sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Panimoyhtiö X Hopnosis 5,5%

Panimoyhtiö X Hopnosis 5,5%
  • Tyyli: India Pale Ale
  • Alk.%: 5,5
  • Panimo: Panimoyhtiö X, Jyväskylä, Suomi
Uuden paikallispanimon kolmaskin olut on kolahtanut kauppajakeluun. Hopnosis on neljän nimeltämainitsemattoman jenkkihumalan voimin aateloitu IPA, josta on olemassa myös ravintolavahvuinen, 6,3-pronsettinen versio, jota saa ravintoloiden lisäksi panimon omasta kaupasta. Ensimmäisenä käteeni osui kuitenkin tämä 5,5-pinnainen kauppa-IPA.

Vaalea ja hieman utuava olut tarjoaa purentaa 50 IBUn verran. Sen rungosta löytyy ohramaltaiden lisäksi myös vehnämallasta ja kaurahiutaleita. IPAahan nuo kauppavalikoimat ovat nykyisin jo pullollaan, mutta sellainen joka tapauksessa kuuluu nykypanimon velvollisuuksiin, kuin vaalea lager aikoinaan. Heinämäkeläisverstas on kuitenkin onnistunut urakassaan hyvin, eikä hitusen reilun kolmen euron pullohintaa voi pahaksi tämän kohdalla haukkua. Onnistunut kaveri Hefnerille ja erityismaininta silmiä härnäävästä etiketistä.
Hopnosis on neljän jenkkihumalan pyhä liitto. Tämä hedelmäisen raikas olut vaivuttaa nauttijansa trooppiseen hypnoosiin.
Panimoyhtiö X Hopnosis 5,5%
Vaaleahko, hieman utuava olut valkealla vaahdolla. Tuoksu tarjoaa hyvän latauksen humalaa, ei mitään aromimehuttelua vaan vähän rehdimpää menoa sekä vähän keksimäistä mallastakin. Humala painottuu greippipuolelle yhdessä havun ja vaalean trooppisuuden kanssa.

Maku on niinikään hyvä ja odotettua runsaampi. Humalointi jatkaa sitruksisissa, tuoksua hedelmälihaisemmissa tunnelmissa ja tiivistyy kohti lopun greippisempää rutistusta, joka taas jää hieman odotettua kepeämmäksi. Runko on mukavan muheva olematta liian raskas. Tukea siis riittää ja tasapaino on aika nätisti hallinnassa. Sitrushedelmien rymistelyä täydentää vaalea, kevyempi trooppisuus, eikä lopputulema ole lainkaan hassumpi. Tai no jos katkeroa saisi napsun verran paremmin esiin...

Pisteet: 36/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti