Historian havinaa Englannista: Theakston Old Peculier

• Tyyli: Old Ale
• Alk.%: 5,6
• Panimo: Theakston, Masham, Englanti

Nyt esittelyssä on olut, jonka perinteikkyys on jopa rikollisen kunnioitettavaa. Old Peculier on pohjoisessa Yorkshiressä sijaitsevan Mashamin pikkukylän ylpeyden aiheen, Theakstonin perhepanimon tunnetuin ja arvostetuin tuote, jota pidetään arvossaan myös kansainvälisillä vesillä. Sitä on valmistettu aina 1890-luvulta lähtien eli varsin pitkän historian tämä Alkon mielenkiintoinen syysuutuus omaa. Oluena Old Peculier on kiinnostava ilman historiallistakin viitettä, sillä se edustaa hieman harvemmin vastaan tulevaa old ale-tyylilajia. Ronskisti yleistettäessä tyyli on rinnastettavissa barley winejen kanssa saman suuntaiseksi, joskin huomattavasti miedommaksi nautinnon tarjoajaksi. Nämä ovat tupanneet puhuttelemaan allekirjoittanutta makumaailman maanläheisen ja rauhanomaisen tunnelmansa voimin – yhdessä tradiotional ale-alalajiin niputettavien oluiden tavoin old alet toimivat myös hyvänä muistutuksena oluen perinteikkyydestä taiteenlajina sekä sen pitkästä historiasta. Ei suurta aromeilla iloittelua, vaan pikemminkin miettimisen aihetta antavaa tasapainoa ja tarinoiden syvyyttä…

Peculierin-sinetti

Nimensä olut saa etiketissäkin esiintyvän Peculier Court of Masham-sinetin mukaan. Tyhjentävää vastausta en sinetin muodollisesta merkityksestä saati tarinasta en onnistunut sisäistämään, mutta rautalankaversion mukaan homma mennee näin: keskiajalla Mashamin seurakunta liitettiin osaksi Yorkin hiippakuntaa, mikä sai Yorkin piispan välittömästi varpailleen. Tämä tarkoittaisi säännöllistä matkustusvelvoitetta pohjoiselle maaseutualueelle, mikä jo matkansa puolesta tuntui epämukavan työläältä ajatukselta. Tämän lisäksi taipaleen kerrotaan olleen täynnä vaaroja, mutta sen suuremmin pelotetta ei lähdetty avaamaan – liekkö rahvaat maalaiset olleet ryöstömielisiä hengenmiesten prameita ajopelejä ja yltäkylläisesti varusteltuja saattueita kohtaan. Niin sanotusti omaa persettään suojellakseen piispa päättikin julistaa Mashamin alueen omaksi, itsenäiseksi hengelliseksi saarekkeekseen, ”peculiariksi”, eli irroittaa se kokonaan omasta valtapiiristään. Tämä tapahtui joskus 1200-luvulla, mutta nykyisin käytössä oleva sinetti on Yrjö III:n* vuonna 1741 luovuttama, tiettävästi järjestyksessään kolmas tunnustus Mashamin itsevaltiuden olemassa ololle.

*voiko muka olla kolmas Yrjö kyseessä? Mieshän syntyi 1738 eli olisiko hän jo kolme vuotiaana jaeskellut tunnuksia ympäriinsä? Vähän hämärältä tuntuu historia Mashamin vaiheista muutoinkin, joten ehkä parempi todeta tarinan menneen jotakuinkin yllä esitetyllä kaavalla…

Komea on Mashamin silhuetti...

Jos on oluella yli vuosisatainen historia, laittaa sitä valmistava Theakston tässä hieman paremmaksi. Vuonna 1827 perustettu perheyritys on yksi vanhimmista edelleen itsenäisistä toimijoista Englannissa. Alkujaan Robert Theakstonin perustama yritys aloitti oluttehtailun The Black Bull-hotellin tiloissa, mutta laajenti toimintaansa nykyiselle tontille Paradise Fieldsin alueelle. Nykyisin panimon toiminnasta vastaavat Robertin jälkeläiset jo viidennessä sukupolvessa: Simon, Nick, Tim ja Edward Theakston. Aina panimo ei kuitenkaan perhepiirissä ole pysynyt, sillä talousvaikeuksien keskellä toiminta myytiin newcastlelaiselle Mathew Brownille vuonna 1984. Kolme vuotta myöhemmin panimo päätyi yrityskauppojen myötä suuren Scottish & Newcastlen omistukseen, mutta veljekset Tim, Nick ja Edward lunastivat Theakstonin takaisin sukuomistukseen vuonna 2003.

Jotain hyvää tuo ”suuremmissa käsissä” piipahtaminen kuitenkin sai aikaan – ainakin oluen ystävän näkökulmasta – sillä vastalauseena perheyrityksen myynnille Paul Theakston pesi kätensä panimon toiminnasta ja suuntasi katseensa kaukaisuuteen… Tai no ehkei nyt niin kovinkaan kauas kaukaisuuteen, sillä Paulin oma panimo, The Black Sheep Brewery nousi vain muutaman sadan metrin päähän Theakstonin ulko-ovista. Toki Paulillekin olisi uuden isännän alaisuudessa ollut hyvä pesti tarjolla, mutta mies piti päänsä ja totesi ettei suuryrityksen palkollisena olo sovi hänelle – suvun nimeä on pidettävä yllä Englannin panimokartalla ja näin sai alkunsa uusi, joskin perinteitä kunnioittava panimo. Vanhassa tiilitalossa sijaitseva Black Sheep käyttää oluensa nykyisin melko harvinaisella Yorkshire square-menetelmällä, josta Samuel Smithin maistuvan suklaaelämyksen yhteydessä kirjoitin… Joka tapauksessa pieni, reilun tuhannen asukkaan maalaiskylä kätkee sisäänsä kaksi kansainvälisestikin tunnettua, perinteitä kunnioittavaa panimoa – Theakstonin suvun taidonnäytteitä kumpainenkin…

Niin ja tuo alussa mainittu rikollisuus… Panimolla itsellään on oletettavasti vain puhtaita jauhoja pussissaan ja viittaukseni osuukin Old Peculierin nimeä kantavaan, Harrogatessa järjestettävään rikoskirjallisuustapahtumaan,  Old Peculier Crime Writing Festivaliin, jota panimo on ollut sponsoroimassa lähes tapahtuman alkuhetkistä lähtien… Itse kuitenkin jätin dekkarin tällä kertaa väliin ja siirryin suoraan oluen maisteluun. Urheilun ystäville muuten vinkkinä, että panimon tuotteet mitä ilmeisimmin soveltuvat krikettimatsien seuraamiseen – ainakin panimo on mukana jonkinmoisessa tukitoiminnassa lajin parissa…

Theakston Old Peculier

Melko tumma, ruskea olut joka punertaa kauniisti valoa vasten. Tuoksu on ihan toimiva, melko yksipuolinen ja aavistuksen nihkeä. Tummaa, kuivattua hedelmäisyyttä, jossa kuljetaan kuivuus edellä. Edelleen tummahkoa leipäisyyttä, kevyttä siirappisuutta ja melko pontevaa mausteisuutta. Taustalla ehkä ripaus suklaata…

Maussa kuivattu hedelmäisyys saa hienoisen käynyttä vivahteisuutta matkaansa, makeutta tuolta puolelta ei juurikaan ole kaivettavissa. Ohut mallasleivän sipaisu on edelleen läsnä ja hieman pinttynyt siirappisuuskin kummittelee taustalla. Selkeää roolia maussa ottaa maanläheinen mausteisuus, joka henkii sumusaarten tunnelmallista maalaismaisemaa, mutta samalla yksioikoistaa ja tylsyttää oluen luonnetta kuivahkompaan suuntaan. Lopussa kevyttä katkeroa, jälkimaussa marjaisaa happamuuttakin – myös jauheinen suklaisuus kampeaa itseään esiin. Tuntumaltaan keskirunsas ja suhteellisen tasapainoinen – makupuoli taasen jättää vähän petraamisen varaa palasten yhteensovittamiseen… Myös syvyys jää puolitiehen, vaikkei vahvuus suureen monikerroksellisuuteen velvoitakaan. Melko tyylipuhdas ja uskollinen, mutta valitettavan kevytluonteinen – ehkei kuivatunnelmaiset vedokset vain ole niin puhtaasti minua varten.

Tuomio: Maanläheinen ja kohtalaisen tunnelmallinenkin olut, jossa mausteinen kuivuus vie peliä liikaa matkaansa. Toisaalta mielenkiintoinen ja kiehtova kokonaisuus, joka ei tällä kertaa onnistu suuremmin säväyttämään. Potentiaalia kyllä löytyy, ehkä se vielä itsellekin aukenee…

Pisteet: 31/50

Valitettavasti perinteisen ja arvostetun juoman salat eivät täysin allekirjoittaneella auenneet, joskin rehdin brittiläistä tunnelmaa se hyvin tarjoilikin. Uskoisin uusinta testin olevan tosiasia lähiaikoina ja ehkä ryyditän maistokokemusta nykyteemaan istuvan dekkarin voimin…