perjantai 12. toukokuuta 2017

Kotimaista kuohuvaa?



Viherkuohu on yksi suosikeista. Se käy arkeen ja juhlaan.
Kevät ja alkukesä ovat tunnetusti kuohuvantäyteisten tilaisuuksien kulta-aikaa ja parit tällaiset spektaakkelit ovat jo tässä vaiheessa kautta takanapäin. Juhlahumua on kuitenkin tarjolla vielä mm. äitienpäivän, erinäisten valmistujaistilaisuuksien ja keskikesän juhlan muodossa, kuplajuoman palvellessa pitkin kesää arkisempienkin tunnelmien ylevöittävänä tekijänä.

Kotimaiset viinitilat tarjoavat juhlahetkiin kotimaisista marjoista ja hedelmistä käsityönä valmistettuja makuelämyksiä, joihin tuli tutustuttua hieman lähemmin vuoden takaisen Juomien Suomi –kirjan työstämisen yhteydessä. Alan asiantuntijaksi ei tällä kokemuksella ole tarkoitus yrittää leimaantua, mutta mielestäni nämä monin paikoin unohdetut aarteet ansaitsevat tulla kuulluiksi. Jäljempänä nostetaan esiin muutama fiilispohjalta hyväksi havaittu tuttavuus viinitilojemme tarjonnasta.

Viinitilojen aarteisiin lukeutuvat aidolla samppanjamenetelmälle valmistetut kuohuviinit.
Viinitilojen tuotevalikoima saattaa helposti yllättää aiheeseen ensi kertaa tutustuvan, sillä tilaviinien laajan kirjon rinnalle on muodostunut runsas aitojen siidereiden, kuohujuomien, likööreiden ja tisleiden valikoima, joiden monissa variaatioissa painottuvat usein paikalliset tunnusmerkit esimerkiksi käytettyjen raaka-aineiden ja tarinoiden suhteen.

Suomessa toimii nykyisellään hieman päälle parikymmentä viinitilaa. Kuohuvien juhlajuomien joukosta löytyy vaihtoehtoja hiilihapotetuista tuotteista alkoholittomiin kuohuviin aina aidolla samppanjakäymisellä valmistettuihin, todellisiin käsityön taidonnäytteisiin. Tuoreena kuohuva tulokas on omenaa raaka-aineenaan käyttävä, vahvaa brändäystyötä alkutaipaleellaan tehnyt Brinkhall Sparkling, jonka tekeminen ainakin etäseurannan perusteella vaikuttaa hyvin kiinnostavalta.

Viherkuohua saa myös pikkupullossa. Hyvä brunssikoko.
Yksi pitkäaikaisimmista suosikeistamme on useita palkintojakin haalinut, viherherukoista valmistettu helmeilevä Pihamaan Viherkuohu, jota tulee usein hamstrattua Heinolan Heila Lähiruokatorin viininurkkauksesta hekumallisen Pihamaan Sahdin ohella. Vaaleat, happamat kotimaiset marjat tuntuvat muutenkin sopivan viinien sun muiden juomatuotteiden valmistukseen ja Viherkuohu on kerännyt tasaisesti kehuja sitä nauttineilta tuttaviltammekin. Vakiohankinta, joka toimii sopivan kepeytensä ja pirteän makumaailmansa ansiosta todella hyvin.

Lepaan taidonnäyte on maistuvaa käsityötä.
Lepaan Viinitilan lippulaiva on hartaudella kypsynyt, aidon samppanjakuurin läpikäynyt arvojuoma, niin ikään viherherukoista valmistettava Pomologi B.W. Heikelin Viherherukkakuohuviini. Se on Viherkuohua runsasmakuisempi ja rodukkaampi, selvästi suurieleisempi ja kokonaisuudessaan vakuuttava vaihtoehto – hintakin on valmistustavan vuoksi vähän reilumpi. Täksi vuodeksi lanseerattiin myös rajoitettu erä samaisen kuohuviinin valkoherukkaversiota, joka kuulostaa myös tutustumisen arvoiselta tuotteelta. Lepaan tuotteita saa ostettua suoraan valmistuspaikalta, mutta Viherherukkakuohuviini löytyy myös Alkon tilausvalikoimasta.

Jutun esimerkit rivissä. Arctic Rosesta ei tietty kuvaa tullut napattua, mutta sen voi hämärästi nähdä kuvan vasemmalla laidalla.
Viinitiloilla panostetaan yhä useammin myös alkoholittomiin juomiin. Mehujen ja limonadien ohella suosiotaan kasvattavat alkoholittomat kuohujuomat, joita itsekin on harvakseltaan tullut testailtua. Pohjoisen eksotiikasta innoituksensa ammentavan Ranua-Revontuli –viinitilan Arctic Rose –lakkakuohujuoma valittiin Vuoden Hillatuotteeksi vuonna 2012. Alkosta löytyvä juoma ilmentää maussaan hillasoiden antimia, joskin omaan makuun hitusen makea onkin. Muita mieleentulevia alkoholittomia ovat Kontion Mehun Lehtikuohujuoma sekä Korpihillan Kuohuva Kuusenkerkkä.

Lyhyt katsaus on vain pintaraapaisu viinitilojen tarjontaan, mutta kenties se herättää ajatuksia näin kesän korvilla. Kesällä tilojen palvelut puhkeavat kukkaan ja kotimaan makumatkailu on muutoinkin kannatettavaa puuhaa.

Suomen viinitilat löytyvät osoitteesta viinitilat.net ja niiden sijoittumista omien matkareittien varsille voi tutkiskella Olutkellarin Pienpanimo-kartan avulla, jossa on omat valikkonsa viinitiloille ja siiderin valmistajille sekä tislaamoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti