perjantai 12. joulukuuta 2014

Jännää kotiolutta: Ukonmalja Heimo Omena-Pihlaja Sour Ale



Jännän äärellä...

Näin joulun alla eletään monessa suhteessa mielenkiintoista aikaa, eikä Ukonmaljan tarjonta tuo tähän tosiasiaan poikkeusta. Siitä alkaa olla jo pitkälti toista vuotta kun Tommin kanssa pohdiskelimme josko kartanon mailta löytyisi oluen mausteeksi sopivia luonnonantimia. Marjasato jäi viime vuonna kuitenkin varsin vaihtelevaksi eikä pelivaraa metsänherkkuja kilotolkulla kuluttavan talouden talvivarantojen suhteen juuri jäänyt. Mutta onneksi ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen eli laitoin naapurit ja omat vanhempani keräämään omenoita!

Saaliiksi saatiin ämpäritolkulla kotimaisia luomuomenia, joista parisen kiloa päätyi yleiskoneen silppurin ja pakkasen kautta Tommin huomiin. Puolet omenoista silputtiin kuorineen ja puolet kuorittiin, lajikkeiltaan ne edustivat kahta peruspuutarhaomenalaatua, joista Valkea Kuulas oli määrältään hieman dominoivampi (toisen puun alkuperästä ei ole varmuutta). Toimittelin omenasilpun jäisenä Palokkaan, jossa vierre vartoikin jo malttamattomana mausteaineitaan – omenoiden lisäksi matkaan pääsi myös Ukonmaljan raaka-ainevaraston pakastimesta löytynyt pihlajamarjamehu, joka oli peräisin Tommin äidin takapihalta poimituista marjoista. Kuten itse maestrokin toteaa, on kyseessä melko klassinen yhdistelmä, joskaan lopputuloksesta ei tällä kertaa voitu antaa takeita... Vuosi vietettiinkin piinaavassa jännistyksessä.

Omena-pihlaja ”lambicin” lisäksi samaan aikaan kypsyi myös marjatuomipihlajan eli saskatoonin marjoilla maustettu, samasta vierteestä valmistettu hapanolut. Saskatoon olikin oikeastaan koko hapanolutkokeilun idean lähde ja senkin aion ottaa tarkasteluun hieman myöhemmässä vaiheessa… Nyt maistettavaa, omenaisempaa versiota jaoin myös eteenpäin omenoiden toimittajille ja näin Heimo-nimen symboliikkakin sai luontaista lisävahvistusta. Tommi itse avaa nimeämisen perusteita viestissään seuraavasti:
Heimo-nimi viittaa niihin lähteisiin, joista oluen omenat ja pihlajat ovat lähtöisin; sun naapureilta ja vanhemmilta, äitini takapihalta (pihlaja) -- läheisiltä ihmisiltä, jotka jakavat sadostaan, "heimolta". Eli tällaista heimoon, perheeseen, lähipiiriin liittyvää symboliikkaa, ehkä samalla myös haikailua aiempien aikojen tiiviimpiin, autonomisempiin kyläyhteisöihin.
Olut on nyt tosiaan kypsynyt jo reilun vuoden ajan ja pullojen mukana tulleessa viestissä kehoitettiin odottelemaan joulunalusaikaan. Itsenäisyyspäivä sopikin mielestäni mainiosti pohjolan makuja tarjoilevan villioluen maisteluun! Kaappiin jäi vielä odottelemaan pullollinen olutta myöhempiä aikoja varten ja voi olla että tuo saakin sitten kypsyä kaikessa rauhassa vertailun vuoksi….Tuhti paketti oluen valmistuksen vaiheita ja reseptiikkaa löytyy tuttuun tapaan Ukonmalja blogista – samasta yhteydestä saa myös hyvää esimakua saskatoon-painoksen lopputuloksesta:



