keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Taiwalkosken Mustakoski Porter

Taiwalkosken Mustakoski Porter
Blogitaival Taiwalkosken oluiden äärellä lähti käyntiin hieman takavetoisesti, sillä ennen kovanonnen Lóðurria ehdin testata tämän tumman puhuvan portterin. Lóðurrin yhteydessä sanailtiin jo hieman panimosta ja siihen liittyvistä mietteistä, joten mennään tässä kohtaa sitten suoraan oluellisiin asioihin.

Mustakoski Porter on hivenen nykyistä kaupparajaa vahvempi, paahteinen ja sinällään tasapainoinen tuote. Nuggetilla humaloitua olutta kuvaillaan vahvaksi, tukevarunkoiseksi ja hieman lakritsimaiseksi tummaksi olueksi, mutta Lóðurrin tavoin suutuntuma jättää toivomisen varaa. Hieman ohutta on siis tämäkin, vaikka makua paljon irtoaakin. Nimi viitannee Karjalan puolelta löytyvän Mustakosken kunnan sijaan Iijoen samannimiseen koskeen.

Taiwalkosken Mustakoski Porter
Musta, mutta lähes vaahdoton olut. Ohutta reunusta ja kuohua sentään nousee, mutta aivan keskusta ei kunnolla peity. Tuoksu on hyvä, mutta ehkä hieman vieno. Tummaa suklaata, saaristoleipäistä mallasta pienellä siirapin terällä kostutettuna. Nahkainen, jotenkin rustiikkinen tuoksu luo jatkuvaa mielikuvaa sammuvan nuotion kevyestä savuisuudesta, mutta harhaahan tuo ilmeisesti on. Tunnelma on kuitenkin kohdillaan, vaikka vähän ponnekkaammin voisi itseään esiin tuodakin.

Maku... Sekin on hyvä, mutta kepeys tuntuu korostuvan tuoksua enemmän. Etenkin alkupuoli on hyvin ohuen oloista, mutta loppua kohden sukelletaan jo paljon syvemmälle. Paahdetta löytyy, samoin tummaa, imellettyä limppua, suklaata ja nahkaista tuntua - kahviakin, oikein semmoista nokipannuversiota. Ehkä se savu-tuntemus kumpuaakin sieltä.

Suutuntuma voisi olla runsaampikin, sillä kyllähän tuo turhan ohueksi jää. Makupuoli nousee volyymiltaan lopulta aika hyvällekin tasolla, mikä auttaa paljon. Eipä siinä, varsin kelpo portteri ja mukava ensikosketus mielenkiintoiseen panimoon.

Pisteet: 34/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti