Ruokapuoti Lumon Nokkospils

• Tyyli: Pilsener
• Alk.%: 4,7
• Panimo: Vakka-Suomen Panimo, Uusikaupunki, Suomi

Tällä kertaa lasista löytyy kotimainen erikoisuus, nimittäin nokkosella maustettu, suodattamaton pils-olut. Sinällään jännä, ettei vastaavaa ole aiemmin (kaupallisesti) tehty, vaikka nokkosen hyödyntämisellä muutoin on pitkät perinteet. Suomen maasta tuskin muutenkaan löytyy pihapiiriä, jossa ei jonkinlaista polttelevaa puskaa ilonamme kasvaisi. Nokkonen on terveellinen, ajoittain ikäväkin hyötykasvi, jolla on varsin vahva maku. Jotenkin se vain kuuluu kesään ja täytyy myöntää tästäkin syystä odotusten olevan korkealla. En sitten tiedä, pitäisikö tämä luokitella pilseneriksi vaiko suoraan aromatisoiduksi olueksi - periaatteessahan se on vähän niinkuin molempia...

Nokkospils

Nokkospils on raumalaisen Ruokapuoti Lumon järjestyksessään toinen omaolut, mikä tarkoittaa että Lumo on teettänyt oluen valitulla panimolla omien toiveidensa mukaisesti –  samaan tapaan Palokan Citymarket on tehtaillut Stadin Panimon kanssa yhteistyössä Palokka-olutta. Nokkospils on uusikaupunkilaisen Vakka-Suomen Panimon käsialaa ja oluen ensiesiintyminen tapahtui muutama viikko sitten Helsinki Beer Festivaleilla. VASPilla onkin paljon kokemusta näiden tilausoluiden teosta mm. Puijon, Tervanaaman, Saariston- ja Luomuheikkilän Oluen muodossa. Käsittääkseni pienin tilausmäärä omalle oluelle on 4000-pulloa, joten olut levinnee hieman Raumaakin laajemmalti tarjolle. Tai siis leviääkin, sillä hain omani Jyväskylän K-Supermarket Länsiväylästä viime viikon lopulla. Aiemminhan Uudestakaupungista on tarjoiltu koivunlehdillä maustettua Prykmestar Suvi-olutta, jonka valmistus on yleensä ajoitettu alkukesään lehtien ollessa saatavilla. Itse asiassa pyörähdin tasan vuosi sitten panimolla ja silloin kehuivat olleensa ”vastametsällä” edellisenä viikonloppuna. Liekkö aikataulu tänä vuonna sama?

Pullon kääntöpuoli

Raumalainen kollega osaakin kertoa omassa Reittausblogissaan hieman enemmän taustoja Nokkospilssistä, mutta mainittakoon vielä vaikka kertauksen vuoksi, että kyseessä on periaatteessa luomuolut. Luomuhumalista ja –ohramaltaista valmistetun oluen nokkoset tulevat Savonlinnan Yrttipajalta, joka toki viljelee nokkosensa luonnonmukaisesti, muttei omaa virallista sertifikaattia luomuutensa tueksi. Näinpä olutta ei virallisesti luomuksi voi väittää, mutta se tuskin maistellessa haittaa.

Ruokapuoti Lumon Nokkospils

Hämyinen, oljenkeltainen, kevyen puoleisesti vaahtoava pils. Varsin kaunis pimenevässä kesäillassa. Tuoksu suht voimakas ja tuoreutta huokuva, selvä kevään merkki. Pihatöistä tuttua tuoretta ruohoisuutta ja muuta vehreyttä, kuivaa angervon vartta, vaaleaa maltaisuutta jossa hienoista makeutta joukossa. Ja sitten se nokkonen – sitä riittää ja reilusti, muttei se peitä kaikkea alleen. Kerrassaan mielenkiintoinen tuoksu! Myös maussa nokkonen on todella vahvasti läsnä. Ensipuraisulla alkoi jo hirvittämään, milloin se polte alkaa. Onneksi nokkonen on mukana vain makuna, tuoden olueen samalla miellyttävää tuoreutta ja märkää kevätmieltä. Seuranaan sillä on vaalean leipäistä ja makeahkoa maltaisuutta sekä ruohoista humalointia. Tämä kolmikko määrää tahdin nokkonen etunenässä, mutta löytyy joukosta hentoa villiyrttisyyttä ja kuivan puoleista heinikkoa. On kyllä kesäinen ja rehellisen Suomen kesän makuinen olut. Suutuntuma keskitäyteläinen, yllättävänkin hyvä. Makua on runsaasti, kuten jo mainittu. Tämähän toimii! Heti en olisi uskonut sisällön vastaavan näin kirjaimellisesti etiketin tekstiä: nokkosmaustettua pilssiä alusta loppuun. Piste!

 
Pisteet: 35/50

Rousal Bock

• Tyyli: Dunkler Bock
• Alk.%: 7,6
• Panimo: Rousal Brygghus, Rosala, Suomi

Perjantaina tuli pitkästä aikaa lounaan sijasta syötyä aikainen illallinen Old Brick’s Innissä. Syitä oli useita, mutta eniten vaakakupissa painoivat kaksi kulinaristista seikkaa: ruokalistalta löytyvä porsaan poski ja olutkaapin Rousal Bock. Ensimmäisestä on muodostunut yksi suosikkilihoistani, joka on valitettavan harvinainen herkku lautasellani. Jälkimmäinen taas on yksi tämän hetken ja koko kevään mielenkiintoisimmista pienpanimotuotteista, yhdessä panimon muun tuotannon kanssa. Salamyhkäiseksikin luonnehdittavan uutuuspanimon oluista kun ei suuremmin informaatiota ole saatavilla, eikä yrityksellä Facebook-sivua kummempia kotisivuja löydy - tyhjyyttään kumisee vielä Bockin arvostelusivu Olutoppaassakin - ennen tätä siis.

Tyylikkään pelkistetty etiketti
(kuvakaappaus: mikawist.wix.com)

Panimon Pilssiä olen jo ehtinyt testaamaan ja jopa hieman yllättäen se paljastui todella laadukkaaksi sekä oman suun mukaiseksi, tasapainoiseksi pilsneriksi. Bockin ja Pilsin lisäksi panimon tuotevalikoimasta löytyy vielä Ale, mutta tuon jakelusta ja levikistä minulla ei kummempaa tietoa ole. Pilssiä on saatavilla hyvin varustetuista ruokakaupoista (Jyväskylässä ainakin Länsiväylässä ja Palokan Cittarissa), Bock taas löytyy Pikkulinnun jakelusta ja on satunnaisesti saatavilla olutravintoloista. Myös Alkon Arkadian valikoimiin tuote on tulossa – väärällä nimellä ja ravintoloita kovemmalla hinnalla toki. Pils-arvion yhteydessä kerroinkin jo tietoni panimoa koskien, eikä tuohon tarinaan oikein ole tullut lisättävää. Idyllisellä paikalla, hieman vaikeiden yhteyksien takana sijaitseva Rosala kuuluu omiin kesälomasuunnitelmiin yhdessä Bengtskärin kanssa, mutta tuonkin toteuttaminen saattaa olla vähän pidemmissä kantimissa.

Amatöörimaisen virheen vuoksi Bockistakaan ei ole sen suurempaa taustatietoa kerrottavana, sillä en tajunnut pyytää pulloa pöytään katseltavaksi. Oli muuten Brick’sin olutkaapin viimeinen pullo, joten lähtiessäkään en onnistunut tuota saamaan hypisteltäväksi. Rosalan Panimon etiketit ovat Mika Wistin käsialaa, jonka kynästä on lähtöisin mm. Olvin ja Saimaan Juomatehtaan pakkausten ja internetsivujen visuaalinen ilme.

Rousal Bock

Harmahtavan tumma ruskea olut suht ohuella ja tiiviillä vaahdolla. Maultaan kevyesti paahtunut, tumman maltainen hienoisella, karamellisella makeudella varustettuna. Jonkin verran myös kypsän banaanista hedelmäisyyttä, mutta katajanmarjainen happamuus on suht vahvana läsnä koko ajan. Myös kuivahkoa pataruokamausteisuutta ja tietynlaista rehtiä maanläheisyyttä. Jälkimaussa myös hienoista katkeron puraisua, joka tosin peittyy hieman vallitsevan happamuuden alle. Onneksi myös makeus sinnittelee loppuun saakka, samoin mainittua mausteisuutta on paikalla.

Tuntumaltaan keskitäyteläinen, aavistuksen turhan hiilihappoinen, vaikkei häiritsevästi. Alkoholi vähintäänkin lämmittää läpi maun, ollen paikoin jopa häiritsevästi esillä. Ihan makoisa olut, jossa makuja on hyvin, mutta yleiskattaukseltaan suht ohuelti.

Melko vahvasti erottuva happamuus sen sijaan jää hieman mietityttämään. Periaatteessa siitä ei suurempaa haittaa ole, mutta uskoisin oluen maistuvan huomattavasti paremmin, mikäli se olisi vähäisempää tai kokonaan poissa. Mielenkiintoinen bock, joka jättää hieman ristiriitaisia tuntemuksia, vaikka ihan hyvin maittoikin. Pidin panimon Pilssiä onnistuneempana ja tasapainoisempana tuotteena.

Porsaan posken kanssa erittäinkin toimiva yhdistelmä ja voisinkin kuvitella ko. Bockin olevan parhaimmillaan ruokajuomana lihan seurana. Hyvin pelasivat yhteen. Kiitokset keittiöön ja panimolle.

Pisteet: 32/50

 

3 Fonteinen Oude Geuze

• Tyyli: Lambic - Gueuze
• Alk.%: 6,0
• Panimo: 3 Fonteinen, Beersel, Belgia

”Brysselin samppanjaa!” – happamien herkkujen ystäville…

Belgialaisen 3 Fonteinen-panimon Oude Geuze luonnonmukainen, suodattamaton ja pastoroimaton lambic-olut. Sen kehutaan oikein säilytettynä kestävän kymmenenkin vuoden varastoinnin. Itse maltoin noin puolitoista vuotta. Oude Geuze on sekoitus kolmea eri ikäistä (1-, 2- ja 3-vuotiasta) tammitynnyreissä kypsytettyä lambicia, joiden raaka-aineina on käytetty vain ohramallasta (60%), mallastamatonta vehnää (40%), ”vanhaa” humalaa ja vettä. Lambicien teossa käytetyt humalat ovat yleensä vähintään kolme vuotta vanhoja, sillä niiden pääasiallinen tarkoitus on säilöä olutta, ei niinkään tuoda makua.

Päivän pihatöiden todistusaineisto taaempana.

Lambiceiden valmistus eroaa ”tavallisten” oluiden valmistuksesta mm. siinä, ettei vierteeseen lisätä lainkaan hiivaa käymisen aikaansaamiseksi. Käyminen tapahtuu laakeissa ja matalissa altaissa, joissa jäähtynyt vierre on siis kosketuksissa ympäröivän ilman kanssa. Panimon tiloissa ja ympäristössä elävät villihiivat ja bakteerit syövät mallastuksessa vapautuneita sokereita saaden aikaan käymisprosessin. Tätä kutsutaan spontaanikäymiseksi.

Otollisin aika prosessille on loka-toukokuu, jolloin viileydestä johtuen hiivakannat ja bakteerit ovat helpommin suitsittavissa ja käymisprosessin nopeus ennakoitavissa. Nykyisin prosessia tehostetaan altistamalla vierre halutunlaisille hiivoille. Tämä tapahtuu esimerkiksi ravistelemalla haluttuja hiivakantoja sisältäviä ruo'onversoja altaiden päällä, näin varmistutaan halutun lopputuloksen saavuttamisesta. Käymisen alettua olut siirretään tammi- tai pähkinäpuutynnyreihin kypsymään.

Kypsytysaika riippuu halutusta lopputuloksesta ja tynnyreihin voidaan lisätä esimerkiksi hapankirsikoita maun muokkaamiseksi – näin syntyy Kriek-lambic. Tämän päiväinen olut puolestaan edustaa Gueuze-lambiceja, jotka valmistetaan sekoittamalla vähintään kahta eri (100%) lambicia, nuorta (1v.) ja vanhaa (2-3v).

Nuorissa lambiceissa on vielä käymättömiä sokereita, jotka saavat aikaan jälkikäymisen pullossa tai tynnyrissä – näin Gueuzeen muodostuu hiilihappoja. Muita lambic-tyylejä ovat mm. Faro (=lisättyä sokeria) ja hedelmämaustetut lambicit, kuten mainittu Kriek ja Framboise (=vadelmilla maustettu).

Lambicit käytetään avoaltaassa "taivasalla", yleensä panimon ullakolla.
Kuva Cantillonin panimolta (lähde: carhirex.com)

Lambicin tuottajia on kahdenlaisia. Toiset valmistavat ja sekoittavat lambicinsa itse, osa taas sekoittaa muiden tuottajien eri ikäisiä lambic-eriä halutun lopputuloksen saavuttamiseksi. 3 Fonteinen kuuluu näihin jälkimmäisiin tuottajiin – sekoittajiin (geuzestekerij) joita on nykyisellään olemassa vain muutamia. Se hyödyntää Geuze’ensa teossa Boonin, Girardinin ja Lindemansin lambiceja. Panimo on perustettu yhdessä kahvilan kanssa jo vuonna 1897, nykyisin sen yhteydestä löytyy myös ravintola.

Lambic-oluet on suojattu EU:n toimesta Aito Perinteinen Tuote- merkillä, joka on saman yhteenliittymän nimisuojausjärjestelmän kolmas osio. Myös kotimainen ylpeyden aiheemme sahti on saanut saman suojauksen. Sen sisältö kuuluu seuraavasti:

”Aito perinteinen tuote (APT) - suojauksella ei viitata tuotteen alkuperään, vaan pyritään korostamaan tuotteen perinteistä koostumusta tai tuotantotapaa. APT-suojauksen saanutta tuotetta voidaan valmistaa missä tahansa EU:n alueella, mutta tuote on valmistettava rekisteröidyn valmistusmenetelmän mukaisesti.”

3 Fonteinen Oude Geuze

Simaisen oranssi, aavistuksen samea ja iloisesti kupliva ulkomuodoltaan. Valkoinen vaahto on kaadettaessa keskirunsasta, mutta katoaa suhteellisen ripeästi. Tuoksultaan vaalean hapan, huomattavasti ohuemmalti tuoreen hedelmäisen kirpeä, myös makeus on varsin hienotuista – hedelmäisyyttä huokuvana tuo se yhdessä tuon happamuuden kanssa saa jostain syystä aikaan mielleyhtymän Granny Smith-omenoihin, hieman tunkkaisena ja vähemmän makeana, ehkä jopa käyneenäkin versiona toki. Läsnä myös hentoa hiivaisuutta ja yleisen maanläheistä tuntua. Pidän kovasti!

Maku ei valloita aivan tuoksun voimakkuudella, vaikka loistavaa tämä silti on. Vaalea, hedelmäisen hapan ja hieman käyneen omenainen ilman mainittavampaa makeutta. Tuore ja piristävä, muttei raikas – melko tunkkainen ja hiivaisen mausteinenkin. Oikein hyvä! Hienoista miinusta voisi antaa makumaailman kevyestä ohuudesta verrattuna potentiaaliin ja tuoksuun. Toisaalta makuja riittää runsaasti, mutta jonkin asteinen valjakkuus on vain päässyt pesiytymään joukkoon, tavallaan kuin jokin pidättelisi sitä terävintä kärkeä – tämä todella tarkalla kriittisyydellä tarkasteltuna.

Suutuntuma on kohdillaan, pirskahtelevuus toimii hyvin hieman nahkean happamuuden ja lähes täyteläisen tuntuman kanssa. Laadukas, nautinnollinen, kaivattu. Hyvää on, siitä ei pääse minnekään!

Pisteet: 39/50

Tavallisen matkailijan Olut-Lontoo – Osa 2: Yhteenveto

Markkina hulinaa.

Ensimmäisessä osassa kertoilin yleisiä asioita paikoista, joissa reissullamme poikkesimme. Tämä toinen osa pitää sisällään yhteenvedon siitä, millaisena olut-kaupunkina tavan tallaaja Lontoon saattaa nähdä. Sanottakoon vielä, että lähestyin aihetta tarkoituksellisesti hieman kriittisestäkin näkökulmasta. Älkää siis repikö pelihousujanne, tämä oli vain yksi sattuman varainen otanta. Yleisesti ottaen tarkemmat suunnat ja tekemiset päätettiin vasta paikan päällä ja isolla porukalla (10 hlö) liikuttiin vähän fiiliksen mukaan. Näin ollen myös oluen nautintopaikat valikoituivat yleensä täysin sattumalta ja täydennystä haettiin kohdalle sattuvista kioskeista sekä yleensä hieman pienemmistä ruokakaupoista. Siinä sivussa metsästin kohdalle osuvia mielenkiintoisuuksia sekä uusia tuttavuuksia. Erityisesti paikallisten pienpanimoiden tuotteet, paljon kehuttu Kernell etunenässä, kiinnostivat kovasti.

Jamaikalaista stouttia?

Ruokakauppojen ja kioskien valikoimista ei hirveämmin jäänyt kerrottavaa. Valikoimissa oli erilaisia oluita kymmenestä tuotemerkistä ylöspäin, mutta valtaosa lukeutui kategoriaan massalager. Guinness oli pakollinen jokaisen putiikin valikoimissa, samoin Red Stripe. Näistä poikkeavina tuotteina saattoi löytyä esimerkiksi Leffeä. Sinänsä tämä ei yllättänyt, olivathan kaupat pääsääntöisesti kotimaisia Siwoja pienempiä kulmaputiikkeja, mutta jotenkin toivoin tuurilla jotain paikallistakin yhyttäväni. Mielenkiintoisin olut oli Fuller’sin (no joo, tämähän toki oli paikallinen…) Bengal Lancer IPA, jonka poimin matkaan Sir Nelsonin viereisestä pikkukaupasta. Tästä kyllä pidin ja toivoisin törmääväni siihen myös kotimaassa. Ilmeisesti kyseessä on sama olut kuin kotimaassakin myynnissä oleva Fuller's India Pale Ale, joka onkin varsin maistuva britti-IPA (muokattu 10.5. - ks. kommentit ja ratebeer). Toinen kevyestä lagervalikoimasta erottunut matkajuoma oli White Hart Lanen kulmakaupasta mukaan napattu jamaikalainen Dragon Stout, joka kuulostaa jo lähtökohdiltaan erikoiselta. Ihan näppärä ja sopuisan rungokas stout. Eli mitään suuria elämyksiä ei ruokakauppavalikoimien äärellä koettu. Jottei menisi täysin jurputuksen puolelle, on pakko antaa myös tunnustusta näille kulmakaupoille. Pieneen tilaan on mahdutettu varsin kohtalainen perusolutvalikoima, joka kaiken lisäksi yleensä on myös viileässä tilassa. Paikoin oluthylly saattoi kattaa hyvinkin suuren osan kaupan sivuseinästä. Nopealla pyrähdyksellä sai haettua tarvitsemansa pulloveden ja pari tölkkiä olutta, varsin tehokasta toimintaa. 

Lord Nelsonin vitriinistä löytyi
mielenkiintoinen pullo - myynnissä
se ei ollut.

Sitten ne pubit ja kuppilat. Äkkiseltään voisi kuvitella, että Foster’s olisi Englannin suuri ylpeys, sillä lähes jokaisesta paikasta tuo aussien sinikeltainen-hana löytyi, Guinnessin vastaavan vierestä tottakai. Paikoin lisänä oli myös muita suuria brändejä kuten Stella Artois ja Hoegaarden, mutta välillä nekin loistivat poissaolollaan. Sinällään harmi, koska lähes poikkeuksetta pubien tunnelma oli rento ja viihtyisä, siksipä niissä viihtyisi mielellään pidempäänkin, mikäli tarjolla olisi jotain mielenkiintoista. Toki poikkeuksiakin löytyi, esimerkiksi mainitut Porter House ja pubimaisempi Earl Lonsdale, joista löytyi useampikin kiintoisa hana. Asian laitaa kuvaa hyvin mielestäni se, että esimerkiksi siiderivalikoima sisälsi usein vain tuontitavaraa, koska se oli kuulemma huomattavasti edullisempaa pubille.

Real aleja tuli vastaan sentään jonkin verran, tasoltaan kaikki ”ihan OK”, mitään järisyttävää ei sillä saralla kohdalle sattunut. Ymmärrän kyllä niiden tarkoituksen afterwork-juomana, suht täyttävinä ja kevyinä sosiaalisen kanssakäymisen apuvälineinä. Vatsalle ne aiheuttivat jonkin verran totuttelua ja minun makuuni nuo olivat hieman vetisiä ja liruja. Olisin toivonut löytäväni myös stoutteja yms. ”syvempiä” tyylejä riilitankeista. Nyt tyylivalikoima painottui britti-IPA, -pale ale, bitter ja golden ale mehuihin.

Riilejä tuli vastaan jokunen.

Pubien tunnelmalle ja yleiselle fiilikselle on vielä kerran annettava tunnustusta, tällaista meininkiä kaipaisi minne tahansa muuallekin. Myös palvelu oli yleisesti todella ystävällistä ja avuliasta – todella hyvin mielin kaikissa paikoissa sai asioida. Valikoimasta sitten jäinkin kaipaamaan oman kylän tai edes kotimaan tuotteita, joita näkyi hävyttömän harvakseltaan, tuontibrändit olivat valttia. Pienpanimotuotteisiin en juurikaan siis törmännyt, kotiakin sain raahattua vain kaksi pulloa tuota Sam Smithin Chocolate Stouttia, jotka siis ostin suoraan pubin tiskiltä. Reissun perusteella brittien oluttarjonnan ja kulttuurin hypetys on ylimainostettua, turistilagereita ja Guinnessia siellä lähinnä juodaan. No ei, nyt vain kävi näin.

 

Tuliaisia pubin tiskiltä

Oikeasti Lontoo on pullollaan hienoja panimoita, laadukkaita olutravintoloita ja –kauppoja, mutta kaupungin suuri koko onnistuu kätkemään ne melko hyvin. Erityisherkkujen, tai ilmeisesti edes paikallisten tuotteiden perässä juoksevien joko täytyy tietää oikeat mestat tai sitten tarvitaan jo hieman tuuria, että kävelee juuri oikeasta ovesta sisälle – pubeista on todellakin varaa tässä kaupungissa valita. Ja mikäli ei ole niin väliä mitä juo, voin tämän kokemuksen perusteella suositella lähes paikkaa kuin paikkaa, tunnelmaa taatusti löytyy. Lisäksi paikalliset ovat ylitsepursuavan avuliaita, joten uskoisin kysyvän myös löytävän haluamansa. Hieno reissu, upea kaupunki, palaan ehdottomasti uudestaan – ensi kerralla tärppien kera. Tokihan Lontoossa on paljon muutakin nautittavaa kuin olut, mutta kyllähän se silti kuuluu matkaan kuin matkaan. Oma käsitys lädeistä ja maasta yleisesti muuttui kerrasta, hyvä niin. Matkailu avartaa – jälleen kerran.

Sen muotoinen reissu, joka kaikin puolin oli hieno kokemus. Hieman erilainen matkakertomus olutblogiin, mutta halusin kirjoittaa sen jo siitä syystä, että on mukava seuraavan kerran verrata, kuinka kauaksi todellisuudesta nämä kokemukset heittävät. Vanhat ja kokeneet Lontoon kävijät varmaankin naureskelevat partaansa jutun äärellä – se on ihan oikein, viihde on vain hyväksi. Toivotaan, ettei kukaan menettänyt hermojaan kesken tekstin, muutamia koukkujahan sinne oli upotettu provokaatioksi. Matkaa suunnittelevan kannattaa tarkastaa esimerkiksi Olutoppaan vinkit, myös Ratebeerin Lontoon aluejako on ihan näppärä.

J-P