tiistai 5. kesäkuuta 2018

Olutsatama 2018: Nostoja olutlistalta


8.-9.6.2018

Jyväskylän Satamassa


Kolmas Olutsatama kurkistelee jo nurkan takaa ja vaikka kesäkuu taas todellisia kasvonpiirteitään meille kelien puolesta esitteleekin, ei ole syytä vaipua synkkyyteen. Olutta nimittäin on, sitä on paljon ja se on hyvää. Ei siis anneta pikkuasioiden haitata tunnelmaa. On Jyväskylässä rajummallakin kelillä oluttapahtumia vietelty ja vietetty.

Viime vuosi jäi blogistilta väliin perhekiireiden vuoksi ja kevätflunssa tekee par’aikaa parhaansa homman vaikeuttamiseksi. Olen kuitenkin lepuutellut silmiäni tapahtuman juomalistojen äärellä ja olutoptimistina kerännyt jo jonkinlaista listaa itseäni kiinnostavista oluttuttavuuksista. Kuten aina, on vahva mutu se listan tekoa eteenpäin ajava voima, jonka suuntia voi tapahtumapaikalla korjailla korviin kantautuvan kansalaispalautteen ja panimotiskien viime hetken hihaässien myötä.

Paikalla on useampikin panimo, joiden tuotoksiin en ole törmännyt kuin harvakseltaan tai en ollenkaan. Kovimmiksi kiinnostuksen kohteiksi nousevat ETKOn, Tujun, Cool Headin ja Olarin tiskit, mutta uskoisin ettei Pien-porukan omatuonteja kannata väliin jättää. Ainakaan Rolloveria. Se on hiton hieno olut. Paikallistasolla asetelma on myös mukava, kun HIISIn lisäksi oluitaan tarjoilee kaksi jyväskyläläistä kiertolaista: Hangaround & Nobody sekä ilmeisesti omiakin tiloja pystyttelevä Panimoyhtiö X.

Huomiota kannattaa kiinnittää myös pientuottajien valloittamaan siideriloungeen, jonka sisuksista löytyy Suomen oloihin järeä yht'aikaiskattaus muutoin harvakseltaan näkyviä, aitoja omenasiidereitä. Menossa mukana Kuura Cider, Nude Cider, Panimoinen & Lemmes, Paksuniemen Juomatehdas sekä Paulanpuutarha

Olutsataman sivuilta löytyvä juomalista on aika hyvin suuntia antava, joskaan kaikki olutuutuudet eivät vielä Untappdista löydykään. Tärppejä tulee siis kummankin listan ulkopuolelta vielä ilmaantumaan, mutta tästä on jo hyvä aloittaa suunnittelutouhut. Eli näitä mun tekisi mieli ainakin maistaa, ilman sen suurempia tai ainakaan hyviä perusteluita:

...

Fat Lizard Fat Lab 02: Session NEIPA

5,0% New England IPA
Kepeähköä laadukkuutta eli Citraa ja Mosaicia kesäisen sameissa mehuissa?

HIISI Olutsatama

5,5% New England Pale Ale
Vaikka Loiria taustameluksi suosittelevatkin.

Donut Island I Hop It’s Not A Problem #3

6,2% New England IPA
Munkkitsaarin ongelmaoluet jääneet tähän asti testaamatta, nyt asia pitäisi saada korjattua.

Sonnisaari Twerkkahousu

6,5% India Pale Ale
Yeastmiksattua IPAa brittiale-hiivan ja saksalaisen vehnähiivan voimalla. Humalina Citra, Jarrylo, Columbus ja Lemondrop eli ei pitäisi mielenkiinnosta ainakaan kiinni jäädä. Ja kyllä, Lemondrop on humalalajike. Uusi ainakin minulle.

Sonnisaari Maihop

6,5% Maibock
”Brutally hoppy bock”.
Pretty much ‘nuff said.

Sonnisaari Humalauta

7,4% India Pale Ale
DDH eli diipadaapahazyness. Mosaicilla, tuolla jaloyrtin tuoreella aatelisella koristeltuna.

8-Bit Brewing Hefiroth

5,9% Wheat Ale
Luotan Suomen kesään ja sen pakottamaan jenkkihumaloidun vehnäalen janoon. 8-Bitiltä kiinnostaa kyllä kaikki muukin.

Borg Brugghüs Giljagaur Nr.14

10,0% Barley Wine
Jenkkityylinen ohraviini lienee hyvä vaihtoehto illan viiletessä. Borgilla olisi toki muutama muukin mieltälämmittävä vaihtoehto tarjolla, eli sopii tulla vähän viileämpikin viima sen suhteen. We’re ready for that!

Borg Brugghüs Leifur Nr.32

6,8% Saison
Leifur Eriksonin nimissä kulkevaa Nordic Saisonia eli ”arktisella” timjamilla ja kanervalla maustettua belgiunelmaa.

Tanker Vaida Hell Not

10% Sour Ale
Johan sen jo nimi kertoo…

Takatalo & Tompuri Savubock

6,5% Savuolut
Koska savu ja bock. Ja tietty tuo savukin kiehtoo…

Tuju Vihtahousu

12,0% Imperial Stout
Lappeenrantalaisiltakin löytyisi useita, maltaisia ja katkeria mielitekoja, mutta tyyli ja nimi vetävät tässä puoleensa.

Tuju Azacca Saison

7,0% Saison
Saison kuuluu kesään ja Azacca on hieno humala. Ja jos tälle tiskille pesiydyt, niin Olutsieppo lyöttäytyy mieluusti seuraasi ennen kuin samea(t) Galaxyt Räjahtää ja homma menee Lesoilu-puuhiksi.

Cool Head Maple Bourbon Barley Wine

11,0% Barley Wine
Heaven Hillin Bourbon-tynnyreissä muhinut vaahterasiirappinen ohraviini on kiinnostanut jo pitkään. Josko jo nyt?

Cool Head Swedish Radio

6,5% New England IPA
"Jaha, Ruotsin radio!” 
Minulla on kaveri töissä Ruotsin radioaalloilla ja kyllähän maksimaalisen mehukkaaksi luonnehdittu, samea ja pehmyt Oat Cream IPA muutenkin kiinnostaa.

Cool Head QDH Emeralds

10,2% Triple IPA
"DDH:lla saa ihmisille myytyä ihan mitä vaan” -Joku kerran jossain.
No niin näemmä saa ja osumatarkkuus paranee kun pistää tuplankin vielä tuplaten. Kiinnostaa aidosti. Kuin myös samea Juicy Lucy New England DIPA.

Hangaround & Nobody Brewing Wit2 U

5,1% Witbier
”HNB ain’t nuthin’ to f’wit!” 
Ja nämä belgivehnät ovat olleet heidän kotikeitosten ehdotonta kärkeä.

Moose On The Loose Sahti

Sahti
Koska, jos sahtia jostain saa, on sitä silloin juotava. Koskaan ei tiedä, milloin seuraavan kerran saa… sahtia. Eka erä taisi mennä panimokaupasta tunnissa-parissa.

Rocking Bear Brewers Kallo Hazy IPA

5,5% India Pale Ale
Samea, Sandö Saisonin ohella porilaispanimon kutkuttavin tuote.

Olarin Dibs on the Cacao Nibs

11,0% Imperial Stout
Kaakaonibsattu, oletetun kompleksinen paahdenautinto asennepanimolta.

Olarin Hazy Hoodz

6,7% New England IPA
“Olut yhtä utuinen kuin olotila Olarin ostarilla kello kaksi lauantaiyönä.”
Sounds like a pla… hella good beer! Not for Jokinen kovana haastajana.

Ruosniemen Porvari

10,5% Barley Wine
Barley Winet näkyvät ajavan tänä vuonna kiinnostuksessa Imperial Stoutien rinnalle, ehkä ohikin.

Hailuodon Märzen

6,3% Märzen
Pohjoisen suursaaren luomupanimon lagerlinja on ollut pettämätön ja nyt olisi tilaisuus maistaa kaupparajan puristuksista vapaata tuotetta. Ja jos aurinko paistaa niin Tarria sitten myös.

Maistilalta yleensä toimii lähtökohtaisesti kaikki ja mainitun ETKOn tekemiset uutena tuttavuutena pitää syynätä paikan päällä läpi.

4 kommenttia:

  1. QDH ei tietenkään ole edes tripla vaan kvartetti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä onkin, perhana :) eli ”kvartetoidaan” siis...

      Poista
  2. Pahimmoilleen ei ole kuin yksi ilta aikaa, ja mielenkiintoisimmat tärpit alkaa olla kaksinumeroisia :) toisaalta hyvä kuitenkin kun on hanatuotteista kyse, niin selviää vähän helpommalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi vielä hieman epävarma ilta itselläkin vain on, mutta kattoo miten käypi. Desin annoskoko auttaa jo melko pitkälle listalla :)

      Poista