perjantai 28. marraskuuta 2014

Jyväskylän Kotiolut-tapaaminen #1



Kotiolutta perjantai-illassa (kuva: Topi Pakarinen, Peräkamarineuvos)

Viime perjantaina tarjoutui oiva tilaisuus päästä tutustumaan paikallisen olutmaailman tekevämpään puoleen ensimmäistä kertaa järjestetyn Kotiolut-tapaamisen myötä. Muutaman aktiivin koolle kutsuma tilaisuus keräsi jyväskyläläiset kotioluen tekijät saman pöydän ääreen ja paikalle saapuikin parisenkymmentä osaajaa ja aiheesta muutoin kiinnostunutta. Suinkaan koko kaupungin kirjo ei tilaisuudessa ollut edustettuna, vaan yleisesti epäiltiin vastaavanlaisen joukkion matkasta vielä uupuvan – mahdollisesti tekijöitä saattaisi löytyä vieläkin enemmän… Kesällä Facebookkiin perustettu Homebrewers Jyväskylä-ryhmä oli hyvä alku ”samanmielisten” yhteen kokoamiseen ja nyt järjestetty tilaisuus toi verkosta tutut naamat konkreettisesti vastakkain. Osanotto olikin mukavan aktiivinen ja tarjosi hyvän tilaisuuden verkostoitumiselle sekä tiedon jakamiseen. Allekirjoittanut oli paikalla puhtaasti uteliaisuudesta.

Illan aikana kukin kotipanimo sai tilaisuuden esitellä toimintaansa ja tuotoksiaan, mutta vastailla myös kanssaharrastajien vuolaasti esittämiin kysymyksiin ja uteluihin. Keskustelu olikin sen verran  intohimoista ja vilkasta, että uskoisin itse kunkin saaneen matkaansa paljon arvokasta oppia tiedon jakamisen myötä. Esiin nousseita kysymyksiä pohdittiin porukalla ja mieltä vaivanneisiin ongelmiin tiedusteltiin muilta aktiviisesti mielipiteitä. Kaikkiaan seitsemän kotipanimoa ja siideistään tuttu CideErik pääsi illan aikana ääneen ja ryhmässä riitti edustusta aina muutaman keiton kokemuksesta yli kuudentoista vuoden harrastusuraan ja lähes kahteen ja puoleen sataan kertaerään. Ehkä illan suurin rikkaus piilikin juuri tässä… 

Maistellut oluet virittivät niinikään keskustelua, joka ainakin allekirjoittaneelle tarjosi aivan uuden näkökulman oluen maisteluun. Oluiden tarjoamia makuja ruodittiin paljon reseptiikan ja valmistustavan kautta, joka tällaiselle ”tavanreittaajalle” avasi uutta uraa ymmärryksen valtatiellä. Mielenkiintoinen lähestymiskulma oli opettavainen, mutta henki vahvasti myös porukan omistautuneisuutta harrastukselleen – tätä olikin hieno seurata sivusta päin. Tietynlainen tekemisen tahto ja usko omaan asiaan paistoikin yleisenä hehkuna illan keskusteluissa. Olutta ei keitellä huvin vuoksi ja miettimättä juotavaksi, vaan reseptiikkaan, raaka-aineisiin ja prosessin hiomiseen käytetään tosissaan aikaa ja vaivaa. Pilkettäkin silmäkulmissa piisasi, joten lieneekin sopiva paikka lainata toteamusta "kunnolla, muttei liian tosissaan”. Meissä kaikissa kuitenkin näyttää asuvan pieni insinööri... ja tämä oli positiivinen toteamus. Paljonhan illassa ehdittiin aiheita sivuamaan, aina kotioluen yhteiskunnallisesta asemasta yleiseen arvostukseen ja lähihistoriaan. Myös kaupallista näkemystä oli tarjolla, sillä Hiisin Mikko oli paikalla valottamassa panimotoiminnan saloja ja ennen kaikkea kannustamassa porukkaa aktiivisuuteen ja rohkeuteen…

Omistautumisen ja positiivisen intohimon lisäksi kiinnitin huomiota jo aiemminkin havaittuun kotioluiden brändäykseen, jota oli nähtävillä myös perjantaina. Pidän tuosta piirteestä, sillä omalaatuisen ilmeen antaminen henkii heti tietynlaista asennetta ja oman tekemisen takana seisomista. Oluiden takaa kerrotaan mielenkiintoisia tarinoita ja pulloihin painetaan etikettejä panimolle erikseen räätälöidyn logon tähdittämänä ja osalta löytyy niin blogia tai nettisivua. Tätä kautta myös aiheesta vähemmän tietävä saa kivuttomamman kosketuspinnan lajiin, mutta se myös innostaa seuraamaan kunkin kehitystä ja toimintaa. 

Mutta eipä siitä sen enempiä. Ajatuksena oli nostella esiin muutamia huomioita tapaamisen tiimoilta, mutta luoda myös pieni muistijälki tilaisuuden järjestämisestä. Kotiolut on aiheena nostanut suosiotaan muun olutkulttuurin tavoin, joten uskoisin vastaavanlaiselle toiminnalle olevan kysyntää muuallakin. Jyväskylässäkin jatkoa on luvassa, joten nyt kelkasta jääneiden ei ole syytä vaipua epätoivoon. Olutkellari kiittää koko poppoota – laittelin tähän loppuun vielä listaa illan ”esiintyjistä”:


PS. tuosta mainitsemastani kotipanimoiden kunnioitettavasta asenteesta kieli muuten sekin, että osalta löytyy kuulemma panoporukan ulkopuolisia laadunvalvojia ja koemaistajia sekä ulkoistettuja varastotiloja… Myös graafista ilmettä kilpailutetaan taiteilijoilla. Melekosta organisointia…

Kippis ja kiitos!
J-P


Kiljuhanhen Bock

Tilaisuuden taustalla vahvasti vaikuttanut Snow Hare on ns. pariskuntapanimo.

Snow Hare Brewingin saisonit...
Nektaria Jyskän soleratynnyreistä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti