Kellarista kaivettua: HIISI Iku-Turso #715

HIISI Iku-Turso #715

• Tyyli: Imperial Stout
• Alk.%: 9,0
• Panimo: HIISI, Jyväskylä, Suomi

Kellarissa könyäminen tuo aina eteen ehkä turhaltikin pölyttymään jääneitä pulloja, joita on toisaalta varsin mielenkiintoista käydä hiljaksiin läpi. Mitään sen suurempaa kypsytysmissota minulla ei oluiden suhteen ole, mutta tuhteja ja tummia makuja tuppaa vain kertymään varastoon nautintatahtia ripeämpää vauhtia.

Paikallispanimot lienevät suhteellisen erottuvasti edustettuina arkistojeni kätköissä ja esimerkiksi Hiisin imppejä minulta löytyy useampaa vuosikertaa useammasta tuotteesta. Sama pätee äksäläisiinkin. Tällä kertaa otin ihmeteltäväksi HIISIn jo perinteikkään juhlaoluen, aikoinaan panimon sadanneksi keitoksi yleisöäänestyksen kautta valikoituneen Iku-Turson.

Ensimmäisen Iku-Tursoni maistelin jo kuusi ja puoli vuotta sitten eli jonkinlaista perinteikkyyttä tämänkin oluen äärellä mielestäni jo liikkuu. Kellariin jäänyt pullo ei toki tuota erää numero sata tietenkään ole, vaan sen kyljessä komeilee #715. Sen parasta ennen -päiväys on umpeutunut jo 30.11.2019 eli puolitoista vuotta sitten, mutta eipä se näissä vahvuuksissa isommin mitään tarkoita. Oluen luonne on toki selvästi muuttunut, mutta kuranttia tavaraa se joka tapauksessa edelleen on. Varmaksi en mene vannomaan, mutta olisiko Iku-Tursonkin päiväys merkitty aina vuodeksi eteenpäin pullotuksesta, joten vuoden 2018 loppupään vintagea tässä nyt maistellaan.

Oluthan on tosiaan muuttunut huoneenlämpöisessä majassaan jonkin verran ja vaikka meno edelleen maistuvaa onkin, on se selkeästi jo odottelusta kärsinyt. Viileämpi olokolohan se tällaiseen puuhaan pitäisi itsekin hankkia, jolloin ajan vaikutus pysyisi oletettavasti paremmin aisoissa. Mutta tällä mennään ja hauskahan näitä on aina välissä tarkasteluun kaivella. Alkuperäinen arvio oluen taustoja avaten löytyy täältä:

Paikallispanimon juhlaolut: Hiisi Iku-Turso

HIISI Iku-Turso #715

Tummanpuhuva ja beigen vaahdon kera pullosta kaatuva olut. Tuoksussa on paahteisuutta, lakritsia ja tummaa suklaata, mutta selkeä pääväri löytyy kuitenkin punaviinimäisestä, marjaisammasta tunnelmasta. Mielenkiintoinen, toisaalta hyvin kiehtova tuoksu.

Maku nivoo tuoksun huomioita enemmän yhteen. Hieman kahvinenkin, paahtunut ja suklainen maltaisuus yhtyy pehmeänä rintamana punertavan viinimäiseen, kypsän marjaisaan tunnelmaan. Loppuun asettuva salmiakkisuus on kohtuu mietoa, mutta selkeää.

Jälkimaku on hyvä, alkuun marjaisa mutta lopulta pääosaltaan suklaista menoa. Kokonaisuutena mauiltaan runsas, tuntumaltaan ehkä hieman odotuksia kepoisampi. Hiilihappoja on varsin runsaasti ja ovat melko ärhäkän oloisia. Hyvä, muttei ehkä tuoreen veroinen.