Rogue Farms 7 Hop IPA |
- Tyyli: Double / Imperial IPA
- Alk.%: 7,77
- Panimo: Rogue Ales, Newport, Oregon, USA
Eipä ole taas hetkeen tullut Roguen oluita lasiin kaadeltua,
joten Alkon valikoimiin kesän aikana tullut seitsemän humalan Double IPA lähti
mukaan vanhojen hyvien makustelumuisteluiden kunniaksi. Roguen omien
humalaviljelmien parhaimmistoa edustava käpykattaus ei nimikkeinä itselleni
kovinkaan paljoa kerro, mutta hyvää jenkkivibaa niiden kuitenkin luulisi
henkivän. Oluen valmistuksessa on sen nimenmukaisesti käytetty seitsemää eri humalalajiketta:
Rogue Farmsin Libertyä, Newportia, Revolutionia, Rebeliä, Independentiä,
Freedomia ja Alluvialia.
7 Hop IPA on osa Roguen olutguru John Maierin luomaa, oman
maatilan humalasatoja hyödyntävää olutsarjaa. Panimollahan tulee kohtapuoliin
jo vuosikymmen täyteen humalafarmin ohjaksissa ja ajan mittaan maapalsta on
laajentanut tarjontaansa myös muiden raaka-aineiden ja oheistuotteiden
maailmaan – esimerkiksi 7 Hopin maltaatkin tulevat saman maatilan pelloilta.
Alunperin koko maatilaprojekti alkoi muotihumalalajikkeiden heikosta saatavuudesta
johtuvan niukkuuden vuoksi. Suuret toimijat innostuivat craft-buumin myötä
IPA-kulttuurista ja tyhjensivät ostovoimissaan markkinat raaka-ainetarjonnasta.
Humalista elävää John Maieria pyrittiin tiedolta varjelemaan ja hädän hetkellä
hätäpäissä heitetty ehdotus otti pikaisesti tuulta alleen:
No one dared break the news to John. Besides, it didn’t seem right to deny the artist his favorite tool. Our breakthrough came when someone at Rogue suggested, “Why not grow our own?” That was the beginning of Rogue Farms and the GYO Revolution.
Roguen viljelmäkatalogista löytyy kymmenkunta eri humalalajiketta,
joista lähes kaikki (vaiko jopa ihan kaikki) ovat oman kehitystyön tuloksena
syntyneitä custom-lajikkeita. Aihetta pikaisesti kaivellessani törmäsin myös
vanhaan valokuvaan muutamien vuoden takaa, jossa näkyy farmin jokavuotisten tulvien karuutta. Tulvat ovat kuulemma viljelmillä ihan toivottava asia, niiden tuodessa kasvualustalle uusia ravinteita mukana kulkevan maa-aineksen muodossa. Muita tunnelmia ja ajatuksia voi lukaista Rogue Farmsin
sivuilta, josta löytyy mm. tarinaa sadonkorjuusta taivaisiin kohoavine
humalakasvustoineen ja niiden lomassa kuljeskelevine peuroineen.
Kotomaisen lainsäädännön velvoittama infotarra kertoo Alkon
hyllystä löytyneen oluen BBE-ajankohdaksi ensi vuoden maaliskuun lopun, eli tiettävästi
kohtalaisen tuoretta tämän luulisi olevan? Pullosta oletettavasti löytyvää bottled datea en tietenkään hoksannut etsiä...
Rogue Farms 7 Hop IPA |
Kultaisen oranssinen, kutsuva ja vankkavaahtoinen olut.
Tuoksu on muheva, runsaan aromaattinen kaikessa havuisuudessaan, sitrushedelmäidyydessään
ja trooppisessa tunteikkuudessaan. Mallas tuo mukaan toffeeta ja aika
uhkealtahan tämä kaikkiaan vaikuttaa.
Ja makuhan on kuin tuoksu konsanaan. Tai no vähän kuivempi
ja hedelmien sijaan havukkoon enemmän painottava. Toffeeta löytyy, mutta
onneksi tuoksua vähemmän. Mäntyä, pihkaa ja sitrusta. Lopussa pientä lämpöä,
mausteenkin potkua. Hyvä, runsas ryhdikäs. Sellainen perustoimiva ja maittava
jenkki-IPA, ei valittamista.
Tuomio: Runsas ja aromaattinen jenkki IPA.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti