maanantai 10. kesäkuuta 2013

Malmgård Proto#2


Kaunis lauantaipäivä piti hyödyntää tehokkaasti rentoutumisen eri muodoissa. Päiväseltään tuli pyörähdettyä keskustassa haistelemassa kesäisen kaupungin tuulia ja tulipa samalla pyörähdettyä Brick’sin terassilla pienen hiukopalan sekä oluen merkeissä. Malmgårdin erikoisolutsarjan toinen tuotos Proto#2 saapui kaupunkiin keskiviikkona 5.6 ja pitihän tuota käydä maistamassa. Ensimmäinen Proto maistui itselleni todella hyvin ja kyllähän nämä erikoiserät kiinnostavat aina. Pale alesta hypättiin tällä kertaa vehnäoluiden maailmaan, joten kesäistä olutta on jälleen käsiemme ulottuvilla. Proto#2 on speksien mukaan perinteistä tuhdimmin humaloitu vehnäolut, joten uskoisin sen tarjoavan ihan mukavaa haastetta ”normivehnien” ystäville. Itse otan tällaiset tuotokset mielenkiinnolla vastaan – eihän ole tuoppiin sylkeminen.

Toinen Proto on vehnäolut
Tämän rapsakamman vehnäoluen vitamiiniprosentti asettuu 5,5%:een ja katkeroita löytyy 30 EBUn verran. Humalointiin on käytetty Chinook-, Columbus- ja Mt. Hood-lajikkeita, joista viimeisimpään on tullut hieman harvemmin törmättyä. Sen kummempaa speksiä ei tällä kertaa minulla ole tarjota, mutta omat kommentit mausta tarjoilen tuttuun tapaan – halusitte tai ette. Ennakkotietojen mukaan Protoja olisi tulossa vielä yksi, joten voimme vain arvailla seuraavan erän tyylilajia. Saison olisi mukava lisäpiristys Suomen kesään ja olutvalikoimiinkin. Se jää sitten nähtäväksi…

Malmgård Proto#2
Toinen Proto osoittautuu maultaa melko suoraviivaiseksi vehnäolueksi, jossa makua dominoi sitrushedelmäinen katkeruus ja mielestäni yllättävänkin runsas mausteinen hiivaisuus. Näin ollen kokonaiskuvasta muodostuu melko kuiva ja hapan. Yllättävän tiukasti nuo 30EBUa potkivat, mutta mielestäni ihan vekkuli piirre tuo on. Totuttua vehnäolutmaista banaanin aromia ei mausta juuri löydy ja hedelmäisyys on muutoinkin melko vaisua. Aivan loppuvaiheilta tuota on löydettävissä. Myöskään purukumia en onnistu löytämään, sen verran hyvin tuo humalointi ja mausteet pyyhkivät pöytää. Vehnä onneksi pyöristää pahimmat särmät pois ja tekee tästä joka tapauksessa suht helposti mutta maltillisesti nautiskeltavan juoman.

Kaiken kaikkiaan hieman haastavampi vehnä, jota kyllä ihan mielellään nautiskelee. Varsinaiseksi hellepäivän helpotukseksi en sitä väittäisi, mutta pehmeän banaanisesta linjasta poikkeavana varsin mielenkiintoinenhan tuo on. Humalointi on peittävyydestään huolimatta mielestäni melko onnistunut, mutta ymmärrän kyllä jos se ei kaikkien makuun ole. Ei missään nimessä vehnäoluiden eliittiä, mutta helposti keskitason paremmalta puolelta tämä rohkeasti kokeellinen olut löytyy. Suutuntumaa saisi olla asteen verran enemmän, jolloin mainitut makua hallitsevat elementit saisivat kaivattua tukea. Eipä hassumpaa, kyllähän tätä toisenkin tuopin voisi käydä nautiskelemassa. Ensimmäinen Proto oli mielestäni huomattavasti tasapainoisempi.

Pisteet: 34/50

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti