 |
| Tuju x Olari Voi Wit |
- Tyyli: Witbier
- Alk.%: 5,0
- Panimot: Panimoyhtiö Tuju, Lappeenranta, Suomi / Olarin Panimo, Espoo, Suomi
Voi Wit! oli ensimmäinen ajatukseni, kun kaappiin hautumaan jääneen tujulais-olarilaisen yhteenliittymän tuotosta vihdoin lasistani siemaisin. Kesällä julkituotu olut osui nimittäin sen verran hyvin yrttimeiningeistä pitävään makuhermoon, että harmistumisen mitta oli vietävän suuri, kun tajusin tuotteen santsimahdollisuuden olevan tuossa vaiheessa jo varsin olematon. Maistopullonkin olin hakenut kaukaa Bierkkalasta saakka, mikä olikin ainut omakohtainen havainto oluen fyysisestä olemassaolosta kohdallani.
 |
| Tuju x Olari Voi Wit |
Voi Wit on aukipurettuna voikukalla, päivänkakkaralla, nokkosella ja katajalla maustettu witbier. Wittihän on erinomaisen kesäinen oluttyyli jo itsessään, johon sopii myös tällainen vähän villimpikin maustelataus vallan kauniilla tavalla. Kun puikoissa on kaksi kotomaan kärkitekijöihin kuuluvaa tahoa, ei lopputuloksen äärellä kovinkaan nöyränä tarvitse tuotteen erinomaisuutta julistaa. Toimii todella hyvin ja harmittaa kovasti, että tämä tuote tuli missattua silloin, kun sitä olisi voinut vähän varastoonkin haalia. Kaitpa tätä vielä jostain voi käsiinsä saada, mutta ainakaan omalle vaikutusalueelle levikkiä ei ole tainnut riittää.
Olarin Panimon hippivaunu kurvasi Lappeenrantaan Tujun panimolle. Piiri-istumisen jälkeen Jefferson Airplanen kasetti suljettiin ja partasuiset ja ruokottomat retaleet ottivat pärekorinsa ja painuivat metsään keräämään luonnonantimia. Laajakirjoista hortonomista asiantuntijuutta käytettiin ja mukaan tarttui voikukkaa, päivänkakkaraa, nokkosta ja katajaa!
 |
| Tuju x Olari Voi Wit |
Samea, haalea, mutta silti syvän keltainen olut kepeällä vaahdolla. Tuoksu on hyvin witmäinen, mutta hauskalla twistillä. Pakurikääpä tulee jostain syystä mieleen, mutta kai se sitten juontaa juurensa noista muista mausteista. Sitrushedelmäistä pirteyttä löytyy mandariinisessä eli vähän laiskemmassa, joskin raastetun kuoren ominaisen toimivassa muodossa.
Maku on selvästi villimpi ja revittäytyy pienen lämpenemisen myötä oikein kunnolla. Ehkä vähän painokas kokonaisuus totuttuun witmaailmaan, joskaan ei raskaaksi kostuva kuitenkaan. Pakuripinttymä vaivaa edelleen päätäni.
Uskoisin, että päivänkakkara on selkeiten esillä, tai ainakin katajaisuuden ja voikukkaisuuden selkeän yhteenliittymän ylle nousee jokin jännä, kiehtova aromi, jonka yhdytän tietämättäni kakkaraan. Onpa hieno. Tukena tutumpaa wittin vehnäisyyttä, mausteisuutta ja jonkin sitruksen, ehkä edelleen mandariinin kuorta. Jälkimaussa kataja korostuu hienosti. Nokkosen poimin vasta vähän myöhemmin ja havaitsen mieltäni kiusanneen, jossain määrin vehreän teemäisenkin vivahteen olevan sen synnyttämää taustavärinää.
Ai että, oispa enemmän.
Pisteet: 38/50
