sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Vierailu Kotka Steam Breweryllä


Kotka Steam Brewery on yksi monista panimopuodin avanneista pienpanimoista.

Panimovisiitit ovat olleet jäissä jo harmillisen pitkään, mutta syksy toi tulleessaan parikin iloista sattumaa, joista ensimmäinen vei olutkellaristin ihmettelemään nuorehkon kotkalaispanimon toimintaa.

Kotka Steam Brewery toimii varsin kuvauksellisessa ympäristössä. Metsolan kapeat, vanhojen puuomakotitalojen reunustamat kadut vievät kulkijansa niemen kärjessä sijaitsevan, vuonna 1894 rakennetun punatiilisen höyrypanimon pihaan. Tällä paikalla on valmistettu olutta jo yli sata vuotta sitten ja tänä päivänä tätä perinnettä jatkavat Matias Puranen ja Kari-Jukka Koivistoinen.

Keväällä toimintansa aloittaneen panimon puitteet huokuvat historiaa. Panimoarkkitehti Alwin Jacobin suunnittelmassa rakennuksessa toimi vuosien 1894-1967 välillä Kotkan Höyrypanimo, joka oli yksi lukuisista Mallasjuoman alasajamista toimipisteistä takavuosikymmenien kilpailun keskittämiseen tähdänneen harvennuksen aikana. Päätöstä seurasi viiden vuosikymmenen tauko pitkän panimoperinteen omaavassa satamakaupungissa, mutta tällä hetkellä elpyminen vaikuttaa olevan hyvässä vauhdissa.

Panimon logon ja yleisilmeen on suunnitellut Kiroileva Siili –taiteilija Milla Paloniemi.
Tämänhetkinen käymiskapasiteetti.
Höyrypanimon rakennukset on suojeltu vuonna 1993 rakennustieteellisesti, historiallisesti ja maisemallisesti arvokkaana kohteena. Rakennuksessa on panimon lisäksi mm. ravintolatoimintaa.
Uusi alkoholilaki mahdollisti kauan odotetun pienpanimoiden ulosmyynnin ja mahdollisuus on hyödynnetty hienosti myös Kotkassa. Panimokaupan avajaisia juhlittiin kesäkuun lopulla ja sen jälkeen ovi on käynyt kuuleman mukaan tiuhaa tahtia. Turisteja houkuttelee paikalle oluen lisäksi hienosti entisöity rakennus historioineen, mutta on paikalla pyörähdetty haikalemassa myös Höyrypanimon Ukko-oluen perään.

Osuin paikalle muutama tunti ennen suomi-baltistisen olutseura Olusillan olutiltaa ja ehdin jututtaa panimon perustajaduoa hyvän tovin. Idea omasta panimosta tuntuu muhineen mielissä jo pitkän aikaa, sillä Kari-Jukka on käynyt Mustialan pienpanimokoulutuksen vuonna 1996. Matias on sen sijaan hakenut oppia Englannista saakka.

Pitkällinen kotioluttausta ja aiheeseen paneutuminen näkyy ja kuuluu myös kaverusten puheessa, eikä tuotteita haluta lähettää maailmalle turhalla kiireellä. Nytkin odotettiin tietoa panimon uuden hiivakannan laboratoriotuloksista, koska sen puhtaudesta ja toimivuudesta halutaan saada täysvarmuus ennen eteenpäin säntäämistä. Ei huono periaatepäätös tuoreen pienpanimon puolelta, vaikka polte vahvaan etunojailuun varmasti kova olisikin.

Kotka Steam Brewery löytyy kuvan oikeassa reunassa näkyvän "siiven" takaa.
Tämä nelikko oli käyntihetkellä tarjolla ollut valikoima.
Kuluvan, vajaana täyttyvän vuoden tuotantomääräksi arvoitiin n. 30 000:a litraa ja panimokierroksella oli helppo yhtyä havaintoon jo nyt iskeneestä lisätilan tarpeesta. Neliöitä muitakin toimintoja majoittavasta rakennuksesta pitäisi kuitenkin vielä riittää, joten aivan heti ei panimovanhukseen palanneiden patojen hehku ole hiipumassa.

Pitkänmallisessa ja kapeassa tilassa operoiva panimo tölkittää tuotteensa mobilisoidulla linjastolla, eikä käymistankkien ja muun valmistuslaitteiston sekaan kiinteää järjestelmää saisi mahdutettuakaan.

Lienee sanomattakin selvää, ettei paikkakunnalla kävijän kannata ohittaa Kotka Steam Breweryn panimopuotia ja sen historiallista miljöötä. Panimotoimintojen hiljaiselon aikana rakennusta koetellut totaalinen rappiotila on entisöintien jälkeen vaikeaa uskoa ja kuvailut puita kasvaneista lattioista romahtaneine kattoineen kuulostavat nykytilan nähdessään utopistisilta. Kotkalaiset tämänkin ajan vielä varmasti muistavat, mutta onneksi nyt tilanne on jo toinen. Ja oluttakin on.

Tekijät itse.
Kuvan tynnyri on Höyrypanimon peruja. Se kulkeutui panimolle
jonkun kaupunkilaisen vintiltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti