lauantai 6. toukokuuta 2023

Tuju Vuohineuvos

Tuju Vuohineuvos

Tujun Vuohineuvos kiinnosti paitsi mainion nimensä, mutta myös koruttoman toimivan tyylinsä puolesta. Heller Bockia ei näet ylenmäärin lasiinsa ole saanut nyt, kun postipakettiliikenne Keski-Euroopan lagervainoilta olutkellarin suojiin on hiljentynyt hurjimmista vuosistaan. Näinpä lappeenrantalaisten panostus lajiin täyttää osaltaan tuota aukkoa.

Vuohineuvos onkin sinällään mutkaton ja aurinkoiseen kevätkauteen sopiva lagerjuoma, jonka taustalla on jännää savumaisuutta. En tiedä, kuuluuko vivahde oluelle asetettujen tavoitteiden joukkoon, mutta hieman tukkoiseksi tuo tunnelman ainakin tekee.

Hiljainen määkäisy kaikui hämärässä pankkiirivalaisen sulkeutuessa Vuohineuvoksen työpäivä alkaa olemaan ohi ja on aika laittaa kassakaappi kiinni. Työntäyteistä ja vastuullista päivää voi juhlistaa omalla nimikko-oluella, joka maistuu jokaiselle sarvipäälle.

Tuju Vuohineuvos

Vaaleaa, ei kuitenkaan olkista ja hieman utuavaa olutta runsaalla vaahdolla. Tuoksu on vaalean maltainen, yrttinen ja sitruksinen. Hieman tukkoinen, ei oikein pääse sisään...

Maussa vaaleaa, hieman keksimäistä, mutta kuivaa maltaisuutta, sen ylle kohoavaa sitruunaisuutta, yrttisyyttä ja yleishedelmää. Napakka katkero toimii hyvin. Taustalla on jotain savumaisuutta, joka aiheuttaa samaa tukkoisuutta, sekavuuttakin kuin tuoksussakin oli. Ei aivan optimi, vaikka hyvin uppoaakin.

Pisteet: 33/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti