Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nokkonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nokkonen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. marraskuuta 2021

Tuju x Olari Voi Wit

Tuju x Olari Voi Wit

Voi Wit! oli ensimmäinen ajatukseni, kun kaappiin hautumaan jääneen tujulais-olarilaisen yhteenliittymän tuotosta vihdoin lasistani siemaisin. Kesällä julkituotu olut osui nimittäin sen verran hyvin yrttimeiningeistä pitävään makuhermoon, että harmistumisen mitta oli vietävän suuri, kun tajusin tuotteen santsimahdollisuuden olevan tuossa vaiheessa jo varsin olematon. Maistopullonkin olin hakenut kaukaa Bierkkalasta saakka, mikä olikin ainut omakohtainen havainto oluen fyysisestä olemassaolosta kohdallani.

Tuju x Olari Voi Wit

Voi Wit on aukipurettuna voikukalla, päivänkakkaralla, nokkosella ja katajalla maustettu witbier. Wittihän on erinomaisen kesäinen oluttyyli jo itsessään, johon sopii myös tällainen vähän villimpikin maustelataus vallan kauniilla tavalla. Kun puikoissa on kaksi kotomaan kärkitekijöihin kuuluvaa tahoa, ei lopputuloksen äärellä kovinkaan nöyränä tarvitse tuotteen erinomaisuutta julistaa. Toimii todella hyvin ja harmittaa kovasti, että tämä tuote tuli missattua silloin, kun sitä olisi voinut vähän varastoonkin haalia. Kaitpa tätä vielä jostain voi käsiinsä saada, mutta ainakaan omalle vaikutusalueelle levikkiä ei ole tainnut riittää.

Olarin Panimon hippivaunu kurvasi Lappeenrantaan Tujun panimolle. Piiri-istumisen jälkeen Jefferson Airplanen kasetti suljettiin ja partasuiset ja ruokottomat retaleet ottivat pärekorinsa ja painuivat metsään keräämään luonnonantimia. Laajakirjoista hortonomista asiantuntijuutta käytettiin ja mukaan tarttui voikukkaa, päivänkakkaraa, nokkosta ja katajaa!

Tuju x Olari Voi Wit

Samea, haalea, mutta silti syvän keltainen olut kepeällä vaahdolla. Tuoksu on hyvin witmäinen, mutta hauskalla twistillä. Pakurikääpä tulee jostain syystä mieleen, mutta kai se sitten juontaa juurensa noista muista mausteista. Sitrushedelmäistä pirteyttä löytyy mandariinisessä eli vähän laiskemmassa, joskin raastetun kuoren ominaisen toimivassa muodossa.

Maku on selvästi villimpi ja revittäytyy pienen lämpenemisen myötä oikein kunnolla. Ehkä vähän painokas kokonaisuus totuttuun witmaailmaan, joskaan ei raskaaksi kostuva kuitenkaan. Pakuripinttymä vaivaa edelleen päätäni.

Uskoisin, että päivänkakkara on selkeiten esillä, tai ainakin katajaisuuden ja voikukkaisuuden selkeän yhteenliittymän ylle nousee jokin jännä, kiehtova aromi, jonka yhdytän tietämättäni kakkaraan. Onpa hieno. Tukena tutumpaa wittin vehnäisyyttä, mausteisuutta ja jonkin sitruksen, ehkä edelleen mandariinin kuorta. Jälkimaussa kataja korostuu hienosti. Nokkosen poimin vasta vähän myöhemmin ja havaitsen mieltäni kiusanneen, jossain määrin vehreän teemäisenkin vivahteen olevan sen synnyttämää taustavärinää.

Ai että, oispa enemmän.

Pisteet: 38/50

tiistai 14. toukokuuta 2013

Ruokapuoti Lumon Nokkospils


Tällä kertaa lasista löytyy kotimainen erikoisuus, nimittäin nokkosella maustettu, suodattamaton pils-olut. Sinällään jännä, ettei vastaavaa ole aiemmin (kaupallisesti) tehty, vaikka nokkosen hyödyntämisellä muutoin on pitkät perinteet. Suomen maasta tuskin muutenkaan löytyy pihapiiriä, jossa ei jonkinlaista polttelevaa puskaa ilonamme kasvaisi. Nokkonen on terveellinen, ajoittain ikäväkin hyötykasvi, jolla on varsin vahva maku. Jotenkin se vain kuuluu kesään ja täytyy myöntää tästäkin syystä odotusten olevan korkealla. En sitten tiedä, pitäisikö tämä luokitella pilseneriksi vaiko suoraan aromatisoiduksi olueksi - periaatteessahan se on vähän niinkuin molempia...

Nokkospils
Nokkospils on raumalaisen Ruokapuoti Lumon järjestyksessään toinen omaolut, mikä tarkoittaa että Lumo on teettänyt oluen valitulla panimolla omien toiveidensa mukaisesti –  samaan tapaan Palokan Citymarket on tehtaillut Stadin Panimon kanssa yhteistyössä Palokka-olutta. Nokkospils on uusikaupunkilaisen Vakka-Suomen Panimon käsialaa ja oluen ensiesiintyminen tapahtui muutama viikko sitten Helsinki Beer Festivaleilla. VASPilla onkin paljon kokemusta näiden tilausoluiden teosta mm. Puijon, Tervanaaman, Saariston- ja Luomuheikkilän Oluen muodossa. Käsittääkseni pienin tilausmäärä omalle oluelle on 4000-pulloa, joten olut levinnee hieman Raumaakin laajemmalti tarjolle. Tai siis leviääkin, sillä hain omani Jyväskylän K-Supermarket Länsiväylästä viime viikon lopulla. Aiemminhan Uudestakaupungista on tarjoiltu koivunlehdillä maustettua Prykmestar Suvi-olutta, jonka valmistus on yleensä ajoitettu alkukesään lehtien ollessa saatavilla. Itse asiassa pyörähdin tasan vuosi sitten panimolla ja silloin kehuivat olleensa ”vastametsällä” edellisenä viikonloppuna. Liekkö aikataulu tänä vuonna sama?
Pullon kääntöpuoli
Raumalainen kollega osaakin kertoa omassa Reittausblogissaan hieman enemmän taustoja Nokkospilssistä, mutta mainittakoon vielä vaikka kertauksen vuoksi, että kyseessä on periaatteessa luomuolut. Luomuhumalista ja –ohramaltaista valmistetun oluen nokkoset tulevat Savonlinnan Yrttipajalta, joka toki viljelee nokkosensa luonnonmukaisesti, muttei omaa virallista sertifikaattia luomuutensa tueksi. Näinpä olutta ei virallisesti luomuksi voi väittää, mutta se tuskin maistellessa haittaa.

Ruokapuoti Lumon Nokkospils

Hämyinen, oljenkeltainen, kevyen puoleisesti vaahtoava pils. Varsin kaunis pimenevässä kesäillassa. Tuoksu suht voimakas ja tuoreutta huokuva, selvä kevään merkki. Pihatöistä tuttua tuoretta ruohoisuutta ja muuta vehreyttä, kuivaa angervon vartta, vaaleaa maltaisuutta jossa hienoista makeutta joukossa. Ja sitten se nokkonen – sitä riittää ja reilusti, muttei se peitä kaikkea alleen. Kerrassaan mielenkiintoinen tuoksu! Myös maussa nokkonen on todella vahvasti läsnä. Ensipuraisulla alkoi jo hirvittämään, milloin se polte alkaa. Onneksi nokkonen on mukana vain makuna, tuoden olueen samalla miellyttävää tuoreutta ja märkää kevätmieltä. Seuranaan sillä on vaalean leipäistä ja makeahkoa maltaisuutta sekä ruohoista humalointia. Tämä kolmikko määrää tahdin nokkonen etunenässä, mutta löytyy joukosta hentoa villiyrttisyyttä ja kuivan puoleista heinikkoa. On kyllä kesäinen ja rehellisen Suomen kesän makuinen olut. Suutuntuma keskitäyteläinen, yllättävänkin hyvä. Makua on runsaasti, kuten jo mainittu. Tämähän toimii! Heti en olisi uskonut sisällön vastaavan näin kirjaimellisesti etiketin tekstiä: nokkosmaustettua pilssiä alusta loppuun. Piste!
 
Pisteet: 35/50