Olutblogisessiot vol. 3 – Kellarista löytyi maailman vahvin joulupukki

Schloss Eggenberg Samichlaus

Joulu ja olut… Siinä siis Helppoa Juotavaa –blogin antama aihe bloggareiden kolmansille sessioille. Aihe onkin sellainen, josta on usein ollut aikomus kirjoittaa hieman syvällisemminkin, mutta jotenkin idean syttyminen aina joulukiireiden keskellä aina vesittää homman. Pari vuotta sitten sanailin hieman pohjolan menneistä jouluperinteistä Nøgnen Sunturnbrewn äärellä ja jotain tuon kaltaista tekisi mieli harrastaa enemmänkin. Nuo joulukiireet tekivät kuitenkin taas tepposensa, joten tartuin perinteisempään oljenkorteen ja kävelin kellariin...

Koska alustuksessa lähes kiellettiin viittaamasta yhteen ilmiselvään joulupöydän mallasherkkuun, päätin suosiolla sivuuttaa Urbockin ja sahdin. Miksi molemmat? No kun ei mitään hajua kumpaa Jukka näistä mahtoi tarkoittaa...

Valitsin laatikoista oluen, jonka olin muutoinkin aikonut korkata tässä joulun tienoilla. Valinta osui arvojuomaan, jonka pitkähkö historia liittyy meneillään olevaan sesonkiin, mutta jolla on myös hauskasti jotain yhteistä meidän suomalaistenkin kanssa. Ainakin symbolisesti, joskin sattumalta. Kai...

Kyseessä on itävaltalaisen Schloss Eggenbergin tuhtilinjainen Samichlaus, 14-prosenttisen sulava ja soljuva lagerolut. Samichlaus on sveitsinsaksaa ja tarkoittaa luonnollisesti joulupukkia. Sen tarina alkaa jo vuoden 1979 puolelta, joskin matkaan mahtuu muutaman vuoden seisokki Feldschlossenin ajattua alas ostamansa, perinteikkään ja alkujaan Samichlausta valmistaneen Hürlimannin tuotannon vuonna 1997. Oluen perinnettä jatkettiin kolmivuotisen tauon jälkeen perheomisteisen Eggenbergin toimesta, joka sai tukea kulttioluen henkiin herättämiseen entisiltä Hürlimannin panimomestareilta. Lisää taustoja ja muita huomioita voi lukea muutaman vuoden takaisesta arviostani, jolle tämä teksti on sujuvaa jatkoa.

Schloss Eggenberg Samichlaus

Samichlausta valmistetaan vuosittain vain yhden kerran ja tuo päivä osuu yksiin Suomen itsenäisyyspäivän kanssa. Olutta kypsytellään kaikkiaan kymmenen kuukautta ennen sen laskemista joulumarkkinoille. Ehkäpä saamme ensi vuonna oman Suomi100-versioinninkin, ken tietää. Toinen tarina sitten onkin, että voiko olutta meille myyntiin ottaa, koska joulupukki. Mutta eteenpäin.

Maistelin siis muutama vuosi sitten kaksi vuotta aikaisemmin pullotettua Samichlausta. Olutta on tarjolla vaihtelevasti verkkokaupoissa, mutta yhytin sitä aikanaan myös rodoslaisen turistirysän ruokakaupasta, minkä myötä varastoni kasvoi jokusella putelilla. Nyt kellarista kaivettu olut on osa tämän matkustajatuonnin satoa ja kuuluu samaan vuosikertaan aiemminkin arvioimani, tuoreemman oluen kanssa.

Vuonna 2012 pullotettu olut on tosiaan valmistettu vuoden 2011 joulukuussa ja sen BBE-merkintä vie tulevalle maaliskuulle. Ollaan siis eräällä tapaa lähellä tarinan ääripäätä, joten mikäs sen parempi tekosyy korkata varaston viimeinen Samichlaus. Ikää viitisen vuotta, vähän ylikin.

 Schloss Eggenberg Samichlaus

Eläkeikää lähestyvä Samichlaus on hyvin makea, lämmin ja rusinainen olut. Tumma, ruskean limppuinen ja siirappinen maltaisuus dominoivat makumaailmaa. Lisäsävynsä sille antavat myös ylikypsä ja kuivattu luumu, liköörimäinen ruusukvitten sekä etenkin loppumaussa suun sokeroiva ruskea, noh, sokerisuus. Aika äiteläksi on ajan mittaan mennyt, mutta yllättävän juotavaa kaikkeen makeuteen suhteutettuna.

Kenties lämpö, hitaus sekä mausteinen sivuvire hieman tasapainottavat tunnelmaa, mutta liköörimäiseksi se kuitenkin painuu. Jälkiruokaolut, joka ei muuta rinnalleen kaipaa. U know. Makiaa on... Sanoisin, että tuoreempi kokemus vei pelin melko selkeästi.

Niin ja muuten. Siitä Urbockista on tullut tarinoitua aiemmin jo vähän pidemmän ja savuisen jutun verran.

Olutblogisessiot vol. 2 - Yhteenveto

Session aiheena oli olut ja jalkap... penkkiurheilu.

On tullut aika vetää vetämäni olutblogisessio yhteen nippuun. Aiheenahan oli laveasti jakautuva ”olut ja penkkiurheilu”, joka itselleni kääntyy lähes automaattisesti muotoon ”olut ja jalkapallo”. Ajatus tuntui teeman ponnahtaessa mieleeni todella hyvältä ja sellaiselta, mistä olisi todella helppo keksiä jutun juurta. Aihetta enemmän pyöritellessäni huomasin, ettei juttu ihan piis of keikki olisikaan. Aihepiirin moninaiset mahdollisuudet sekä pääkopan yllättävänkin ristiriitaiset mielipiteet löivät kapuloita hajanaisten ajatusten rattaisiin.

Koska kotimaiset pienpanimot ja paikallinen jalkapallo ovat lähellä sydäntäni, päätin tutustua hieman seurojen ja pienpanimoiden yhteistyöhön eli joukkue- ja sidosryhmäoluisiin. Ideoita oli muitakin, mutta tämä vaikutti hyvältä. Pallon perässä näkyvät muutkin blogistit liikkuneen:

Arde on sessioiden myötä puhjennut kukkaan ja maailmaa nähneeltä miekkoselta onkin mukava lukea hieman pidempiä, henkilökohtaisempia ja syvällisiäkin tekstejä. Ei liene yllätys, että jutussa liikutaan fudiskenttien äärellä, mutta epäselväksi jäi, mitä seuraa mies junnuvuosinaan edusti?

Helppoa juotavaa otti myös pallon haltuun ja tarinoi rakkaudestaan Liverpooliin. Jutun kepeä, rento ote on jotain sellaista, mitä itsekin olin alkuun ajatellut ennen kuin homma piti tehdä vaikeamman kautta. Pakko tosin myöntää, että toivoin salaisesti jatkoa hienolle Jukolan Viesti –tarinalle.

Tuopillinen, tuo blogisessioinnin kantaisä ja runomitan hallitsija seikkaili myös poolin tuntumassa eli kookkaammilla snookerviheriöillä. Etenkin tuo huomio lajin TV-soveltuvuudesta oli hieno nosto ja huomio, jota ei ole koskaan tullut edes ajateltua. Muutama muukin laji tulee mieleen, kun tarkemmin ajattelee.

Ölmönger, blogiskenen lontoontaitaja otti tälle pikamatkalle hienoisen varaslähdön, mutta tuomaristo katsoi suopeasti hyvät perustelut (halusi olla eka ja oli muutakin tekemistä noin maanantaina) antaneen kollegan toimintaa. Ruutuun lävähti laaja tietopaketti lentopalloseura VaLePan toiminnasta.

Olutkoira oli totuttuun tapaan historian jäljillä ja kieltämättä tuo Englannin suht brutaalikin urheiluhistoria ja siihen jotenkin automaattisesti liitetty olutyhteys ansaitsivat päästä tarkempaan tarkasteluun. Mukavaa, että se kävi näin blogisessioiden muodossa.

Tuopin Ääressä -blogisti laittoi itsensä tosissaan likoon ja meni katsomaan jäämiekk... lätkää. Kouvolaan. Voitte kukin itse lukea, millaiseen jamaan kokemus miehemme laittoi. Pikaisia toipumisia Artolle...

Parasta paikanpäällä, mutta muualla maistuvampaa, koska laki.

Päivän viisaus löytyi Arden tekstin viimeisestä lauseesta. Itsellekin yleensä se peli on illan kohokohta ja uuden, ennen maistamattoman herkun korkkaaminen verottaa väkisinkin huomiota kuningaslajin seuraamiselta. Tutunkin arvojuoman kanssa homma on vähän niin ja näin, sillä yleensä uusintamaistoon päässyt olut on koettu toisinnon arvoiseksi, eikä TV-vastaanottimen varastama mielenkiinto mahdollista riittävää huomiointia lasissa majailevalle oluelle. Tunnustan toki, että mieluummin minä lasini kuitenkin läpi ottelun kypsyvällä, vahvamman pään juomalla täytän kuin salkusta ladattavalla lagerilla. Kuten sanottua, ristiriitainen aihe, joka vaatinee syvempää itsensä tarkastelua. Sillä aikaa käytän Arden mainiota lausahdusta:

Jalkapallo ja olut sopivat siis hyvin yhteen, mutta ei täysin yhtäaikaisesti, jommankumman pitää olla aina fokuksessa.

Olutblogisessiot vol. 2 – Jalkapallo-oluiden pyöreä maailma

Kettuperheen emuu

Kotimaisten, harrastusmuotoisesti internetiä täyttävien olutkynäilijöiden olutblogisessioiden kakkososan aiheena on olut ja penkkiurheilu. Allekirjoittanut otti Tuopillisen heittämästä pallosta huolimattoman kopin ja päätyi session vetäjäksi – näin menee Olutkellarinkin yhteispostausneitsyys parin vuoden tahattoman välttelyn jälkeen. Oma panokseni otantaan on kahden rakkaan aihepiirin yhteenliittymä, joka on viime vuosina voimistunut pienpanimotoiminnan kasvun myötä:

Kotimaiset jalkapallo-oluet

Kuuluuko olut katsomoon? Ei ainakaan, mikäli lainsäädäntöä tarkastellaan. Aihe nousee esiin aina aika ajoin ja täytyy myöntää, että eri osapuolilla on hyviä perusteita näkemyksilleen. Ymmärrän siis osaltaan katsomoiden anniskelukiellon, mutten sitä nykymuotoisen totalitäärisenä kuitenkaan kannata. Mieluustihan sen mallasjuoman nauttimisen soisi tapahtuvan pelinseuraamisen yhteydessä, puoliajan anniskelukarsinatungoksen ja kiireen sijaan.

Anniskelupaikassa alkoholijuomia saa anniskella ainoastaan lupaviranomaisen hyväksymällä anniskelualueella, jossa valvonta voidaan tehokkaasti järjestää. Anniskelualueeksi ei saa hyväksyä urheilu-, liikunta-, musiikki- tai muun niihin verrattavan tapahtuman yleistä katsomotilaa. - Alkoholilaki 4. luku 21 c § (30.8.2002/764)

Tänään kuitenkin pureudutaan käytäntöjen sijaan itse tuotteeseen yhdistämällä kaksi kovin kaunista asiaa: olut ja jalkapallo. Suomessa on 2010-luvun pienpanimobuumin myötä valmistettu jo lukuisia kauppias-, kaupunginosa-, bändi-, brändi- ja tiesmitä paikallisoluita, mutta myös urheiluseurat ja niiden sidosryhmät ovat teettäneet pienpanimoilla omia mallasjuomiaan. Eritoten vehreiden nurmien äärellä tähän on lähdetty kohtalaisen hyvin mukaan, mikä tekee värin tunnustamisesta entistä maistuvampaa.

Kultahumua saarilta...
(Kuva: Stallhagen / K-Ruoka)

Lahi alea...
(Kuva: FC Lahti)

Teerenpeli taitaa sekä pyöreän että soikean pallon salat.
(Kuva: Teerenpeli)

Customoidut seuraoluet ovat mukavaa vaihtelua ottelutapahtumissa varsin usein näkyville suurbrändien peruslagereille. Tuotekirjoa ei voi vielä järin laajaksi kutsua, mutta kehitystä tuntuu tapahtuvan kausi toisensa jälkeen ja myös pienempien alasarjajoukkueiden tuotteita tuntuu olevan paikallisessa levikissä yllättävän paljon. Ei runsaasti, mutta yllättävän paljon.

Ja on niitä seuraoluita Veikkausliigassakin nähty. Teerenpeli on mestaroinut FC Lahdelle kaksikin olutta (FC Lahti Ale ja Kölssi), HIISIn ja JJK:n kannattajaryhmä Harjun Poikien yhteistyö kattaa jo kolmiosaisen Harjun Kettu –olutsarjan ja Stallhagen valmisti toissa kauden päätteeksi IFK Marianhammnin kunniaksi Stallhagen Guld -mestaruusoluen. 

On muuten merkille pantavaa, ettei esimerkiksi Tampereella tai Kuopiossa ole nähty mahdollisuutta lähteä yhteistyöhön kaupungeissa vaikuttavien pienpanimoiden kanssa - niitä kun molemmista useampikin löytyy... Terveiset siis Ilveksen ja kupsukoiden suuntaan.

Harjun Ketut lienevät pisin seuraolutsarja Suomessa...

Ja ensi kesänä saataneen lisää... Toivottavasti.

Ykkösessä Harjun Kettu saanee ensi kesänä jo neljännen jäsenen, oululaisen Sonnisaaren ja AC Oulun oletettavasti täydentäessä omaa kahden Navy Blue –satsin perinnettään. Oulussa olisikin ollut mielenkiintoista nähdä, millaisen oluen Tervarit olisivat mahdollisesti saaneet, mikäli jalkapallokartalla vielä vaikuttaisivat... 

Olut maistuu myös Satakunnan suunnan Kakkosessa ja Vitosessa: Musan Salaman kaksi Metsäpirtti-olutta on teetetty paikallisen Beer Hunter’sin tykönä, mistä myös vitosdivarin Harjavallan Pallo Pale Ale oli lähtöisin.

Tampereella elvytetty, tällä hetkellä Kakkosen tasolla vahvaa nousua tekevä Tampere United löi hynttyyt yhteen Pyynikin Käsityöläispanimon kanssa ja pari muutakin saman sarjatason seuraa hakee maltaista lisäpotkua omien oluiden muodossa: Lappeenrannan PEPO luottaa Waahto Breweryn osaamiseen ja maistuvaa yhteistyötä on toteutettu myös KTP:n ja Takatalo & Tompurin toimesta.

Metsäpirtin Woima sai kesällä seuraajan Metsäpirtin Wehnästä
(Kuva: Metsäpirtin Woima)

(Kuva: KTP)

(Kuva: Tamu)

Oululaista yhteistyötä

(Kuva: AC Oulu)

Perinteikäs helsinkiläisseura HPS:kin sai 100-vuotisjuhlaoluen* ja on näitä varmasti muitakin, mutta paikalliset, pienen saatavuuden erät saati etikettioluet menevät toisinaan ohi tutkan. Muistelisin että Huuhkaja-kannattajienkin nimikko-olutta nähtiin pari vuotta takaperin ja aikalaismuisteloiden mukaan Jämsänkosken Ilves lanseerasi oman Bilkku III-div. oluen** jo vuonna 1993.

Väriä tunnustavia oluita useammin seurat kuitenkin solmivat yhteistyösopimuksia suurempien panimotoimijoiden kanssa ja etenkin Euro-kentillä vuorottelevat usein tutut brändit Heinekenistä Carlsbergiin ja Bayernin Paulaneriin. Kotomaassa kiekkopuolen hifkinpunainen KOFF ja maajoukkueen Karjala-kytkös lienevät ne selvimmät esimerkit, mutta kyllähän vain nuo paikallisten toimijoiden keskinäiset hedelmät enemmän mieltä lämmittävät.

(Kuva: PEPO)

(Kuva: HPS)

(Kuva: HaPo)

Save the Crew

Tuore, isomman mittakaavan uutinen tuli vastikään merten takaa Amerikasta, missä skottipanimo BrewDog rakentaa imperiumiaan uuden panimoyksikön voimin. Punkpanimo rakensi Columbukseen tuliterän, taalamaan markkinoita palvelemaan tarkoitetun verstaan.

(Kuva: BrewDog)

Kun tieto kaupungin jalkapalloylpeys Columbus Crewn toiminnan siirtämisestä toisaalle saavutti kansan, ei panimolla jääty odottamaan uhkakuvan toteutumista omalla painollaan. Isältä pojalle siirtyvään seurauskollisuuteen, juurekkuuteen ja perinteisiin tottuneet skotit eivät jääneet toimettomiksi, vaan käynnistivät oman kampanjan, jonka tuotot käytetään joukkuetoiminnan jatkamisen hyväksi. Projektiin kuuluu olennaisena osana uusi Crew Brew Golden Ale, jonka tuotot ohjataan Save the Crew -liikkeen kassaan. Maistuvaa vaikuttamista, joka varmasti myös huomataan.

We were pretty devastated when we heard than Columbus might be losing the Crew. This city, the area, the people of Columbus and the Crew fans need Columbus’ amazing soccer team to stay right here. And we want to do all we can to help ensure that happens.

*HPS Vihreä Satavuotinen Juhlaolut lienee etikettiversio Sorin Red Alert Session Red IPAsta.
**Olikohan tuo JIlveksen tuote kaupallinen ja jos oli, niin lieni jonkin brändin etikettiversio?