tiistai 5. joulukuuta 2023

Gallows Bird Tapiola: Kurinpalautusta ja Tietoturvaa (w/ Husky Brewing)

Tankit kauppakeskuksen puolelta nähtynä.
Laitteistoa on esillä myös tiskin yläpuolella.

Päähesan hotellit olivat edellisen vierailun aikaan pullollaan Slush-pöhinää, joten katsoin sopivammaksi asettua yöksi naapuripitäjän puolelle. Samalla sain katsastettua iltakävelyksi kutsutun verukkeen myötä jo parisen vuotta kauppakeskus Ainoan kivijalassa toimineen Gallows Bird Tapiolan oman panimon tarjontaa. Tämä oli myös ensimmäinen kerta perinteikkään GB:n hanojen äärellä, sillä Niittykummun alkuperäispisteelläkään en koskaan ehtinyt vierailemaan.

Tapiolaan pesiytynyt Gallows Bird on asettunut mukavasti kauppakeskuksen kiinteistöön ja se tuottaa hanoihinsa makuja niin maailmalta kuin lasiseinän takaisesta ravintolapanimostaankin. Käyntini aikaan hanoista löytyi kahdeksan omaa tuotetta, joista lasiini valikoitui kaksi erisävyistä lageria: Tietoturva Dunkel ja Kurinpalautus Pils.

Gallows Bird Tapiola x Husky Brewing Tietoturva Dunkel

5,0% / Dunkel

Pisteet: 31/50

Ensimmäisenä lasiin dunkkelia, jonka teossa on ollut apukäsiä Husky Brewingiltä. Molemmat panimot itselleni tähän saakka maistamattomia muuten… Tietoturvaa on tarjoiltu aiemmin reelinä, mutta nyt siis kyseessä ihan ”normihana”. Humaliksi valittuna Perle, Tettnanger ja Hersbrucker. Jotain sivujuonnetta löytyy, josta ensimmäisenä tulee mieleen kamomilla, mutta onneksi tuo on maussa tuoksua selvästi miedommin esillä.

Punertavan ruskea ja kevyen vaahdon nostava olut. Tuoksussa kypsää tummaa hedelmää, alla limppua, myös paahdetta. Jokin jännä vivahde myös, mistä en saa kiinni. Jokin kuivakukka tulee ehkä mieleen... kamomilla?

Maku on ihan hyvä. Limppua, paahtunutta maltaisuutta ja tummahkoa suklaatakin. Hyvin kuivana. Tuoksu oli makeampi kypsän hedelmäisyyden kautta, mutta mausta tuota ei löydy. Parempi näin. Yrttisyyttä loppupuolella. Samoin kevyttä kamomillaa tai vastaavaa, mikä häiritsee ainakin mieltä, kun vivahteesta ei saa oikein kiinni. Ihan jees.

Gallows Bird Tapiola Kurinpalautus Pils

5,5% / Pils

Pisteet: 36/50

Kurinpalautuksen juurena kerrotaan olevan asiakastoive rapsakasta pilssistä, joka om onneksemme nyt toteutettu ja vieläpä tyylillä. 65 IBUn hammastuksella varustettu olut on humaloitu Mandarina Bavarialla sekä harmillisen harvoin näissä piireissä nähtävällä Saphirella. Meno on napakkaa, ruohoyrttisyyttä monitulkintaisempaa ja erittäin vedettävää. Vahva suoritus.

Kevyen utuava Pils valkealla vaahdolla. Tuoksu on oivallinen, mukavan aromaattinen sitruksen kuoren ja hieman yrttisen tunnelman voimin.

Maku on oikein hyvä. Tämä ei kauaa lasissa viipynyt... Mutta. Maussa hyvin kevyt mallaspainotus, josta löytyy kuitenkin pientä pyöreyttä tuntumaan. Katkeroa rapeissa mitoissa, mutta myös aromipuoli on isosti esillä lyömättä silti yli. Sitruspainotus on selvä, sellainen sitruksen ja mandariinin kuoreen nojaava meininki kevyellä yrttisyydellä. Oikein hyvä ja useamman toiston kestävä esitys.

Kurinpalautusta...

...ja Tietoturvaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti