maanantai 28. toukokuuta 2018

Diipadaapaa Tallinnassa - nanoPruul, Brewski, Põhjala & TANKER


Sattumalta kävi silviisiin, että diipadaapalinjaan luotettiin Tallinnassa kuin muuriin.
Ei kahta Tallinna-postausta ilman kolmatta. Muutama olut tuli nimittäin maisteltuakin ja tietty jotain pientä siinä sivussa ylöskin laitettua. Alla vielä linkit matkaraporttiin sekä olutpuotien valikoimista tehtyihin kuvahavaintoihin:


Linjasta muodostui vähän huomaamattakin suoraviivaisen diipadaapa-painotteinen, jollei lasketa Kaubamajan viini- ja olutosaston rajalla maistettuja näyteolutfingerporillisia.Ruokakaupassa oli tosiaan pieni maistatatusständi, jossa vanhassakaupungissa vaikuttavan Olde Hansa -ravintolan konsulentti kyseli ihmisiltä josko perinneolutmaistiainen kelpaisi. No kyllä maar kelpasi, vaikka melkoisia maustevirityksiä tarjolla olikin.

The Crafty Monk –nimen alla kulkevat ravintolaoluet on valmistettu Lehe Pruulikodan laitteistolla. Ravintolan lisäksi niitä on kuulemma myynnissä melko kattavasti ainakin Tallinnan alueen kaupoissa. Oluita saa myös kolmen kappaleen lahjapakkauksissa, jonka ulkomuoto apinoi ravintolan jyrkkäkattoista ja kapeaa ulkomuotoa. Hauska idea, kieltämättä. Oluetkin on sovitettu keskiaikaisen ravintolan teemaan sopiviksi eli niiden reseptiikka pohjautuu ainakin jossain määrin ”vanhoihin” resepteihin. Pientä kielimuuria tuntui konsulentin kanssa aika ajoin olevan, mutta jotenkin näin se meni.

En ole varma, oliko kaikissa oluissa sama pohjarunko, jonka varaan kukin maustekirjo oli sitten kipattu. Ainakin vahvuudet vaihtelevat 5,8-6.0% välillä ja suutuntumissakin oli selviä eroja. Vaihtoehtoina oli joko hunajalla, kanelilla tai ”yrteillä” maustettu versio.

Valmistuttaja: Olde Hansa –ravintola, Tallinna, Viro
Valmistettu: Lehe Pruulikoda, Keila, Viro
The Crafty Monk's Famous Honey:
Aromatisoitu olut / 6,0%

Makea, tummahkon maltainen ja todellakin paahtuneen hunajainen. Kolmikosta ainut oikeasti toimiva, muttei ostamisen arvoinen kuitenkaan.

The Crafty Monk's Heavenly Herbal Beer:
Aromatisoitu olut / 6,0%

Hyvin aniksinen, muutoin sekalaisen lääkeyrttinen. Siinä suhteessa raikas, mutta liian unicummainen ja terävä. Yskänlääke, joka varmaan toimisi jonkin ruokaparin kanssa edes jossain määrin, mutta ehkä sille ruualle paremmankin kaverin voisi kaivella...

The Crafty Monk's Old Recipe Cinnamon:
Aromatisoitu olut / 5,8%

Ohutta kanelivettä. Runkoa ei ole nimeksikään ja tätä taisi vieressä seissyt virolaisrouvakin esittelijälle selittääkin. Nyökyttelin varmuuden vuoksi mukana. Aika karmea, mutta niinhän nuo nestemäiset kaneliviritykset aina.

nanoPruul Troopika

nanoPruul, Tallinna, Viro / American Pale Ale / 5,9%
Pahimmat kanelin käryt tasoittuivat onneksi melko pian ja loputkin huuhdeltiin alas ”virallisemmalla” alkumaljalla. Kaubamajan kylmähyllystä haettu nanopruulin Troopika valikoitui lasiin lähinnä värikkään etiketin ja ennen kokemattoman panimotuttavuuden innoittamina. Hakusessa oli myös kepeä humalapommittelu, mikä ohjasi valintaa kirjaimellisesti puoleen väliin – valtaosa kylmähyllystä kun tuntui jonkilaista Session IPAa, IPAa, Double IPAa tai APAa olevan.

Tummahkon keltainen ja runsasvaahtoinen, tiiviin hedelmäinen APA. Greippiä löytyy aika paljon ja peräkärrykin on melko raskasta tekoa. Trooppisuus on kypsää, mutta raikasta sekä mainitun tiivistä - intensiivistä, sanottakoon. Toimii hyvin, vaikkei varsinainen tähdenlento Vironkaan skenessä varsinaisesti ole. Perusvarma valinta kumminkin.

Pisteet: 33/50

Brewski Red Robot DIPA & Pango IPA

Brewski Red Robot DIPA / Double IPA / 7,5%
Brewski Pango IPA / India Pale Ale / 5,9%
Brewski, Helsingborg, Ruotsi

Iltaoluet löytyivät tosiaan Koht Baarista, missä maisteltiin ristiin kaksi sympaattisten etikettien taakse pakattua Brewskin hedelmä-humala -pommia. Red Robot oli kaksikosta runsaampi, passionhedelmällä ja ananaksella maustettu Double IPA, Pangon keventyessä tavallisten IPOjen kastiin. Sen hedelmäkorista löytyi samat antimet kuin punarobonkin, mutta ekstrana sen valmistuksessa oli käytetty myös mangoa.

Brewski Red Robot DIPA

 

Charming and cute as they are, the capabilities and intelligence of “emotional” robots are still very limited. They don't have feelings and are simply programmed to detect emotions and respond accordingly. But things are set to change very rapidly and they just learned how to give robot hugs. So lets enjoy a hug from this little red robot with lots of love, passion and pineapple

Hedelmälihaisa, ananaksen ja passionin tähdittämä DIPA. Greippinen purevuus toimii, mutta tuhti hedelmäannos latistaa humalapuolen aromaattisuutta ja antaa myös kevyen kitkerän terän loppuliukuun. Ei Brewskin parhaimmistoa, mutta hyvää keskitasoa kumminkin.

Pisteet: 35/50

Brewski Pango IPA


Pango is a mix of passionfruit, pineapple and mango merged into a fresh and easy IPA. The fruit and hops in combination is lifting this beer into the fresh fruity flavors we strive to accomplish. Drink this beer as it is or accompanied to your favorite barbeque dish.

Raikkaampi kuin edellinen. Greippi saa tukea hedelmätriolta, mutta hedelmälihaisa yleistunnelma on edelleen hieman raskas ja kyykyttää humala-aromien trooppista liverrystä. Ei pahasti, mutta mainitsemisen arvoisesti. Juotavuudeltaan hyvän oloinen ja nurinasta huolimatta hedelmäisyydessään melko vakuuttava. Ei huippu, mutta hyvä.

Pisteet: 36/50

Põhjala F-hoone IPA

Põhjala, Tallinna, Viro / India Pale Ale / 7,1%
F-Hooneen nimikko-IPA olisi varmaan jäänyt tilaamatta, mikäli puolukkulisä olisi tullut ajoissa hoksattua. Asia paljastui itselleni vasta jälkikäteen, kauan oluen nauttimisen jälkeen ja olin kieltämättä melko pöyristynyt. Olen nimittäin aika vakaasti sitä mieltä, ettei marjoja saisi humalapommeihin lähteä sotkemaan, mutta näemmä poikkeuksiakin löytyy. F-Hoone IPA oli nimittäin äärimmäisen hedelmäinen ja raikas ilmestys keskellä paahtavaa iltapäivää, eikä puolukoista vaikuttanut olevan tietoakaan. Ehkä niitä siellä  jossain piili, mutta alitajunta ei niihin katsettaan asianlaidasta tiedottomana kohdistanut.

Kyseinen IPA on tosiaan varta vasten ravintolaa varten teetetty, sitruunan kuorella ja puolukoilla maustettu IPA. Samean nektarin humaloinnista vastaavat Centennial, Ekuanot, El Dorado, Galaxy ja Cascade eli kieltämättä oivallisesta kesäoluesta puhutaan. Seitsenprosenttinen vitamiiniosuus tosin tuli vähän yllätyksenä, sillä juotavuus oli todella kepeällä tasolla. Hyvässä mielessä siis. Tai sitten minulla oli vain karmea jano.

Samea, hedelmäinen, hyvin hedelmäinen olut greippitrooppisella yleisilmeellä. Sopivan pureva, raikkaan trooppinen ja sameutta ilmentävän soljuva. Puristuksessa ainakin sitrusmaista happamuutta sekä yrttistä mausteisuutta. Brewskin kaksikkoa onnistuneempi, jollei jopa huippu.

Pisteet: 38/50

TANKER Reloaded

TANKER, Vaida, Viro / Session IPA / 5,8%
Matkan viimeisenä oluena toimi arvioistakin tuttu TANKER Reloaded. One Sixtyn hanoissa kuului olevan vakiona neljä TANKERin tuotosta, joista vajaa kuusiprosenttinen Session IPA kuulosti siihen saumaan parhaalta vaihtoehdolta. Se pelittikin mainiosti niin ruokaa odotellessa kuin sen kanssakin. Reloadedin seassa ei hedelmiä tai marjoja ole, vaan sen taika perustuu Mosaicin, Cascaden, Centennialin ja  Zeusin voimaan.

Raikas, sitrus- ja greippivibainen, sopivan hedelmäinen ja kokonaisuutena suunmukainen IPA. Trooppineen tuulahdus on raikas, eikä hieman karamellinen runkokaan pääse aromaattisuuden alta liikaa valloilleen. Puree riittävästi, virkistää tarpeellisesti. Tykkään edelleen.

Pisteet: 36/50

Itselle tuodut tuliaiset olivat sitten vähän toista linjaa ja lämmittänevät kivasti, jahka se Suomen "oikea kesä" jossain vaiheessa alkaa. Jos alkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti