keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Kellarin aarteita: Nøgne Ø Dark Horizon 4. edition

Nøgne Ø Dark Horizon 4. edition

Niin se aika rientää. Siitä on jo lähes neljä vuotta kun viimeksi tätä norjalaispanimon kuriositeettiolutta blogissani käsittelin. Pohdiskelin jo tuolloin hyvin maistuneen oluen kohdalla sen hyvää kypsytyspotentiaalia ja muistaakseni olen sen tässä välissäkin kertaalleen ehtinyt uudelleenmaistelemaan. Loppukesästä tuli sitten kaivettua kellarista taas yksi yksilö esille, mutta oluen kehityskaari vaikuttaa kääntyneen hienoiseen laskuun vuosien odottelun myötä.

Hiljenevässä mökki-illassa olut sai kynän sijasta tehdä tehtävänsä ja ylöskirjailu jäi melko pintapuoliseksi läpikäynniksi laiturin nokassa. Olut on valmistettu jo vuoden 2012 syksyllä, mutta se taisi tulla myyntiin vasta seuraavan vuoden puolivälin paikkeilla ja Alkoon hitusen myöhemmin. Parasta ennen –päiväys näinkin vahvalla oluella on vuoden 2022 puolella. 

Muhkea, 16-prosenttinen ja viisivuotias Imperial Stout muscovadosokerilla ja kahvilla höystettynä. Ihan kiva, muttei huippu enää.

Nøgne Ø Dark Horizon 4. edition
Nøgne Ø Dark Horizon 4. edition
Nøgne Ø Dark Horizon 4. edition
Tiukka tuoksu on voimakas, tiiviin paahteinen ja liköörisen lakritsinen. Aika vahvaltakin vaikuttaa.

Maultaan monipuolinen, syvä ja vivahteikas, lopulta kuivemmaksi näivettyvä kokonaisuus. Tumman suklaan kuivaa kaakaoisuutta, likööriä, lakritsia, runsaasti paahtunutta maltaisuutta sekä vahvaa espressoa. Lopussa kohtalaista katkeruutta ja sitäkin runsaampaa lämpöä, suoranaista alkoholin tuomaa kuivuutta.

Tausta on tästä huolimatta soljuvan solidi, eikä tuo kurkussakin tuntuva polte lopulta päällä käy. Jyhkeä nautinto-olut, joka tässä vaiheessa kehityskaarta ei klassikoksi onnistu kuitenkaan nousemaan...

Pisteitä nyt 38/50…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti