Tavallisen matkailijan Olut-Lontoo – Osa 2: Yhteenveto

Markkina hulinaa.

Ensimmäisessä osassa kertoilin yleisiä asioita paikoista, joissa reissullamme poikkesimme. Tämä toinen osa pitää sisällään yhteenvedon siitä, millaisena olut-kaupunkina tavan tallaaja Lontoon saattaa nähdä. Sanottakoon vielä, että lähestyin aihetta tarkoituksellisesti hieman kriittisestäkin näkökulmasta. Älkää siis repikö pelihousujanne, tämä oli vain yksi sattuman varainen otanta. Yleisesti ottaen tarkemmat suunnat ja tekemiset päätettiin vasta paikan päällä ja isolla porukalla (10 hlö) liikuttiin vähän fiiliksen mukaan. Näin ollen myös oluen nautintopaikat valikoituivat yleensä täysin sattumalta ja täydennystä haettiin kohdalle sattuvista kioskeista sekä yleensä hieman pienemmistä ruokakaupoista. Siinä sivussa metsästin kohdalle osuvia mielenkiintoisuuksia sekä uusia tuttavuuksia. Erityisesti paikallisten pienpanimoiden tuotteet, paljon kehuttu Kernell etunenässä, kiinnostivat kovasti.

Jamaikalaista stouttia?

Ruokakauppojen ja kioskien valikoimista ei hirveämmin jäänyt kerrottavaa. Valikoimissa oli erilaisia oluita kymmenestä tuotemerkistä ylöspäin, mutta valtaosa lukeutui kategoriaan massalager. Guinness oli pakollinen jokaisen putiikin valikoimissa, samoin Red Stripe. Näistä poikkeavina tuotteina saattoi löytyä esimerkiksi Leffeä. Sinänsä tämä ei yllättänyt, olivathan kaupat pääsääntöisesti kotimaisia Siwoja pienempiä kulmaputiikkeja, mutta jotenkin toivoin tuurilla jotain paikallistakin yhyttäväni. Mielenkiintoisin olut oli Fuller’sin (no joo, tämähän toki oli paikallinen…) Bengal Lancer IPA, jonka poimin matkaan Sir Nelsonin viereisestä pikkukaupasta. Tästä kyllä pidin ja toivoisin törmääväni siihen myös kotimaassa. Ilmeisesti kyseessä on sama olut kuin kotimaassakin myynnissä oleva Fuller's India Pale Ale, joka onkin varsin maistuva britti-IPA (muokattu 10.5. - ks. kommentit ja ratebeer). Toinen kevyestä lagervalikoimasta erottunut matkajuoma oli White Hart Lanen kulmakaupasta mukaan napattu jamaikalainen Dragon Stout, joka kuulostaa jo lähtökohdiltaan erikoiselta. Ihan näppärä ja sopuisan rungokas stout. Eli mitään suuria elämyksiä ei ruokakauppavalikoimien äärellä koettu. Jottei menisi täysin jurputuksen puolelle, on pakko antaa myös tunnustusta näille kulmakaupoille. Pieneen tilaan on mahdutettu varsin kohtalainen perusolutvalikoima, joka kaiken lisäksi yleensä on myös viileässä tilassa. Paikoin oluthylly saattoi kattaa hyvinkin suuren osan kaupan sivuseinästä. Nopealla pyrähdyksellä sai haettua tarvitsemansa pulloveden ja pari tölkkiä olutta, varsin tehokasta toimintaa. 

Lord Nelsonin vitriinistä löytyi
mielenkiintoinen pullo - myynnissä
se ei ollut.

Sitten ne pubit ja kuppilat. Äkkiseltään voisi kuvitella, että Foster’s olisi Englannin suuri ylpeys, sillä lähes jokaisesta paikasta tuo aussien sinikeltainen-hana löytyi, Guinnessin vastaavan vierestä tottakai. Paikoin lisänä oli myös muita suuria brändejä kuten Stella Artois ja Hoegaarden, mutta välillä nekin loistivat poissaolollaan. Sinällään harmi, koska lähes poikkeuksetta pubien tunnelma oli rento ja viihtyisä, siksipä niissä viihtyisi mielellään pidempäänkin, mikäli tarjolla olisi jotain mielenkiintoista. Toki poikkeuksiakin löytyi, esimerkiksi mainitut Porter House ja pubimaisempi Earl Lonsdale, joista löytyi useampikin kiintoisa hana. Asian laitaa kuvaa hyvin mielestäni se, että esimerkiksi siiderivalikoima sisälsi usein vain tuontitavaraa, koska se oli kuulemma huomattavasti edullisempaa pubille.

Real aleja tuli vastaan sentään jonkin verran, tasoltaan kaikki ”ihan OK”, mitään järisyttävää ei sillä saralla kohdalle sattunut. Ymmärrän kyllä niiden tarkoituksen afterwork-juomana, suht täyttävinä ja kevyinä sosiaalisen kanssakäymisen apuvälineinä. Vatsalle ne aiheuttivat jonkin verran totuttelua ja minun makuuni nuo olivat hieman vetisiä ja liruja. Olisin toivonut löytäväni myös stoutteja yms. ”syvempiä” tyylejä riilitankeista. Nyt tyylivalikoima painottui britti-IPA, -pale ale, bitter ja golden ale mehuihin.

Riilejä tuli vastaan jokunen.

Pubien tunnelmalle ja yleiselle fiilikselle on vielä kerran annettava tunnustusta, tällaista meininkiä kaipaisi minne tahansa muuallekin. Myös palvelu oli yleisesti todella ystävällistä ja avuliasta – todella hyvin mielin kaikissa paikoissa sai asioida. Valikoimasta sitten jäinkin kaipaamaan oman kylän tai edes kotimaan tuotteita, joita näkyi hävyttömän harvakseltaan, tuontibrändit olivat valttia. Pienpanimotuotteisiin en juurikaan siis törmännyt, kotiakin sain raahattua vain kaksi pulloa tuota Sam Smithin Chocolate Stouttia, jotka siis ostin suoraan pubin tiskiltä. Reissun perusteella brittien oluttarjonnan ja kulttuurin hypetys on ylimainostettua, turistilagereita ja Guinnessia siellä lähinnä juodaan. No ei, nyt vain kävi näin.

 

Tuliaisia pubin tiskiltä

Oikeasti Lontoo on pullollaan hienoja panimoita, laadukkaita olutravintoloita ja –kauppoja, mutta kaupungin suuri koko onnistuu kätkemään ne melko hyvin. Erityisherkkujen, tai ilmeisesti edes paikallisten tuotteiden perässä juoksevien joko täytyy tietää oikeat mestat tai sitten tarvitaan jo hieman tuuria, että kävelee juuri oikeasta ovesta sisälle – pubeista on todellakin varaa tässä kaupungissa valita. Ja mikäli ei ole niin väliä mitä juo, voin tämän kokemuksen perusteella suositella lähes paikkaa kuin paikkaa, tunnelmaa taatusti löytyy. Lisäksi paikalliset ovat ylitsepursuavan avuliaita, joten uskoisin kysyvän myös löytävän haluamansa. Hieno reissu, upea kaupunki, palaan ehdottomasti uudestaan – ensi kerralla tärppien kera. Tokihan Lontoossa on paljon muutakin nautittavaa kuin olut, mutta kyllähän se silti kuuluu matkaan kuin matkaan. Oma käsitys lädeistä ja maasta yleisesti muuttui kerrasta, hyvä niin. Matkailu avartaa – jälleen kerran.

Sen muotoinen reissu, joka kaikin puolin oli hieno kokemus. Hieman erilainen matkakertomus olutblogiin, mutta halusin kirjoittaa sen jo siitä syystä, että on mukava seuraavan kerran verrata, kuinka kauaksi todellisuudesta nämä kokemukset heittävät. Vanhat ja kokeneet Lontoon kävijät varmaankin naureskelevat partaansa jutun äärellä – se on ihan oikein, viihde on vain hyväksi. Toivotaan, ettei kukaan menettänyt hermojaan kesken tekstin, muutamia koukkujahan sinne oli upotettu provokaatioksi. Matkaa suunnittelevan kannattaa tarkastaa esimerkiksi Olutoppaan vinkit, myös Ratebeerin Lontoon aluejako on ihan näppärä.

J-P