tiistai 30. tammikuuta 2018

Pienpanimoiden ulosmyyntioikeus: Kartta ja lista panimoista


Askeleen verran kohti nykyaikaa ottanut alkoholilakimme antoi pienpanimoille jo pitkään kaivatun ulosmyyntioikeuden tuotantotilojen yhteydestä. Nohevimmat panimoyrittäjät ovat puotinsa ovet jo aukaisseet ja kevään mittaan joukkoon yhtynee valtaosa sataa toimijaa lähestyvästä pienpanimorintamasta.

Maan tapa on, että kun jotain säädöksiä puretaan, on syytä tehdä pari uutta tilalle. Pienpanimon määritelmänhän Suomessa täyttää alle 15milj. litran* vuosituotannolla operoiva, riippumaton toimija. Ulosmyynnin suhteen panimot on nyt jaettu vielä kahteen kastiin – niihin, jotka saavat ulosmyydä tuotteitaan aina 12-prosentin vahvuuteen saakka, sekä niihin, joilla tuo vahvuusraja on sama kuin päivittäistavarakaupassa eli max. 5,5%. Raja menee 500 000-litran vuosituotannossa eli _lähes_ vapaa ulosmyyntioikeus koskee vain panimoista pienimpiä. (*EU-määritelmä on 20milj. mutta meillä raja on tietty tiukempi.)

Nyt kun uuden lain mahdollistamia panimopuoteja alkaa hiljalleen aukeamaan, lienee ne syytä koostaa esille yhteen paikkaan. Tämä sivu toimikoon alustana tiedonkoontiin ja listana ulosmyyntioikeutta hyödyntävistä toimijoista. Aukiolot kannattaa tarkastaa kunkin panimon kotisivuilta ennakkoon. Puotitieto päivitetään myös pienpanimokarttaan seuraavalla tapaa:
----- ----- ----- -----
        • []   Tummanvihreä = ulosmyynti max. 12%
        • []   Vaaleanvihreä = ulosmyynti max. 5,5%
        • []   Punainen = sahdin ulosmyynti
        • []   Oranssi = ei ulosmyyntipistettä
----- ----- ----- -----

Jo ennen lakiuudistusta olemassa olleet panimopuodit jatkavat samalla luvalla max. 5,5% oluiden ulosmyyntiä, mutta vahvempia varten on haettava uusi lupa, jonka odottaminen pitää useamman panimon toistaiseksi max. 5,5% -listalla.

AVAA KARTTA GOOGLE MAPSIIN TÄSTÄ


Päivitetty: 23.5.2018



Max. 12% ulosmyynti:

      • Rocking Bear Brewers, Pori
      • Beer Hunter’s, Pori (panimoravintolan toimipiste)
      • Ruosniemen Panimo, Pori
      • Mustan Virran Panimo, Savonlinna
      • Stadin Panimo, Helsinki
      • Bock's Corner Brewery, Vaasa
      • Tornion Panimo, Tornio
      • Mathildedalin Kyläpanimo, Mathildedal
      • Maistila, Oulu
      • Espoon Oma Panimo, Espoo
      • RPS Brewing, Kuopio
      • Maku Brewing, Tuusula 
      • Linden Brewery, Rauma
      • Ylikylä Olut, Kempele
      • Mallaskuun Panimo, Lapua
      • Bryggeri Helsinki, Helsinki
      • Koskipanimo/Panimoravintola Plevna, Tampere
      • Olu Bryki Raum, Isojoki
      • Cool Head Brew, Tuusula
      • Panimo Kiiski, Mäntsälä
      • Finlandia Sahti, Sastamala 
      • Fat Lizard Brewing Co., Espoo
      • Pyynikin Käsityöläispanimo, Tampere (vuoden 2018 erikoislupa) 
      • Panimo Honkavuori, Joensuu
      • Kimito Brewing, Kemiö
      • Open Water Brewery, Lemland
      • Sonnisaari, Oulu
      • Teerenpeli, Lahti
      • Moose on the Loose, Pori
      • Kakola Brewing Company, Turku 
      • Mallaskosken Panimo, Seinäjoki
      • Panimo Olutmylly, Forssa 
      • Nilkko Brewing, Mäntyharju

Muita lähiaikoina vireillä olevia (X = lupa jo olemassa):
        • Hopping Brewsters, Akaa
        • Mallassepät, Naantali
        • Takatalo & Tompuri, Virolahti X
        • Vallilan Panimo, Helsinki X
        • Rousal Brygghus, Rosala X
        • Ohrana, Helsinki X
        • Perhon Panimo, Helsinki X
        • UG Brewery, Lohja X
        • Olarin Panimo, Espoo X
        • Taiwalkosken Panimo, Taivalkoski 
        • Keppo Bryggeri, Jepua X
        • Kanavan Panimo, Vääksy X
        • Kvarken Brewery, Söderudden X
        • Nordic Brewery, Lempäälä X
        • Panimoravintola Koulu, Turku X 

    Max. 5,5% ulosmyynti:

        • Alahovin Viinitila- ja Panimo, Kuopio
        • Fiskarsin Panimo, Fiskars
        • Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Laitila
        • Malmgårdin Panimo, Malmgård
        • Nokian Panimo, Nokia
        • Olutpaja, Laitikkala
        • Paksuniemen Juomatehdas, Rääkkylä
        • Stallhagen, Godby
        • Vakka-Suomen Panimo, Uusikaupunki

    Sahdin ulosmyynti:

        • Lammin Sahti, Tuulos
        • Finlandia Sahti, Sastamala (myös olut max.12%)
        • Viini-Heila, Heinola (myös Pihamaan Panimon max. 5,5% tuotteet)

    Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti