi on ajan mittaan mennyt, mutta yllättävän juotavaa kaikkeen makeuteen suhteutettuna.

Kenties lämpö, hitaus sekä mausteinen sivuvire hieman tasapainottavat tunnelmaa, mutta liköörimäiseksi se kuitenkin painuu. Jälkiruokaolut, joka ei muuta rinnalleen kaipaa. U know. Makiaa on... Sanoisin, että tuoreempi kokemus vei pelin melko selkeästi.

Niin ja muuten. Siitä Urbockista on tullut tarinoitua aiemmin jo vähän pidemmän ja savuisen jutun verran.