Kotiolut: Jyskän Imperial Stout 2019

Jyskän Imperial Stout 2019

Totesin syksyllä varastoa siistiessäni, että kaikenlaista tavaraa sitä on vuosien varrella hyllyjen perukoille jäänyt unohduksiin. Olutosastonkin varjoista löytyi todellisia vuosikertaeriä, joita en muistanut enää olevan olemassakaan. Onneksi varastoon raahatut kappaleet edustavat yleensä aikaa kohtalaisen hyvin sietäviä, runsaita ja vahvoja oluttyylejä, joten tämänkaltainen hajamielisyys on osittain ihan suotavaakin.

Mutta tein minä löytöjä ihan jääkaapistakin. Aloin nimittäin joulun alla tutkimaan lasipurkkien kansoittamaa välihyllyä suolasienet mielessäni. Pari purkillista tiiviisti pakattuja haperoita ja rouskuja sieltä paikantuikin kaikenlaisten pikkelöityjen kasvimaan antimien ohesta, mutta olipa sinne ujuttautunut pullollinen paikallis- ja muinaisolutguru Mika Laitisen vuodentakaista Imperial Stoutiakin. Vähän hävettääkin, että pullo oli sinne hautautunut. Sain pullon haltuuni joskus joulun 2019 alla ja näemmä se ajautui sesongin täyttämän kaapin nurkkaan, kun erinäisiä sieni-, silli- ja muita purkkeja kaapista joulupöytään ees-taas haalittiin.

Ei muuten ole ensimmäinen kerta, kun Jyskän perinteinen ”Imppi” jäi odottamaan sitä oikeaa hetkeä, sillä vuoden 2017 versiokin ehti kypsymään aikanaan puolitoista vuotta ennen maistelua. No, mitä tuota ”kellariakin” tulin kaivelleeksi, tuntuu sinne muutenkin hautautuvan näitä isoja ja ryhdikkäitä stoutteja, joita ei tosiaan talvellakaan ihan joka välissä raaski olla avaamassa – kesän kevyempiin makuihin keskittymisestä nyt puhumattakaan. Ei siis mitään henkilökohtaista taustalla. Onneksi tyyli kestää säilytystä hyvin.

Jyskän IS-19 jatkaa Mikan kotipanimon perinteisen Imperial Stoutin tietä, mutta pääsi samalla osaksi miehen hiivakokeiluita. Muita tuon menneen joulun maistiaisia olivat nimittäin erilaiset kveik-sahdit (Stalljensøl & Stjørdalsøl), mutta Imperial Stout oli norjalaishiivan sijaan käytetty Munkebon mehiläishiivalla. Näitä pörriäisoluista olinkin jo aiemmin maistanut muun muassa parin ”mehiläissahdin” muodossa. Toisessa niistä olikin käytetty samaa Munkebo #002-kantaa kuin alla arvioidussa impissäkin. Kyseinen hiiva antaa olueen hauskaa vadelmaisuutta, mutta teki tuhdin tummastakin oluttyylistä myös jännän kepeän, helposti kumottavan tuntuista. Alla Mikan kertomus oluen taustoista:

IS-19: Perinteinen Jyskän panimon imperial stout. Tässä erässä paahtuneisuutta on taitettu hieman pehmeämmäksi. Sisältää paahdettujen maltaiden ja paahdetun ohran lisäksi itse paahtamaani kauraa. Käytetty mehiläisistä eristetyllä Munkebo #002 -hiivalla, joka tuottaa vadelman aromia. Raaka-aineet: ohramaltaat, paahdettu kaura, paahdettu ohra, humala ja hiiva. Kantavierre 25 Platoa ja 9,5 % alkoholia. Pantu 1.9.2019.

Jyskän Imperial Stout 2019

Musta, vähävaahtoinen ja arvokkaasti asettuva olut. Tuoksu on runsas, paahteinen maltainen, tumman suklainen ja vähän nokinen. Takaa nousee kevyttä marjaisuutta, kevyttä mausteisuuttakin.

Maku avaa tuoksun teesejä hieman voimakkaammin. Paahtuneen maltaisuuden, suklaan ja mukana kulkevan, tuoksua vahvemman nokisuuden takaa löytyy melko runsasta marjaisuutta - vadelmaa, kuten Mika hiivasta kertoilikin. Todella mielenkiintoinen makumaailma.

Olut on runsaasta, ryhdikkäästä, aika kuivasta tunnelmastaan huolimatta imperial stoutiksi raikas (saako niin sanoa?), muttei suinkaan huonolla tapaa. Vadelman ohella olen noukkivinani mausta myös vähän pensasmaisuutta eli marjapensaan lehtiäkin. Ja jokaisella siemauksella niiden vaikutelma katoaa hetkeksi tasaisen varman paahteisuuden, suklaan ja nokisuuden alle palatakseen taas esiin loppumakua kohti kuljettaessa. Eipä tämä tunnu vuoden unohduksesta olevan moksiskaan, erittäin miellyttävä kokonaisuus jännän hiivan omalla, muttei liian leimallisella twistillä varustettuna.