Ukonmalja Heimo Omena-Pihlaja Sour Ale
Kaadan oluen ensin ilman hiivoja, sillä nerokkaasti valitsin puolilitraiselle oluelle aivan liian pienen lasin… Noh, hiivattomana olut on luonnollisesti varsin kirkas, ehkä hivenen samea kuitenkin. Kaunis, joskin melko niukkavaahtoinen, siiderimäisen oranssinen ilmestys. Kun loputkin juomasta saadaan lasiin, samenee näky selvästi ja väritys saa jyhkeää syvyyttä mukaansa – huomattavasti jämäkämpi ja kutsuvampikin hiivojen kanssa nautittuna. Syvää oranssia, hienoista punertavuutta… Harmillisesti tästä vaiheesta jäi kunnon kuva ottamatta…

Tuoksultaan tämä on aika jännä, pääosin aika mieluisa kuitenkin. Tallista maatilan tunnelmaa, hevosen loimea ja muuta lambicmaista aromikkuutta löytyy melko runsaastikin. Alkuun seasta löytyy myös rehtiä lantaa, mutta onneksi tuo vivahde taittuu melko nopeasti häiritsemästä – tai sitten nenä vain tottuu siihen? Maustamiseen käytetyistä aineksista omena on mielestäni hyvin esillä ja tuokin oman, hieman tunkeankin siiderimäisen aspektin matkaan. Marjaisaa happamuuttakin löytyy ja oletettavasti tuo on peräisin juuri pihlajanmarjojen puolelta. Taustalla on kevyesti toffeista makeutta sisältävää, vaaleahkoa maltaisuutta. Kyllähän tässä on kerrasta osuttu ja kunnolla – moniulotteisen hapan, omenainen ja brettainen kokonaisuus ainakin tuoksun perusteella!

Maultaan olut ei aivan yllä tuoksun syvyyteen, vaan hienoista haaleutta on taustalla aistittavissa. Tästä huolimatta kokonaisuus kantaa maaliin saakka ja pitkäkestoisessa makustelussa piileekin tämän tarinan hienous. Hapanta, jopa kuivaakin omenaisuutta sekä punaisen marjaisaa happamuutta – pihlajanmarjat ovat ottaneet aika vahvan otteen mausta, mikä nostaa loppuun aavistuksen yli-innokkaastikin marjojen kitkeryyttä. Tallia, maatilan henkeä – alussa tuoksun tavoin lantaisuutta, mutta katoavaa sorttia sekin onneksi on. Hieman kosteaa satulanahkaa, aavistus etikkaa. Tuntumaltaan maltillinen, keskirunsas ja yleisilmeeltään ehkä hieman raaka eli kypsyttely voisi olla paikallaan. Puoli litraa on kertamääränä aika maksimi, sen verran supistelevan hapanta meno on. 

Tuomio: Tyylinmukainen, hienosti omenoiden ja pihlajanmarjojen piirteitä esiin nostattava sour ale. Happamia sanoi kettu… Hatun noston arvoinen suoritus!

Pisteet:

  • Tuoksu: 8/10 
  • Ulkonäkö: 3/5 
  • Maku: 8/10 
  • Suutuntuma: 4/5 
  • Yleisvaikutelma: 14/20

Yhteensä: 37/50

Omenavarkaissa?
Oma panos oluen teossa...
Näkyhän ei varsinaisesti kovinkaan kaunis tässä vaiheessa ole...
Lopussa vuoden odotus palkittiin!

Täysmallaslageria Jyväskylästä: Hiisi Keito

  • Tyyli: Vaalea Lager
  • Alk.%: 4,5
  • Panimo: Hiisi, Jyväskylä, Suomi

Niinhän se vain menee, että oluita harrastaessa touhu johtaa ennemmin tai myöhemmin rehdiksi Keiton kiskomiseksi – ainakin mikäli Hiisin tuotteita lähikaupan hyllystä löytyy! Jyväskyläläispanimohan on lyhyen olemassaoloaikansa myötä tullut tunnetuksi kokeilunhalustaan, tuotteliaisuudestaan ja innovatiivisuudestaan joten Rakin, Lumoojan ja Kiiran väliin ilmestynyt täysmallaslager-Keito herätti hieman ihmetystä. Ei nyt mitenkään suurta saati negatiivistä, mutta ihmetystä kuitenkin. Hyvälle lagerille on toki paikkansa ja iloisin mielin tämäkin uutuus lähti matkaani. Yhden pullon testasinkin jo saunan lauteilla ja Rollethan siinä minullekin kävi: etiketti pannahinen lipesi irti kyljestä, mutta onneksi suuremmilta vahingoilta vältyttiin – olutta ei siis tapahtuman johdosta päässyt hukkaan! Opinpahan nauttimaan juomani lasista niin kuin yleensäkin…

Saunaepisodista viisastuneena kaadoin Keiton lasiin...
Mutta sitten itse aiheeseen… Pureudutaan vaikka alkuun oluen reseptiikkaan. Tatuunhan se piti taasen yhteys ottaa ja Keiton taustat alkoivat nopeasti valoittumaan. Vaalea lager, oluenvalmistuksen kuninkuuslaji on herkkä indikaattori prosessin virheille eikä häpeile esitellä mahdollisia virhemakuja paletissaan – epäpuhtaudet ja muut makuun vaikuttavat ongelmat paljastuvat tässä vaaleassa oluttyylissä armotta. Hiisilläkin odoteltiin ensimmäisen lagerin valmistusta hyvä tovi, sillä haluttiin varmistaa prosessin laadun vastaavan herkän juoman asettamia vaatimuksia. Nytpä onkin hyvä sauma sitten tarkastaa, löytyykö tuotantoketjusta mahdollisia puutteita vai skulaako homma niin kuin on ajateltukin…

Hiisiläiseen tapaan salkkulageria ei kuitenkaan lähdetty valmistamaan, vaan aikomuksena on Keitonkin myötä tarjoilla runsaita ja maistuvia makuja. Perusmaltaana on käytetty pilsner-maltaan sijaan mehevämpää pale ale-mallasta, joka antaa oluelle maun lisäksi myös hieman väriä. Mausteeksi joukkoon on heitetty vielä karamellia ja pientä puraisua antavaa melanoid-mallasta… Humaloinnissa luotetaan jenkkitarjontaan Nuggetin, Cascaden ja Willametten muodossa, joita on käytetty suht kevyesti mutta määrätietoisesti. 

Ja sitten tuo oluen nimi… Ehkä se olikin suurin syy tuohon oluthyllyllä tapahtuneeseen pohdiskeluun, pistihän se vähän hymyilyttämään. Jo kirjoitusasullaan olut tarjoaa mahdollisuuden sanaleikkiin Keiton kiskomisesta ja sen sellaisesta hupsuttelusta lähtien, mutta myös sen syvempi symboliikka omaa hauskan piirteen. Wikipedia nimittäin kertoo, että Keito on nimitys kalevalaisessa loitsurunossa esiintyvälle hahmolle. Keito ei ole varsinainen nimi, vaan adjektiivi, joka tarkoittaa kurjaa ja kehnoa, mutta myös helppoa ja kevyttä. Oluen nimeämispalaverissa onkin kuulemma hauskaa pitänyt – enkä epäile yhtään. Vekkuli nimi!

Hiisi Keito
Kevyen oranssinen, kuohkeasti vaahtoava olut. Tuoksu on mainio, sillä humalointi nousee sopivasti – muttei liikaa – tehostamaan kokonaisuutta. Löytyy kevyttä kukkaisuutta, rusinaista hedelmää mutta myös ripaus sitruksista happamuutta. Mallaspuoli on perusvarmaa sarjaa hienoisella karamellin vivahteella ja hyvällä tasapainoisuudella.

Maultaan edelleen varsin pätevää tekemistä – onnistunut lisä lagertarjontaan, selkeästi salkkupakkausten viidakosta erottuva olut. Makua on tarjolla sopivassa suhteessa enkä usko sen olevan liikaa paatuneemmallekaan tavallisen oluen nimeen vannovalle – ehkä hieman totuttelua tämä kuitenkin saattaa vaatia. Tasapaino viljavan, hivenen makean maltaan ja hyvänlaatuisen humaloinnin välillä on hyvin hallinnassa eikä esimerkiksi rapsakamman pilsnerin suuntaan olla liikoja hönkimässä. Mausta kuitenkin löytyy mukavasti greippistä purua, sitrusmaista happamuutta sekä hentoa hedelmää ja tuoretta kukkaisuutta. Lopussa nielua potkii vielä mukava yrttinen tuntu, eli onhan tässä kivasti luonnettakin tarjolla. Kuten sanottua, on makumaailma sopivan runsas, yleisilmeeltään lagermaisen raikas ja omaan suuhun puhtaankin oloinen.

Tuomio: Pureva, tasapainoinen ja makuisa lagerolut Hiisiltä. Varsin pätevää toimintaa tälläkin saralla, taittuu se pohjahiivakin näköjään ihan mukavasti Heinämäen verstaalla…

Pisteet: 30/50

torstai 11. joulukuuta 2014

Papabeersin valikoimaa: Pyynikin Käsityöläispanimo Vanillastout

Postia Tampereelta - Viron kautta kierrätettynä tosin...

No niin, vanhan kunnon hansakaupan perinteet on herätetty henkiin, kiitos maamme käsittämättömän nihkeän alkoholipolitiikan ja siihen kyllästyneiden tamperelaisten. Järkevän ulosmyyntikanavan puuttuessa Suomen puolella, päätti Pyynikin Käsityöläispanimon edustajisto ryhtyä etukäteen maalaisjärjen vastaiseen hankkeeseen: rahdataan Tampereella valmistetut oluet lahden taakse Tallinnaan ja lähetetään ne sieltä maltaisia makuja arvostaville suomalaisille – ihan kotiovelle saakka! Esimerkiksi Jyväskylään saapuessaan olut on matkannut kaikkiaan rapiat kuusisataa kilometriä, kun kaupunkien välinen etäisyys maanteitse on nippa nappa 150km. Onko tässä mitään järkeä? Tässä kohtaa saavummekin mielenkiintoisen faktan äärelle: tämä on sekä halvin että vaivattomin, mutta myös laajimman valikoiman tarjoava tapa hankkia Pyynikin valmistamia oluita itselleen – nyt päättäjät jumalauta!!! 

Onneksi Suomen kansa löysi palvelun mutkitta ja kysyntä yllätti myös panimon – ensimmäinen myyntierä hupeni parissa päivässä odotetun kuuden viikon sijaan. Lisää on kuitenkin näillä näppäimillä tulossa, joten viimeksi ilman jääneet saavat uuden mahdollisuuden! Haastattelin lokakuussa avautuneen verkkokaupan isähahmoa Tuomas Pereä myynnin käynnistyttyä ja varsin iloisissa tunnelmissa jutustelu käytiin – tässä vielä tuo haastattelu muistin virkistykseksi:

Alkutahdit oluen verkkokaupalle - Haastattelussa PapabeersinTuomas Pere!


Pakettini tuli perille ja sen kylkeä komisti lemmenviesti Papabeersin piraateilta. Sisältö oli sitä mitä pitikin, eli roppakaupalla hyvää olutta. Ensimmäisenä tartuin kutkuttavaan, Papabeersin väreihin etiketöityyn Vanillastoutiin, jonka olin valikoinut mukaan myös perheen kauniimpaa osapuolta ajatellen. Olut saikin varsin lämpimän vastaanoton molemmilta –  seuraavassa lähinnä allekirjoittaneen ajatuksia lasin ääreltä.

Pyynikin Käsityöläispanimo Vanillastout
Sysimusta, kynttilän valon siivittämänä rusehtavaa punakajoa reunoiltaan läpipäästävä olut tiiviillä, ruskealla vaahdolla. Tuoksu on paahtuneen maltainen, hieman suklainen ja vaniljaa henkivä. Reunoilla kevyttä, mutta terävää imeltynyttä lakritsia, oikein hyvä!

Myös maku toimii… Kuivahkoa, kahvista paahteisuutta, tummaa suklaata sekä lakritsia. Vanilja puskee esiin puolivälin jälkeen, lopusta löytyy kevyttä katkeroa sekä kahvista kitkeryyttä – ehkä myös hentoa, tummaa marjaisuuttakin. Pääosin pehmeän mokkainen, tuhdin pinnan alla hieman ohkainen mutta hyvin saappaansa täyttävä olut. Makua joka tapauksessa piisaa ja siinä on myös riittävää intensiivisyyttäkin vastapainona mokkasametille. Tuntumaan tekisi pieni lisäpyöristys eetvarttia, mutta tähänkään homma ei pääse kaatumaan. Minuun tämä kyllä iskee!

Tuomio: Oikein toimiva, suklaan, paahteen, lakritsin ja vaniljan opein esittäytyvä, mustanpuhuva stout. Gut!


Pisteet: 38/50

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Vastaisku alkoholipolitiikan järjettömyydelle: Saimaan Tolkku Ale


Tolkun touhua...
Löytyihän sitä Tolkkua kun riittävän pitkään malttoi etsiskellä! Selvyyden vuoksi tarkennan, että tällä viittaisin Saimaan Juomatehtaan Tolkku Käteen Alkoholiverotuksessa –yhteisölle tekemään, suomalaisen alkoholipolitiikan järjettömyyttä kritisoivaan olueen… En väitä, etteikö sitä ihan oikeaakin tolkkua asian suhteen olisi mahdollista esimerkiksi Arkadianmäeltä löytää, mutta kovin kehnolta tämänhetkiset ennusmerkit kyllä näyttävät… 

Tolkku on tosiaan kantaa ottava, american pale ale-tyyppinen olut (humalina Amarillo, Cascade ja Columbus), jonka on tarkoitus rahoittaa omakustanteisella hartiapankilla tähän saakka toiminutta vastaiskua EHYT Ry:iden ja muiden kiristyspropagandan lobbaajien suuntaan sekä luonnollisesti herättää myös päättäjät raittiusideologioitaan tuputtavien hohkaajien luomasta horroksesta. Hankkeen taustahahmo, Tolkun ääni Cyde Hyttinen avaakin toiminnan ja oluen merkitystä Jaskan Kaljat-blogin puolella – kannattaa käydä lukemassa!

Jaskan Kaljat: Tolkku Käteen ja muita tolkullisiatarinoita!!!


Oma olueni on nopeasti kauppansa tehnyttä ensimmäistä, 5.000-litran erää joka saa lähiaikoina jatkoa tuplasti suuremman Tolkku-rintaman myötä. Lisää aiheesta:

Saimaan Tolkku Ale
Kirkas, aika viljavan keltainen ja kohtalaisen vaahdokas, tolkullinen olut. Tuoksultaan ihan toimiva ja hyvällä tapaa kevyt. Sitruksista happamuutta, rehtiä ruohoisuutta sekä viljaisaa maltaisuutta selkeässä paketissa. Melko suoraviivainen, aika kaukana Amerikan unelmista seilaileva APA tosin.

Maultaan Tolkku on tuoksun kaltainen: viljaisa, tuoreen ruohoinen ja hieman yrttinen. Sitruksen rooli on hieman vaisu, mutta sen tuomaa hapanta purevuutta kyllä löytyy. Tunnultaan raikas, kevyt ja vaalea – jotain kyllä jää puuttumaan, vaikka mieluusti tätä siemaileekin.

Tuomio: Vähän sellainen välimallin APA, joka lopulta liikuskelee melko kaukana uuden mantereen rannoista. Selvästi enemmän luonnetta olisi sanoman tueksi tarvittu, vähän hyssyttelevä mielenilmaushan tämä lopulta on. Oluena kuitenkin ihan mukavan oloinen ja saunajuomana varmasti pistämätön.

Pisteet: 29/50

Tolkun taustoja...