Weihenstephaner Vitus

• Tyyli: Weizen Bock
• Alk.%: 7,7
• Panimo: Bayerische Staatsbrauerei Weihenstephan, Freising, Saksa
  

Mökillä tuli hienoisen tauon jälkeen istahdettua vehnäisempien makujen ääreen kun lasiin kaatui moneen kertaan palkittu, maailman vanhimman panimon tittelistä kättä Klosterbrauerei Weltenburgin kanssa vääntävän Weihenstephanerin weizenbock eli Vitus.

Bayerische Staatsbrauerei Weihenstephan sijaitsee Münchenin lentokentän pohjoispuolelta löytyvässä Freisingin kaupungissa, jonka rinteille alettiin rakentamaan hengellistä satamaa jo vuonna 725. Vanhoista aikakirjoista löytyy maininta luostarin alueella harjoitetusta humalan viljelystä jo vuodelta 768, joten alueen oluelliset perinteet lienevät pitkälti yli tuhatvuotiset.  Matka on kuitenkin ollut kivikkoinen ja vielä ennen vuoden 1040 virallista oluen valmistus- ja myyntilupaa hunnit ehtivät tekemään tiluksilla tuhojaan.

Tuhatluvun alkupuoli oli muutoinkin melkoista myllerrystä lukuisten tulipalojen, valloitusten sekä Euroopassa harvinaisemman maanjäristyksen tehdessä tuhojaan. Munkkikunta ei kuitenkaan vähästä hätkähtänyt ja niin luostari ehostettiin kerta toisensa jälkeen ennalleen eikä oluen valmistuksestakaan haluttu tinkiä – hyvä niin. 1800-luvun alussa Saksa maallistui ja luostarinkin toiminta lakkasi sekularisaation myötä. Panimotoiminta haluttiin kuitenkin pitää voimissaan ja se kuuluukin nykyisin Baijerin aluehallinnon omistukseen.

Weihenstephaner Vitus

Aurinkoisen keltainen, tasaisen samea ja hämyinen olut runsaalla, valkealla vaahdolla. Tuoksultaan keskirunsas, selkeä ja toimiva. Vaalean hedelmäinen tunnelma henkii banaania, mutta myös sitruksista happamuutta. Hieman toffeisen kaikuista makeutta, rehdimmin pippurimausteista hiivaisuutta.

Maultaan edelleen mainio. Banaaniesterinen hedelmäisyys on vaaleaa, myös sitruksisen potkun omaavaa. Vaaleaa vehnää, taustalla toffeeta, hieman purukumia. Pippurisen mausteista hiivaisuutta lopulta kuivahkoksi muuttuvassa loppumaussa.

Tuntumaltaan sopivan tuhti, silti melko raikas ja kesäinen. Mukavaa pyöreyttä – maussa pientä tiiviyttä sekä bockmaisia piirteitä.

Tuomio: Hieno, maistuva vehnänautinto joka pelaa kauniisti niin happaman, makean kuin kuivankin koulukunnan teesein.

Pisteet: 39/50

Coppersmith’s Impala Imperial Pils

Ruotsin pienpanimoskenessä riittää vilskettä...

• Tyyli: Imperial Pils
• Alk.%: 7,5
• Panimo: Coppersmith's Brewery, Västerås, Ruotsi

Länsinaapurimme hyvää tahtia porskuttavan pienpanimobuumin hedelmät alkavat hiljalleen näkyä myös täällä Suomen puolella ja myös Alkon on haalinut satunnaisia maistiaisia hyllyjensä täytteeksi. Se esittelikin kevätuutuuksien myötä meille varsin tuoreen, viime kesänä oluensa markkinoille saaneen Coppersmith’s Breweryn. Petri Karhukorven ja Göran Carlssonin panimo sijaitsee Västeråsissa, Hackstan teollisuusalueella.

Valmistuskapasiteettia löytyy 200.000:n litran verran mutta tilojen ja tekniikan puitteissa lukeman viisinkertaistaminenkaan ei olisi mahdottomuus. Laitteisto on haalittu kasaan Italiasta (panovehkeet), Hollannista (käymistankit) ja Kanadasta (tölkityslinjasto). Modernin laitteiston lisäksi panimolla on oma laboratorio.

Impala on tyyliltään mahtipontisesti Imperial Pils eli vahvuutta löytyy ”peruspilssiin” nähden hieman runsaammin (7,5%) ja katkeroaineitakin on matkassa mukavasti 67,3 EBUn verran. Columbusta, Northern Breweriä ja Motuekaa humalapuolella, pils- ja melanoidimaltaita rungon takeina. Se löytyy Alkon valikoimista yhdessä vadelmalla ja raparperilla maustetun Fusion Saison Rhubarb & Raspberryn kanssa.

Coppersmith’s Impala Imperial Pils

Kirkas, oljenkeltainen olut varsin kauniilla, valkoisella vaahdolla. Tuoksu on varsin mahtipontinen ottaen huomioon oluen lajityyppi. Todella tuoretta, runsaan ruohoista otetta piisaa mutta matkassa on myös raikkaan kevyttä hedelmäisyyttä. Ripaus greippiä, hieman enemmän kukkaisen vihertävää tuoreuttakin. Todella kutsuva tuoksu sateen kasteleman biergartenin illassa.

Myös maku puree. Ronskia, tuoreen ruohoista tunnelmaa, sopivan hapanta greippisyyttä sekä syvyyttä antavaa yrttisyyttä. Mallaspuolikin on varsin hyvin esillä viljaisen vaalean, hienoista makeuttakin tarjoilevan olemuksensa voimin. Ruohoisen greippinen katkeruus kantaa pitkään, mutta mietoa alkoholinkin lämpöä tuntuu ilmoilla olevan. Suuremmin se ei kuitenkaan itsestään ilmoittele.

Tuomio: Tuoreen ruohoinen, monipuolisesti pureva pils, jossa on ilmoilla hienoisia ylilyönninkin piirteitä. Tästä huolimatta (tai siitä johtuen) varsin mukava, hyvin rapsakka ja maistuva pilsnautinto. Ennakkoluuloton esitys.

Pisteet: 36/50

Oppigårds Single Hop Ale

• Tyyli: American Pale Ale
• Alk.%: 4,8
• Panimo: Oppigårds Bryggeri, Hedemora, Ruotsi

Alkon kevätuutuuksiin kuuluva, ruotsalaisen Oppigårdsin Single Hop Ale on ”vanha tuttu” muutaman vuoden takaa. Se lähti aikoinaan matkaan Haaparannan Systembolagetin hyllystä ja toimi tuolloin varsin hyvin, joskaan ei täysi napakymppi ollutkaan. Nyt se pääsikin uusintamaistoon keväisen mökkireissun tiimellyksessä ja vaikkei se kevyenlaisia odotuksia täysin lunastanutkaan, on se kohtalaisen toimiva sessiokumppani huolettomaan olemiseen.

Panimo kertoo idean tästä oluesta syntyneen vuonna 2007 heitetyllä Englannin reissulla, jonka ohjelmaan kuului mm. vierailu humalatarhoilla. Kuten vahvan olutkulttuurin omaavan maan tapoihin kuuluu, liikeni matkalaisille myös muutamia maistiaisia tarhan omilla humalilla ryyditetyistä mallasjuomista. Slovenialaistaustaisilla lajikkeilla humaloitu olut jäi mieleen erityisenä ja tämän idean jalosteena syntyi panimon oma, yksinomaan Styrian Goldingsiin Celeiaan luottava Single Hop Ale. Viidennes oluen maltaista on vehnäistä laatua Pale Alen käsitteäessä loput neljä viidennestä. Yksinkertainen, vahvuudeltaan maltillinen (4,8%) ja suuremmitta mutkitta humaloitu olut – periaatteessa kaikki mitä rauhalliseen kesäpäivään kaipaa. Mutta, mutta…

Oppigårds Single Hop Ale

Kirkkaankeltainen, vaaleavaahtoinen olut. Tuoksu melko raikas, vaalea mutta myös hieman vaimea. Keskirunsasta maltaisuutta, vienoa makeutta. Ruohoa, sitrusta, kevyttä hedelmää. ”Ihan kiva”.

Maultaan tuoksun kaltainen… Jotain jää siis puuttumaan. Vaaleaa, hieman makeaa maltaisuutta, pääsääntöisesti yrttiruohoista humalointia, mutta myös sitruksista happamuutta. Purevuus on hyvänlaatuista, jälkiliuku kohtalaisen pitkä ja katkera. Sopuisan kevyt, tasapainoinen ja kohtalaisen makuisa.

Tuomio: ”Kivasti” pureva kesäolut, joka ei suurempia suitsutuksia kuitenkaan ansaitse. Kohtalainen, vähän mitäänsanomaton joskin sinällään ihan mukavan makuinen…

Pisteet: 30/50

Kotiolutta Palokasta: J.L.:n Stout 7,4%

Jyhkää ja komeaa katseltavaa...

Palokkalainen J.L. toimitti testiin maistuvan Slightly Mad IPAn lisäksi myös pullollisen stoutia. Kahdeksan mallaslaadun varaan rakennettu, viiden humalalajikkeen voimin aateloidulle oluelle on kertynyt vahvuutta miellyttävät 7,4% ja laskennallisia IBUjakin pitäisi olla 95:n yksikön verran. Kyseessä on J.L.:n viides keitto ja sen reseptiikka näyttää tarkemmin lueteltuna seuraavalta:

Pale ale-maltaan lisäksi joukkoon on etsiytynyt oat-, pale chocolate-, roasted barley-, black-, crystal 100-, peated- ja special-B –laatuja Columbuksen, East Kent Goldingin, Amarillon, Fugglesin ja Pacific Gemmin pitäessä huolta humalakattauksesta. Hiivana on käytetty Safale US-05:ta ja olut on pullotettu huhtikuun puolella.

J.L. Stout 7,4%

Totaalisen musta, tahmeasti lasiin kaatuva olut nostattaa runsaan, jyhkeän ja pitkään viipyilevän ruskean vaahdon kruunukseen. Mahtipontinen, jyhkeä ja rauhallista syvyyttä henkivä näky. Todella komea!

Tuoksu on hyvä, paahteinen ja tumman suklainen. Kahvista tunnelmaa, tummaa suklaata, vienoa turpeisuutta ja nahkaa - ehkä kevyttä limppuakin. Kahvi kuivattaa, suklaa antaa pientä makeutta tummuutensa rajoissa.

Makupuoli ei täysin iske, tasapaino on hieman hakoteillä mutta lämmetessään profiili paranee huomattavasti. Kahvinen paahteisuus on voimissaan ja valtaakin alaa itseoikeutetusti. Loppupuoliskolla se kuitenkin äityy lopulta pohjaan palanutta kitkeryyttä henkivän intensiiviseksi, mutta laantuu pehmeämmäksi tumman suklaan ottaessa roolia pitkän jälkimaun porteilla. Kahvisen terävyyden huippua tehostaa kevyempi salmiakkinen suolaisuus sekä lakritsin häivähdys, mutta myös sitrusmaista, hienoisen yrttistä purevuuttakin löytyy. Mokkainen nahkaisuus, kevyt limppuisuus ja turvesavuinen maanläheisyys tuovat hyvää, joskin melko vienoa vastapainoa palettiin. Kokonaiskuva jää kuitenkin hieman karkeaksi ja osin levottomaksikin.

Tuntumaltaan olut on kohtalaisen runsas, joskaan ei niissä paksuuksissa mitä ulkonäkö antoi ymmärtää liikutakkaan. Maltilliset hiilihapot, syvänlainen makumaailma ja runsas jälkimaku ovat mukavia lisiä.

Tuomio: Erittäin kaunis olut, jonka makumaailma vastaa monilta osin omia mieltymyksiäni. Matkassa on kuitenkin harmillista karkeutta etenkin kahvisen paahteisuuden puolella - tasapaino jää puuttumaan.

Pisteet

• Tuoksu: 8/10
• Ulkonäkö: 5/5
• Maku: 6/10
• Suutuntuma: 3/5
• Yleisvaikutelma: 12/20

Yhteensä: 34/50

Kuchlbauer Turmweisse

• Tyyli: Hefeweizen
• Alk.%: 5,9
• Panimo: Brauerei zum Kuchlbauer, Abensberg, Saksa

Itävaltalainen taiteilija ja arkkitehtuurinen toisinajattelija Friedensreich Hundertwasser suunnitteli uransa aikana useita modernia arkkitehtuuria pilkkaavia rakennuksia, joista Wienin Hundertwasserhaus on se kaikkein tunnetuin. Hundertwasser oli eräänlainen insinöörin pahin painajainen*, joka vihasi symmetriaa ja nimitti suoria viivoja paholaisen työkaluiksi sekä parjasi nykyrakentamista viivottimella murhatuksi.

Hundertwasserhaus onkin hyvä esimerkki miehen suoraviivaisen ja eleettömämmän arkkitehtuurin rajoja rikkovasta tyylistä: epätasaiset ja käyrät lattiat, epäsäännöllisen muotoiset huoneet ja hajanaisesti aseteltu, eri väreillä tyylitelty julkisivu. Rakennuksen katolla kasvavat nurmialueet ovat Hundertwasserin ominta alaa, jota Wienissä on tehostettu parvekkeilla ja ulokkeilla kasvavin puin – niitä on rakennuksessa kaikkiaan 250 kappaletta… Asukkailla on myös ”ikkunaoikeus” eli lupa koristella julkisivua oman päänsä mukaan siltä alalta mitä ikkunoistaan yltävät. Se voisi olla paikoin ihan hauska idea muutoinkin…

Kuchlbaue-Trumin piirros koristaa etikettiä...

Mutta sitten itse pääaiheeseen… Mitä tekemistä miekkosella on sitten abensbergiläisen oluen kanssa? Kuchlbauer-panimon pihalla nököttävä, sadunomaisen räikeä (ja oikeastaan melko karmean näköinen) Kuchlbauer-Trum kuuluu Hundertwasserin viimeisiin töihin. Mies menehtyi vuonna 2000 kesken suunnitteluprosessin, mutta työ vietiin loppuun saakka ja panimon maamerkkinä toimiva torni avasi ovensa yleisölle vuonna 2010. Tornilla on korkeutta reilut 35m ja sen sisältä löytyy 4200:n vehnäolutlasin kokoelma. Saksalaiseen tyyliin panimolla on myös oma biergarten ja pienimuotoinen panimomuseo, mutta sen tiloissa on näytillä myös edesmenneen Hundertwasserin taidetta ja visioita. 

Kuten Kuchlbauer Turmweissen nimestä ja etiketin kuvituksestakin voi päätellä, on olut valmistettu ympäristöstään erottuvan tornin kunniaksi, eräänlaiseksi nimikkojuomaksi ja kunnianosoitukseksi. Sen sanotaan olevan valmistettu erityisistä maltaista perinteisin menetelmin reinheitsgebotia unohtamatta – kuulostaa hyvin pitkälti samalta, kuin minkä tahansa saksalaisen hefeweizenin teesit… Panimo on perustanut tuotantonsa vehnäoluiden varaan jo seitsemän vuosikymmenen ajan ja se luottaa humaloinnissaan Hallertaun antimiin. Turmweissen koruteksti menee näin: Bayerische weißbierspezialität. Die "Edelste" unter unseren Weissbieren - für Genießer.

(*= omaan silmään Hundertwasserin ”tuotanto” on sinällään hauskannäköistä ja massasta erottuvaa leikittelyä joka lopulta särkee silmiä ja päätä kaikessa epäjohdonmukaisuudessaan sekä tarkoitushakuisessa epäkäytännöllisyydessään. Toisaalta se antaa myös hyvät perusteet julkisivu- ja kaupunkikuvalautakuntien olemassa ololle sekä rakennusvalvonnalle… Mutta minä olenkin insinööri.)

Kuchlbauer Turmweisse

Hieman pronssista tummuutta omaava, kullankeltainen vehnäolut perusvarmalla vaahtokerroksella varustettuna. Tuoksultaan se on tuhti, leipäistä, paksua, hieman karamellisenkin makeaa maltaisuutta ja sopivasti vehnäisempää runkoa tarjoileva. Purukumia, makeahkoa hedelmäisyyttä sekä hitunen kypsää banaania, mausteista hiivaisuutta sekä vienon yrttinen sivukaiku. Oikein mainio, runsas ja paksu.

Makumaailman tarjonta vastaa vastaanottajan ajatuksiin hyvällä prosentilla. Purukumia, vaalean hedelmäistä makeutta, kevyelti sahtimaista banaanisuutta sekä kohtalaisen karamellista maltaisuutta. Pippurimausteinen hiivaisuus paimentaa orastavaa makeutta hyvin ja kokonaisuus onkin kauniissa tasapainossa runsaan jämäkkänä ja tuhtina pakettina. Kohtalaista katkeruutta pitkässä, kuivaan kääntyvässä jälkimaussa. Tuntumaltaan maun tavoin melko runsas, rauhallisen jähmeä ja hiilihapoiltaan sopiva. 

Tuomio: Tuhti, hieman makea, miellyttävän makuinen hefe hieman viileämpään kesänautiskeluun. Oivallinen vehnä!

Pisteet: 37/50

Beer Hunters Mufloni Mosaic vehnä IPA

• Tyyli: India Pale Ale (Wheat IPA)
• Alk.%: 6,0
• Panimo: Panimoravintola Beer Hunter's, Pori, Suomi

Rempseän värikäs, mosaiikkikuvioitu etiketti tuo täksi kesäksi Alkon valikoimiin saadun Mufloni Mosaic VehnäIPAn aika suvereenisti esiin oluthyllystä. Beer Hunter’sin yksinkertaisen retroon tyyliin luottava kuvitus on yleisesti hyvin silmää miellyttävä kaikessa seesteisyydessään, mutta näyttää toimivan myös hieman räväkämminkin sävytettynä – vähän sellainen pääsiäisfiilis tuosta ehkä kuitenkin tulee…

Etiketti on hauska sanaleikki pullon sisältämälle oluelle. Vehnäisemmän rungon varaan rakentuva Mufloni on nimittäin humaloitu ”hulppeasti” nosteessa olevalla Mosaic-lajikkeella, joka on saanut seurakseen katkerohumala-Columbuksen. Rapeat 91,8 IBUa, vahvuutta kuutisen prosenttia ja hintaa hitusen yli neljä euroa (4,28€/0,33l).

Olut tuli ensikerran vastaan viime kesän SOPPissa ja tuolloin hanasta laskettu vehnä-IPA pelitti erittäin mainiosti. Mukava lisä Alkon valikoimiin…

Mosaicia oluessa, mosaiikkia etiketissä...

Beer Hunters Mufloni Mosaic vehnä IPA

Sameahko, oljenkeltainen olut hieman laiskalla ja nopeasti häipyvällä vaahdolla varustettuna. Tuoksu on suoraviivainen, tuore ja kesäisen sävyinen. Runsaan sitrusmaista terävyyttä, jonkin verran tunnelmaa pyöristävää trooppista hedelmäisyyttä sekä vienosti makeaa, vehnäistä maltaisuutta.

Maussa on trooppisen hedelmäsopan lisäksi havuista purevuutta, joka toimiikin hyvin yhteen greippisen koruttoman puristuksen kanssa. Pehmeämpää trooppisen hedelmän makeutta löytyy jonkin verran vastapainoksi, mallaspuoli on vehnäisen vaaleaa, hienoista keksimäistä makeutta henkivää. Loppuliuku on varsin napakan greippinen, hienoisen yrttisen mausteinen ja pitkäkestoinen. Hiilihapoiltaan kohtalainen, melko solidista tuntumastaan huolimatta kesäisen raikas ja kepeäkin.

Tuomio: Rapea, sopuisan suoraviivainen ja puhutteleva vehnäIPA. Kesäistä menoa alusta loppuun, miellyttävä matkakumppani Suomen kesään!

Pisteet: 37/50