lauantai 18. toukokuuta 2019

Kevätilta Helsingissä: Daddy Greens ja Viisi Penniä


Keväinen Helsinki pari viikkoa sitten.

Olutharrastusta rahoittava leipätyö vei blogistin pikavisiitille maamme rajaseudulle. Matkustamiseen, nukkumiseen ja työntekoon painottunut ohjelma tarjosi myös pienen hetken sitä kuuluisaa omaa aikaa, joka luonnolllisesti käytetään jäseniä verryttelevään käveleksimiseen ja iltapalan etsimiseen. Kävin myös oluella. Tietenkin.

Olin siis Helsingissä, pysytellen logististeknisistä syistä Meilahdessa sijainneen majoitusliikkeen ympäristössä. Hiljaiset sivukujat veivät ensimmäisenä Töölön puolella toimivan Daddy Greens Pizzabarin tiskille, joka oli kieltämättä kehujensa veroinen – ehkä enemmänkin. Pieni, ”rustiikkisen” nuhjuinen ja rakennustelineiden ansiosta hämyisä pizzamesta osui matkalaisen hyggehermoon pyhän kolminaisuuden voimin: pizzaa, bisseä ja ysäriräppiä. Kaikki vielä päänmukaista sellaista.

Place to be.
Oma valinta osui pitkällisen pohdinnan päätteksi valkeaan South Philly Specialiin, joka tuli käytännössä nuoltua lautaselta. Talo tarjoaa palanpainikkeeksi myös pientä olutkattausta, josta valitsin lasiini Stadin Panimon modernisoidun kellerbierin. Modern Keller tai vastaava taisi taululla lukea, mutten moista onnistunut internetistä yhyttämään. Aika hedelmäisen humaloitua kelleriä se joka tapauksessa oli.

South Philly Special ja Stadin Modern Kellerbier
---
Stadin talon makua selvästi, tyyliä melko mahdoton sokkona arvata. Hyvänmakuinen olut kuitenkin. Märkää, trooppisen hedelmäistä humalaa, mutta myös melko napakkaa purentaa ruohoisemman tuntuman myötä. Mallaspuoli on vaaleaa, pyöreähköä muttei raskasta. Ruohoinen jälkimaku saa kukkaisiakin piirteitä. Aika kiva, mutta olisin kyllä ottanut autenttisen kelleri mielummin.

Pisteet: 34/50
Iltapalan jälkeen oli oikeastaan kaksi vaihtoehtoa: tehdä pieni mutka Janoisen Lohen kautta tai suoria takaisin hotellille Mannerheimin tietä pitkin. Valitsin jälkimmäisen. Ja mikäs siinä hieman jo lämmenneessä kevätillassa ihmetellessä. ”Jaa, Viidessä Pennissä en olekaan vielä koskaan käynyt”.

Ensikosketus tähänkin klassikkopaikkaan.
Arki-illan viispenninen tarjosi kevyen puheensorinan täyttämän, silti seesteisen ympäristön yhden nauttimiselle. Suurta vaivaa en valintani eteen jaksanut tehdä, joten valikoin lasiin ensimmäisenä silmiini osuneen tuusulalais-lappeenrantalais –kollabon: samean, mehukkaan Citralla, Vic Secretillä, Enigmalla ja Mosaicilla humaloidun Double IPAn - Cool Head Brew x Tuju Friends with Benefitsin. Mehukas iltamehu, joka paljastaa sopivassa suhteessa jo vahvuuttaan. Pidin kovasti, eikä lyhyelle kävelylenkille parempaa päätöstä oikein voinut tarjotakaan. 

Lyhyt virsi lyhyestä visiitistä, nää tekee kyllä hyvää.

Cool Head Brew x Tuju Friends with Benefits
8,5% / Double IPA / Pisteet: 39/50
---
Samea, mehumaisen keltainen ja lähes vaahdottomana kaadettu olut. Aika smuuttia. Tuoksu on odotetunlainen. Vahvuus tuoksuu, muttei haittaa. Aika jämäkkää menoa, vaikka mehukkaaksikin tuota tropiikin särmää voisi kehua. Päälinjaus on kuitenkin pellettimäinen eli hivenen karkean tuntuinen. Hedelmiksi arvotaan ananasta, sitrusta, greipinkuorta sekä aprikoosia ja mangoa. Aika toimiva.

Maku on tuoksua myötäilevä. Mehukas, mutta pureva. Jag tycker! Kohtalainen suutuntuma, taustan trooppinen mehukkuus sekä parfymaattisen aromaattinen sitruksen leikittely puhuttelevat eikä tuo kärkevämpi särmäkään pahaa tee. Se sointuu hyvin yhtyeen orastavan lämmön kanssa. Lopetus on aika katkera, greippinen ja kevyemmän hedelmärikas. Lämpökin jatkuu pitkälle jälkimakuun eli aika hidasta nautittavaa tästä lopulta tulee. Tästä minä pidän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti