keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Rousal Pils on Acid


Eipä ole hetkeen tullut törmättyä pienen saaristopanimon tuotoksiin. Ensikosketus Rousalin oluisiin tuli otettua aivan blogin alkuaikoina eli vuoden 2013 talvella, jolloin itse panimokin oli suhteellisen nuori tulokas. Katsoin jo nopeasti, että mainio Rousal Pils olisi tullut taas Jyväskylän oluttarjontaan, mutta pullon kaulassa oleva tarra paljasti kyseessä olevan hieman tuunatumpi versio perinteisen oluttyylittelyn sijaan.

Siinä missä ”alkuperäinen” Rousal PIls hurmasi maistajansa linjakkaalla purennalla ja puhtaalla makupaletilla, on tämä on Acid –versio sitten enemmän reseptillään leikittelevä kuriositeettiolut. Rousal Pils on Acid –editionin valmistuksessa on käytetty lagerhiivan lisäksi myös brettaa sekä Patrik Laineen vanhempien maineikkaan pienleipomon, Rosala Bagaren AB:n taikinajuurta. Mitenkään übererikoisesta makumaailmasta ei kuitenkaan onneksi puhuta, vaan se tasapainottelee hauskasti perusvarman pilsin ja brettaisen orvalmaisuuden rajamailla. 

Panimon peruspils on valmistettu luomuraaka-aineista, joten oletan että tämä modernisoitukin versio luottaa samaan kaavaan. Samaa juonta seuraten humalointikin lienee toteutettu Saazin voimin, vaikkei tästä minulla sen suurempaa varmuutta olekaan.

Rousal Pils on Acid
Rousal Pils on Acid
Vaalea, vilkavaa maltaisuutta asteen syvempi näky valkean vaahdon hunnuttamana. Tuoksu on hyvä. Brettaa löytyy heti ja sen läsnäolo on vahvaa. Mukana on hyvin toimivaa lehtevän tuoretta, vanhan mantereen sitruksella terästettyä jalohumalaista aromaattisuutta. 

Maultaan tunnelma on alkuun hieman sekavampi. Se on sekoitus yrttisen sitrussävyistä pilsiä sekä jopa kevyen orvalmaista, teräväpuheista ja melko voimakastakin brettan taikuutta. Lopetus kääntyy aromaattisesta pöheiköstä purevan ruohikkoiseen suuntaan, katkeron tenhon tehostuessa hallitun happamuuden ilmoitellessa itsestään. Lämpö tuo esiin myös hedelmää. Brettapils... No, siinäpä se kootusti selitettynä. Perinteisiä tyylirajoja tarkastellen vähän sekava, mutta lopulta kuitenkin aika veikeä kokonaisuus. 

Tuomio: Brettapils lagerrivin piristysruiskeeksi. 

Pisteet: 34/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti