Kotiolut: Jyskän Imperial Stout 2019

Jyskän Imperial Stout 2019

Totesin syksyllä varastoa siistiessäni, että kaikenlaista tavaraa sitä on vuosien varrella hyllyjen perukoille jäänyt unohduksiin. Olutosastonkin varjoista löytyi todellisia vuosikertaeriä, joita en muistanut enää olevan olemassakaan. Onneksi varastoon raahatut kappaleet edustavat yleensä aikaa kohtalaisen hyvin sietäviä, runsaita ja vahvoja oluttyylejä, joten tämänkaltainen hajamielisyys on osittain ihan suotavaakin.

Mutta tein minä löytöjä ihan jääkaapistakin. Aloin nimittäin joulun alla tutkimaan lasipurkkien kansoittamaa välihyllyä suolasienet mielessäni. Pari purkillista tiiviisti pakattuja haperoita ja rouskuja sieltä paikantuikin kaikenlaisten pikkelöityjen kasvimaan antimien ohesta, mutta olipa sinne ujuttautunut pullollinen paikallis- ja muinaisolutguru Mika Laitisen vuodentakaista Imperial Stoutiakin. Vähän hävettääkin, että pullo oli sinne hautautunut. Sain pullon haltuuni joskus joulun 2019 alla ja näemmä se ajautui sesongin täyttämän kaapin nurkkaan, kun erinäisiä sieni-, silli- ja muita purkkeja kaapista joulupöytään ees-taas haalittiin.

Ei muuten ole ensimmäinen kerta, kun Jyskän perinteinen ”Imppi” jäi odottamaan sitä oikeaa hetkeä, sillä vuoden 2017 versiokin ehti kypsymään aikanaan puolitoista vuotta ennen maistelua. No, mitä tuota ”kellariakin” tulin kaivelleeksi, tuntuu sinne muutenkin hautautuvan näitä isoja ja ryhdikkäitä stoutteja, joita ei tosiaan talvellakaan ihan joka välissä raaski olla avaamassa – kesän kevyempiin makuihin keskittymisestä nyt puhumattakaan. Ei siis mitään henkilökohtaista taustalla. Onneksi tyyli kestää säilytystä hyvin.

Jyskän IS-19 jatkaa Mikan kotipanimon perinteisen Imperial Stoutin tietä, mutta pääsi samalla osaksi miehen hiivakokeiluita. Muita tuon menneen joulun maistiaisia olivat nimittäin erilaiset kveik-sahdit (Stalljensøl & Stjørdalsøl), mutta Imperial Stout oli norjalaishiivan sijaan käytetty Munkebon mehiläishiivalla. Näitä pörriäisoluista olinkin jo aiemmin maistanut muun muassa parin ”mehiläissahdin” muodossa. Toisessa niistä olikin käytetty samaa Munkebo #002-kantaa kuin alla arvioidussa impissäkin. Kyseinen hiiva antaa olueen hauskaa vadelmaisuutta, mutta teki tuhdin tummastakin oluttyylistä myös jännän kepeän, helposti kumottavan tuntuista. Alla Mikan kertomus oluen taustoista:

IS-19: Perinteinen Jyskän panimon imperial stout. Tässä erässä paahtuneisuutta on taitettu hieman pehmeämmäksi. Sisältää paahdettujen maltaiden ja paahdetun ohran lisäksi itse paahtamaani kauraa. Käytetty mehiläisistä eristetyllä Munkebo #002 -hiivalla, joka tuottaa vadelman aromia. Raaka-aineet: ohramaltaat, paahdettu kaura, paahdettu ohra, humala ja hiiva. Kantavierre 25 Platoa ja 9,5 % alkoholia. Pantu 1.9.2019.

Jyskän Imperial Stout 2019

Musta, vähävaahtoinen ja arvokkaasti asettuva olut. Tuoksu on runsas, paahteinen maltainen, tumman suklainen ja vähän nokinen. Takaa nousee kevyttä marjaisuutta, kevyttä mausteisuuttakin.

Maku avaa tuoksun teesejä hieman voimakkaammin. Paahtuneen maltaisuuden, suklaan ja mukana kulkevan, tuoksua vahvemman nokisuuden takaa löytyy melko runsasta marjaisuutta - vadelmaa, kuten Mika hiivasta kertoilikin. Todella mielenkiintoinen makumaailma.

Olut on runsaasta, ryhdikkäästä, aika kuivasta tunnelmastaan huolimatta imperial stoutiksi raikas (saako niin sanoa?), muttei suinkaan huonolla tapaa. Vadelman ohella olen noukkivinani mausta myös vähän pensasmaisuutta eli marjapensaan lehtiäkin. Ja jokaisella siemauksella niiden vaikutelma katoaa hetkeksi tasaisen varman paahteisuuden, suklaan ja nokisuuden alle palatakseen taas esiin loppumakua kohti kuljettaessa. Eipä tämä tunnu vuoden unohduksesta olevan moksiskaan, erittäin miellyttävä kokonaisuus jännän hiivan omalla, muttei liian leimallisella twistillä varustettuna.

Kotiolut: Jyskän Stalljensøl

Jyskän Stalljensøl

Jyskän Panimon toinen jouluksi kotiinsaatu kveiksahti poikkesi aiemmin esitellystä Stjørdalsølistä melko paljon. Siinä missä stjördis tarjoili leppäsavuisen leveää ja karamellistakin sahtimaisuutta, nitoutuu Stallien kveikillä käytetty, savumaltaaton versio enemmän vaalean maltaisen ja sitrusvivahteisen makumaailman ympärille.

Stalljensølin rungosta löytyy pilsner-, wiener- ja kaljamallasta, vierrettä ei ole keitetty ja oluen teossa on käytetty humalan lisäksi katajaa. Vahvuutta sille kertyy n. 7% ja siitä on tehty myös toinen versio Otterdal kveikin voimin. Alla Mikan antamaa selontekoa oluen taustoista ja käytetyn perinnehiivan alkuperästä:

Sahtityyppinen olut norjalaisten perinnehiivojen, kveikien testaukseen. Oluet on käytetty tavalla, joka tuottaa voimakkaat käymisaromit. Stalljen kveik (S) ja Otterdal kveik (O) tuovat runsaasti sitrushedelmien aromeja. Molemmat hiivat ovat Hornindalin alueelta ja saatu suoraan paikalliselta maalaisoluen valmistajalta. Hiivojen alkuperäiset omistajat asuvat noin 10 km etäisyydellä toisistaan, joten käymisaromit ovat melko samanlaiset, mutta silti tunnistettavan erilaiset.

Stalljensøl on pantu marraskuun alussa ja se suositeltiin nauttimaan joulun aikaan. Sitruksiset tunnelmat olivat lupausten mukaisesti hyvin esillä, mikä vaati aika paljon totuttelua allekirjoittaneen kohdalla, sillä ne dominoivat muutoin tutumman, etenkin maun alussa makean maltaisen ja sahdinkaltaisen oluen yleisilmettä. Mielenkiintoinen kokeilu, josta ei omaa suosikkisuuntausta kuitenkaan tullut. 

Jyskän Stalljensøl

Tummahkon oranssi olut hienoisella kuplapinnoitteella. Tuoksussa on aika paljon sitruksista hedelmäisyyttä, hentoa karamellisuutta ja mausteisuutta. Sitrus antaa tuoksulle aika raikkaan ja keventävän leiman. Aika jännä, ei äkkiseltään kovinkaan sahtimainen.

Maussa on tutumpaa tunnelmaa karamellisen maltaisuuden, mausteisuuden ja kevyen yrttisyyden muodossa. Sitruksiset käymisaromit ovat edelleen läsnä ja en niistä tässä yhteydessä kamalasti välitä. Etenkin jälkimaun mausteiden ja kirpeän sitruksen yhteenliittymä vaatii vähän sulattelua. Alkupuoli on tutumpaa, toffeista ja melko pyöreänkin maltaan menoa, loppupuoli antaa enemmän tilaa hiivan tuomalle twistille. Jännä ja mielenkiintoinen kokeilu, jonka maku ei omaan suuhun kuitenkaan istu.

Kotiolut: Jyskän Stjørdalsøl

Jyskän Stjørdalsøl

Jyskän Panimossa on viime aikoina keskitytty ahkerasti muinaisoluiden maailmaan ja nyt niitä päästiin maistelmaan joulupyhien molemmin puolin. Kotimaan sahtiperinteestä kertovan Sahti-kirjan kirjoittajiin lukeutuva olut- ja sahtimoniosaaja Mika Laitinen julkaisi tänä vuonna sahtiaiheisen kirjan myös Amerikan markkinoille ja on tehnyt useamman reissun mm. Norjan puolelle paikallisten perinneoluiden juurten perässä. Tuomaan päivänä tutustuinkin yhteen näiden reissujen innoittamaan tuotokseen, Stjørdalsøliin.

Mika teki jouluksi kolmekin erilaista, sahdinkaltaista norjalaisin perinnehiivoin käytettyä olutta. Stjørdalsølin voimanlähteenä toimii Geiranger-kveik. Kaksi muuta ”kveiksahtia” on käytetty sitrushedelmäistä aromia korostavilla Stalljen- ja Otterdal-kveikeillä, joista Geiranger eroaa makuprofiililtaan selvästi, sillä se tuottaa olueen mallasta, katajaa ja viljaisuutta korostavaa karamellin makua. Stjørdalsøl on myös hyvin savuinen olut, sillä 60%  sen maltaista tulee Stjørdalin alueelta perinteisestä kotimallastamosta, missä maltaat on kuivatettu leppäsavulla. Vajaampi puolisko viljoista koostuu Pilsner-maltaista ja olutta on maustettu sahdin tapaan katajalla. Vierrettä ei keitetä ja sen vahvuus painuu noin seitsemään prosenttiin.

Maltaiden leppäsavuinen aromi on todella runsas ja monipuolinen, mutta huomattavasti esimerkiksi Urbockin pyökkimallasta ”vaaleamman” tuntuista. Todella miellyttävää, mutta samalla luonteikasta. Erittäin mielenkiintoinen ja hitaasti nautittava olut!

Mikan edesottamuksia muinaisoluiden parissa kannattaa seurata hänen ylläpitämänsä Brewing Nordic -sivuston kautta, jossa on tarinaa myös Stjørdaliin suuntautuneesta opintomatkasta:

Commercial Farmhouse Maltsters and Brewers Around Stjørdal

Jyskän Stjørdalsøl

Punertavanruskea, vaahtoakin hieman muodostava olut. Maltainen tuoksu avautuu lämmön myötä. Leppäsavu maalailee aika leveällä pensselillä ja tuo mieleen vanhan rantasaunan savua tupruavan aromin. Hieman makeuttakin, vaikka rustiikkinen maalaistunnelma ehkä kuivaan vähän kääntyykin.

Maku on hieno. Katajainen, pehmeään mutta syvään savuverhoon sukeltava tunnelma antaa alkuun myös karamellisoituneen maltaan makeutta, mutta kuivuu loppua kohden savunkin nostaessa profiiliaan. Lämpö tosin tukevoittaa maltaan makeampaakin puolta, mikä syventää kokemusta entisestään. Jälkimaussa on myös mausteisuutta, lisää katajaa ja monisyistä, puhuttelevaa savuisuutta, joka on tunnistettavasti Urbockia vaaleamman tuntuista. Onpas tunnelmallinen lataus tässä oluessa!

Kotiolut: Jyskän Panimon Imppa 2017

Kotiolut: Jyskän Panimon Imppa 2017

Viime kesä oli mitä oli, eikä valonaika juuri tilaisuuksia tuhdeille paahdenautinnoille tarjoillut. Sain reilu vuosi sitten muutamia oluita sahti-, siideri- ja olutguruna tunnetulta Jyskän Panimon vetäjältä, Laitisen Mikalta, mutta tämä nyt jo vuosikertajuomaksi ikääntynyt Imperial Stout jäi talven aikana maistamatta. Tuli kevät, tuli kesä, tuli syksy ja kohta olisi tullut taas talvikin, kunnes havahduin että ”sehän perhana on Mika n Imperial Stout vielä kellarissa odottamassa”. Siellä on muuten myös vuoden 2013 Jyskän Panimon Solera-pullokin, jota ajattelin vielä vähän mielenkiinnosta säilössä lepuutella.

Mutta sitten takaisin Impan äärelle. Olut tuli tosiaan testattua syyskelien saavuttua, joten huhtikuussa 2017 valmistunut kotiolut ehti kohtalaiseen 1,5-vuoden ikään. Arviokin sai kypsyä vielä parin kuukauden verran, mutta näin joulun aikaanhan näistä onkin osuvaa lähteä sanailemaan. Jyskän Imperial Stoutihan tuli maisteluta myös neljä vuotta sitten ja näemmä tuolloinkin sen maisto venähti syksyn nurkille. Liekö sattumaa vaiko eikö, mutta eipä näitä Mikan tuotoksia ihan missä tahansa välikössä raaski availla.

Jyskän panimon perinteinen 9 % imperial stout. Avokätisesti eri tummuusasteen maltaita, joista osa itse paahtamiani. Jälkikäteen totesin että tummia maltaita olisi voinut olla vähemmänkin, “vuan haitannooko tuo mittään”, kuten kotiseudullani on tapana sanoa. Pantu huhtikuussa 2017.

Kotiolut: Jyskän Panimon Imppa 2017

Mustanpuhuva, suht niukan, ruskean vaahdon nostava olut. Tuoksu on aika voimakas, intensiivinen ja omaa nenää runsaalla paahteisuudellaan miellyttävä. Suht tiukkaa, tiiviiksi paahdettua siirappia, kahvia, tummaa suklaata ja lakritsia. Todella syvä, todella hyvä.

Maku iskee tuoksuakin tiiviimmin. Paahtunut siirappi, lakritsi, salmiakki ja suklaa muodostavat aika tiukan paketin, joka yhdistettynä pieneen lämmöntunteeseen ja mukavaan katkeroon tekevät tutustumisesta haastavan, mutta lopulta vaivan arvoisen, tehtävän. Paahteisuutta riittää monella tasolla espressosta pintatummennettuun limppuun. Hidas, hyvin paahteinen ja huulia tahmaavaa soljuva kokonaisuus toimii hienosti.