torstai 24. toukokuuta 2018

Andechser Weissbier Dunkel

Andechser Weissbier Dunkel
Kaupparajan kevyt nosto toi saksalaisvehnät lähimarkettiemme hyllyihin ja etenkin yleisemmät lajit Franzikaner-Weihenstephaner-Erdinger –linjalta esiintyvät valikoimissa jo nyt vahvasti edukseen. Mukaan on kuitenkin saatu tavaraa myös Alkon luottopanimoiden ulkopuolelta ja etenkin isäni suosiman Klosterbrauerei Andechsin tuotteet ovat olleet mieluisa lisä tarjontaan.

Toistaiseksi nämä aiemmin vähemmän näkyvillä olleet germaanioluet tulevat olemaan Alko-saatavuuksia korkeammin hinnoiteltuna mm. maahantuonnin pienuuden vuoksi. Suuri, hintaa alaspäin painava volyymi puuttuu, kun oluita tuodaan kauppoihin laatikko kerrallaan Alkon keskusvaraston pihaan kurvaavan täysperävaunurekkajonon sijaan. Toivotaan, että aika tasoittaa tätäkin suhdetta ja esimerkiksi tätä tumman puhuvaa laatuvehnääkin saa sopusuhtaiseen hintaan. Nyt maksusuoritus ohensi bisnessalkkua reilun neljän euron verran.

Andechser Weissbier Dunkel on kuulunut luostaripanimon tuotantoon vuodesta 1997 alkaen. Baijerilainen vehnä, paahdetut ohramaltaat sekä alueen Hallertau-humalat muodostavat hiivan kanssa kauniin ja maistuvan kombinaation, jonka tummasävyinen ja kypsä syvyys tursuavat suuhun kuin siitä kuuluisasta runsaudensarvesta ikään. Hieno olut.

Andechser Weissbier Dunkel
Punertava, tummanruskea olut kauniilla vaahdolla. Tuoksu on hieno. Kypsää, tummunutta banaania, karamellia ja kuivempaa mausteisuutta. Kunnolla kun nuuhkaisee, niin saa paahtuneen maltaan seasta irti mukavaa suklaisuuttakin.

Maku jatkaa tuoksun linjalla. Suklaa on nyt paremmin esillä ja se sulautuu edelleen tuohon paahtuneen maltaan keskirunsaaseen olemukseen. Kypsä banaani on hieman taantunut, mutta yleinen, tumma ja ylikypsynyt hedelmäisyys lisääntynyt. Profiiliaan niinikään nostanut lopun mausteisuus kuivattaa loppua hitusen, mutta aika paahtuneissa ja syvän hedelmäisissä merkeissä silläkin suunnalla edetään.

On kerrassaan oivallinen Dunkelweizen. Taattua laatua alusta loppuun ja vieläpä semilähimarketista.

Pisteet: 37/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti