Ensikosketus hyönteisruokaan: Sipsisirkat

Hyödylliset hyönteiset

Hyönteisruoan kotimaisiin uranuurtajiin lukeutuvan EntoCuben väki tiedusteli jokunen hetki sitten, josko kellaristille kotisirkat maistuisivat. Hymyilin näyttöpäätteeni äärellä vastausta naputellessani: ”Jes! Tällasta mä oon aina halunnut”.

Syötävät hyönteiset eivät globaalisti ole mikään ylettömän erikoinen juttu, mutta meillä länsimaissa aiheeseen aletaan vasta hiljalleen heräilemään. EU:nkin alueella lainsäädäntö lyö vielä kapuloita rattaisiin, mutta silläkin saralla valoa on jo tunnelin päässä näkyvissä. Suomessa näitä on näkynyt jonkin verran mm. oluttapahtumien tarjonnassa sekä erilaisten ”sisusutusesineiksi” ”naamioitujen” purnukoiden muodossa.

Hyönteisruoan esiinmarssia perustellaan mm. sen ekologisuudella, hyvillä ravintoarvoilla, kasvatuksen pienellä tilantarpeella ja lisääntymistehokkuudella. Esimerkiksi nämä kotisirkat ovat loistava proteiinin lähde, verrattiin niitä mihin perinteiseen tuotantoeläimeen tahansa. Ja jos proteiinista kerta puhutaan, vaativat sirkat vain murto-osan muiden tuotantoeläinten vesi- ja rehutarpeesta saman proteiinimäärän tuottamiseen. Fiksu suuntaus siis kaikin puolin.

Hyvä vaihtoehto olutsnäcksiksi

Ja ötökkäruoka tosiaan kiinnostaa meidänkin taloudessa. Ekologinen näkökulma on aiheessa toki kannatettava ja hieno juttu, mutta se ei kuitenkaan ole ollut itselle se kaikkein eniten hyönteiskiinnostusta eteenpäin ajava asia. On meillä toki parin viime vuoden aikana siirrytty rutiininomaisesti enemmän kasvispainotteiseen ruokavalioon, jota hyönteispuoli varmasti hyvin täydentäisikin, mutta aiheen kiehtovuus on ollut läsnä jo pidempään. Ei mitenkään pakkomieleenomaisena tai vahvana, mutta mieltä kutkuttelevana kumminkin. Kai se tulee jostain ruokaohjelmien viidakoista, joissa bourdainit ja kumppanit rouskuttelevat Aasian matkoillaan katukeittiön friteerattuja heinäsirkkoja sun muita, sinällään ihan kotoisaltakin tuntuvia hyönteisiä. ”No miksei meilläkin...?”

Sain EntoCubelta kaksi pussillista eri tavoin käsiteltyjä kotisirkkoja. Sen verran ennakkoluuloja taloudestamme kuitenkin löytyi, että aiemmin päivällä postissa tullut sirkkapaketti odotteli saapumistani terassin pöydällä sisätilojen sijaan. Paketin chili-pähkinä-sirkka-sekoitus tuli naposteltua erinäisten oluiden seurana, mutta uunipaahdetuille vipeltäjille keksittiin vähän monimuotoisempia käyttökohteita. Aika yksinkertaisella linjalla kuitenkin mentiin, sillä kyseessä oli ensikosketus kotisirkkojen maailmaan ja halusin niistä mahdollisimman paljon irti just sitä itteään, enkä suinkaan piilotella niitä osaksi jotain suurempaa kokonaisuutta. Paljon jäi myös kokeilematta, mutta ehtiihän sitä vielä.

Paahdetut sirkat käyvät moneen

Paahdettuja sirkkoja tuli naposteltua myös sellaisenaan ja aika monelle niitä tuli siinä sivussa myös maistatettua. Ennakkoluuloja näkyy jonkin verran olevan, sillä työkavereistakin reilu puolet torjuivat ystävällisen eleeni. Rohkeille maistajille ne sitten maistuivat senkin edestä. Semmoinen paahdetun mantelin ja ehkä kevyelti jonkin merenelävän sekoitus tuo maku sellaisenaan oli, mikä näytti toimivan mm. meidän 1,5-vuotiaalle kuin voisilmä ja vadelmat puurossa – eli todella hyvin – eikä eläkeläiskaartikaan aihetta karttanut, vaan maistiaiset tekivät hyvin kauppansa. Potentiaalia siis löytyy laajalla rintamalla.

Palataan Chili-pähkinä-sirkka –pussin ja oluiden äärelle toisen jutun voimin, mutta katsotaan tähän loppuun toisenlainen, hyvin yksinkertainen leffapurtava, joka sai innoituksensa Anikon Kippis-ohjelman ruokasovituksesta ja tuosta em. pähkinäsekoituksesta:

...

Sipsisirkat

• Paahdettuja kotisirkkoja
• Itselle mieleisiä perunalastuja
• Suolaa
• Pippuria

Kupletin juoni on hyvin yksinkertainen. Otetaan sopiva määrä kotisirkkoja ja saman verran perunalastuja, jotka murskataan sirkkojen sekaan melko hienoksi muhjuksi.

Itse käytin erään edukkaan merkin mustapippuri-ruohosipuli –maustettuja lastuja, joissa suolapitoisuus oli sen verran kieltä korventava, ettei lisäsuolaa ehkä olisi tarvinnut. Käänsin myllystä kuitenkin kierroksen, samoin mustapippuria.

Eipä siinä muuta kuin pieni sekoitus ja sohvaa kohti.

Tämän kokeilun kanssa ei tullut varsinaisesti oluita pariteltua, mutta kuvassa näkyvä Landlord osui maaliin ihan kivasti, kunhan hieman etäisyyttä rouskutuksen ja siemailun välillä piteli. Aivan käsikädessä ei brittitunnelma ja napakan suolainen sorminaposteltava kulkenut, vaikkei isompia ongelmiakaan ilmennyt.