lauantai 2. kesäkuuta 2018

Taukopaikkana Heila Lähiruokatori ja pienpanimokauppa Hilpeä


Hilpeä pienpanimokauppa Heila Lähiruokatorin yhteydessä

Etelään suuntautuneen kevätretken välietappina toimi mennen tullen vakiokohteeksi muodostunut Heila Lähiruokatori. Viime aikoina kohtaamiset ovat jääneet harmillisen vähäisiksi, mutta sitäkin iloisemmiksi. Lähiruokatorin puolella vierähtää aina vähän reilumpikin tovi ja mukaan tekisi mieli kahmia hyllytarpeita vähän liiankin kanssa. Yleensä paikalta lähdetäänkin ostoskassit ja kylmälaukut pullistellen.

Edellisestä visiitistä oli kulunut jo reilusti yli vuoden verran, sillä viime keväänä takanurkkaan avautunut, näillä näppäimillä vuoden ikään tuleva pienpanimokauppa Hilpeä tuli nyt koetuksi ensi kerran. Tarjolla oli pikaisesti arvioituna olutta useammalta kymmeneltä kotimaiselta toimijalta, mutta myös vähemmän vastaan tulleita siidereitä mm. tammisaarelaiselta Ekta Bryggeriltä.

Olutvalikoima ei toki Pien-puotien laajuuteen yllä ja valtaosa tuotteista olikin jo edes ulkonäöltä tuttuja. Jotain Kvarkenin, Keppon, Cool Headin tai vaikkapa Jacobstadin oluita olin salaa toivonut löytäväni, niitä kun ei Jyväskylästäkään saa. Ei tällä kertaa tärpänyt Heinolassakaan. Plussaa toki pitkästä kylmäkaappien rivistöstä, joka tarjoaa mökkimatkalaisille kätevästi valmiiksi viilennettyjä vaihtoehtoja ja onhan tuo puoti yhdistettynä saman katon alta löytyvään, täydentävään valikoimaan todella mainio ja pysähtymisen arvoinen.

Olutpuodin hyllyillä riittää hypisteltävää
Juomia voi napata mukaan myös viileästä ja valikoimiin kuuluu oluen ohella mm. Pihamaan ja muiden tuottajien siiderit.
Selän taakse jäi vielä Vallilan Panimolle pyhitetty nurkkaus.
Alkoholilain ympärillä käytävässä keskustelussa toistuu usein monopolista hyötyvien ja siihen vakaasti luottavien maalama uhkakuva kauppojen valikoimien pirkkaviiniytymisestä* ja supistumisesta ahneiden kauppiaiden riistäessä kansalta rahat kustannustehokkailla tuotteilla laadun ja ainutlaatuisuuden tavoittelun sijaan.

Minusta Heila on sellainen kokonaisuus, mistä heidänkin kannattaisi lähteä hakemaan oppia ja näkökulmaa aiheeseen: saman katon alta löytyy todella laaja repertuaari kotimaisten pienpanimoiden oluita ja valtakunnallisesti kadehdittava kirjo lähituottajien antimia. Samasta paikasta saa jo nyt ostaa mukaansa viiniä sekä tietenkin sahtia. Ja kaikki tämä sijaitsee moottoritien varrella Heinolassa, huoltoaseman naapurissa. ”Keidas mökkitien varrella”, on minulle kerran hyllyväliköissä todettu ja näkemys on helppo allekirjoittaa. On toki selvää, ettei valikoima joka paikassa tälle tasolla koskaan tulisi nousemaan, mutta tokko kukaan lähi-Alepaltakaan kummoista pihviliha- tai maustevalikoimaa odottaa. Erikoistuneet liikkeet ovat sitten asia erikseen ja varsin toivottava kehityssuunta.

Niin, ja sahtia, viiniä ja siidereitä saa Heilasta mukaan sunnuntaisinkin, samoin kuin puodin muitakin antimia ja Hilpeän oluita.

Sahtiakin saa...
...ja ainakin sunnuntain iltapuolella kysyntäkin
näyttäytyy tyhjänlaisina hyllyinä.
Sahtia teki mieli tälläkin kertaa ja olin jo perjantain menomatkalla hypistellyt Heilan savuista kymmenvuotissahtia, Pihamaan valmistamaa Rehtiä. Palasimme sunnuntaina apajille vasta alkuillasta ja Rehti-kaappi ammotti suureksi pettymykseksi tyhjyyttään. No can do, ilmaisi ystävällinen kassaneiti, joten nappasin korvikkeeksi pullollisen aina toimivaa Pihamaan Sahtia. Rehtiä varten pitää palata myöhemmin uudestaan…

Heinolan Heila

Työmiehentie 35, 18200 Heinola

heilan.fi

*= nykyään taitaa tuo Pirkka-viinikin olla enemmänkin liberalisointia puoltava kuin demonisoiva ajatus, kun kaupoista löytyy par’aikaa kolme pienpanimon valmistamaa Pirkka-brändin olutta (Amber Ale, IPA ja Premium Pils).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti