perjantai 16. maaliskuuta 2018

Alkon Pienpanimo-oluet 2018: Laitilan Kukko Vehnä 5,5%

Laitilan Kukko Vehnä 5,5%

Pienpanimokattaus sisälsi tänä vuonna useammankin perusmakuja tarjoilevan oluen. Tällainen saatiin tarjolle myös Laitilasta, jossa on kehitelty jo vanhan kaupparajan aikaan marketeista löytyneen Kukko Vehnän rinnalle uusi, juuri ja juuri uuden kaupparajan alle asettuva Kukko Vehnä. Panimo toimitti pari näytepulloa blogistille, joskin tuote olisi varmaan tullut haettua testiin muutoinkin, jahka kelit kirkastuvat. Vahvuus viittailisi myös siihen suuntaan, että olutta luulisi näkyvän jossain vaiheessa myös maitokaupan hyllyillä.

Olut ei suinkaan ole suora toisinto kevyemmästä vehnäsestä, vaan reseptiikka on koottu kasaan puhtaalta pöydältä. Baijerilaisen vehnämaltaan seurana Pilsner-, Caramel Pale ja Carared –maltaita, humalina Magnumia, Hersbrückeria ja Perleä. Vahvuutta tosiaan tuo 5,5% ja EBUja 15 yksikköä.

Juuri saamani tiedon mukaan Vehnää löytyy jo myös pt-kaupan puolelta ja sitä on lasipullon lisäksi saatavilla (ainakin) myös puolen litran tölkissä. Kauppa se lienee joka kannattaa, sillä Alkon reilun neljän euron hintalappu 0,33l pullolle on melko kova verrattuna kaupan 2,59€/0,5l verrokkiin...
Laitilan Kukko Vehnä on perinteinen baijerilaistyyppinen, runsaan hedelmäinen, suodattamaton pin-tahiivakäymisellä valmistettu vehnäolut. 
Kukko Vehnän valmistuksessa on käytetty baijerilaista vehnämallasta, humalaa ja hiivaa. Raaka-aineilla on haluttu kunnioittaa baijerilaista vehnäolutkulttuuria ja oluen valmistuksen pitkiä perinteitä ja ammattitaitoa sekä oluen puhtauslakia, Reinheitsgebotia.
Laitilan Kukko Vehnä 5,5%
Vaaleankeltainen, valkeavaahtoinen ja samea olut. Tuoksu toimii. Se on runsaanlainen, hyvin vehnäinen, hieman kuiva, banaaninen, korianteriyrttinen ja mausteinen.

Maku toistaa tuoksua. Banaani tosin hiipuu hieman antaen tilaa vaalealle, kuivahkolle vehnäisyydelle. Mukana on hienosta sitruksisuutta, lopussa yrttistä katkeroa sekä mausteista potkua. Ei runsas, mutta varsin jämäkkä, varsin toimiva kokonaisuus. 

Kelpo vehnäolut Laitilalta. Perusvarma, kuten tyyliin sopiikin.

Pisteet: 34/50

1 kommentti: