torstai 14. syyskuuta 2017

Stone Tangerine Express IPA

 Stone Tangerine Express IPA
  • Tyyli: India Pale Ale
  • Alk.%: 6,7
  • Panimo: Stone Brewing, Escondido, Kalifornia, USA

Kotomaiseen pienpanimoskaalaan jo kokonsa puolesta hitusen huonosti istuva jenkkien laatupanimo Stone hivuttautui jokunen aika sitten reilun askeleen lähemmäksi meitä suomalaisiakin Berliiniin avatun Euro-konttorinsa voimin. Ensikuukausien jälkeen en ole juurikaan keskustelua der Stonen tekemisten ympärillä havainnut, mutta näin omakohtaisesti täytyy sanoa, ettei Berllinin nyrkkipajan tuotanto ole kovin hyvin iskenyt. En tiedä miksi, mutta tämä kokemuspohjainen höpöpäätelmä on vastavuoroisesti korostanut ”aitojen” jenkkistonejen arvostusta ja kutkuttavuutta.

Olikin siis mukava saada Alkon valikoimiin vähän isomman kokoluokan jenkkiputelia, vaikkei tuontitavara varsinaisesti ilmaista ollutkaan. Lieneekö ”erikoispakkauslisää” (0,66l) jo valmiiksi hieman kalliimman pullon kohdalla taas mukana, mutta reilun 12€:n hinta meinasi kiinnostuksesta huolimatta hillitä ostohaluja alkuhuuman laannuttua. No tulihan se sitten haettua ja hyvä että tulikin.

Tangerine Express on Citran, Centennialin, Sterlingin, Azaccan sekä Mosaicin voimin humaloitu, 6,7-prosenttinen IPA, jonka makumaailmaa on tehostettu mandariini- ja ananaspyreillä. Äkkiseltään katsoin etiketissä komeilevien hedelmien ja lehvästöjen esittävän tyrnin oksia, mutta onneksi ei sentään. Marjat kun eivät diipadaapoissa oikein itselleni toimi, kun taas hedelmät tuntuvat löytävän niistä paikkansa hyvinkin usein. 

Etiketin tekstissä korostetaan, ettei panimolla suinkaan mitään mehu-IPAa haluttu keitellä, vaan peliin on isketty luonnetta rehdin hedelmäisellä lisällä kevyen liruttelun sijaan. Kick ass ja sitä rataa. Just kova. Kovin pitkän historian omaavasta tuttavuudesta ei liene kyse, sillä käsitin Tangerinen ensijulkaisun tapahtuneen tämän vuoden tammikuussa.
This ain’t no just-add-juice approach. This one is for adults. We use bountiful whole tangerine purée, which brings pithy, crisp bitterness to the citrus flavor. In addition to the complexities of the tangerine — the likes of which you can only get by using the whole fruit — we judiciously employ just a hint of whole pineapple for a backnote (you’d likely not even pick it out of the mix if we didn’t tell you it was there). We’re not looking for a sweet concoction to appease the “I want my beer to taste like fruit juice” crowd. This is Stone. We like our IPAs to taste like IPAs. Big, bold and not for kids.
 Stone Tangerine Express IPA
Kauniin kellertävä, utuinen ja runsasvaahtoinen olut. Tuoksu on sitrushedelmäinen, mandariinin sävyttämä ja yleisesti vaalean trooppinen, osin havumaisen pisteliäs. Varsin raikas ja aromaattinen, samalla napakan rapeanoloinen.

Maussa mandariini nousee upeasti esiin. Kimmoisalla tuntumalla varustettu hedelmä vaikuttaisi olevan juuri kypsyyden rajamailla ja makua tahdittaa myös kuoren kirpeämpi luonteikkuus. Ananasta sen sijaan löytyy aika rapean, sitrusgreippisen ja havuisen loppurutistuksen eturintamasta, sen maun ollessa yllättävänkin selkeä. Muutoin tunnelmassa kaikuu vaihteleva, vaalean trooppinen hedelmäisyys, joka on vahvimmillaan maun alkuvaiheilla sekä ennen katkeron lopullista puraisua. Takapotkussa on muutes hieman maustetta ja yrttisärmääkin. Kipakka, voimakasmakuinen ja hyvin raikas elämys. Hieno IPA.

Tuomio: Todella iskevä IPA mandariinin ja ananaksen säestyksellä. 

Pisteet: 40/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti