sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

Siren Maiden 2019

Siren Maiden 2019

  • Tyyli: Barley Wine
  • Alk.%: 11,0
  • Panimo: Siren, Finchampstead, Englanti

Sirenin vuosikertaolut Maiden on äärimmäisen kaunis ja monipuolinen, useista tynnyreistä vivahteikkuuttaan ammentava kokonaisuus, jota oli pakko hankkia pari pulloa varastoon. Nyt kun arviollinen tiivistelmä on saatettu lyhyistä tarinoista pitävien silmiin, voidaan syventyä rauhassa oluen tarkempaan tarinaan ja luonteeseen, sekä siihen vaikuttavien taustatekijöiden avaamiseen.

Maidenista tehdään vuosittain oma juhlaversionsa. Olut oli alkujaan koko panimon historian ensimmäinen tuote, jonka tarinaa halutaan tällä tapaa juhlistaa. Vuosikerta-Maideneissa tätä ensimmäisen oluen symboliikkaa tehostetaan myös siten, että uusi Maiden-erä aloittaa aina kuluvan kalenterivuoden. Vuoden ensimmäinen keitto on Maidenia ja sillä selvä siis.

Jenkkityylinen Barley Wine onkin melko mahtipontinen ensiolut panimolle kuin panimolle, mutta tästä on readingiläisten (tai no finchampsteadilaisten) kohdalla näemmä pidetty varsin paljon. Vuosikerta-Sirenin juju piilee monimuotoisessa tynnyrikypsytyksessä ja soleroinnissa. Panimolta nimittäin löytyy iso pino erinäisten alkoholijuomien kypsytykseen aiemmin käytettyjä tynnyreitä ja tätä arsenaalia hyödynnetään nyt jalon juhlajuomankin tekemiseen. Vuosinumeroidut Siren-erät koostuvatkin pohjaltaan oluen perusmuodosta, joka on terästetty eriasteisilla sekoituksilla tynnyrikypsytettyjen erien seasta.

Tynnyreiden kanssa pelatessa panimolla on myös tapana valmistella jo seuraavienkin vuosien juhlaeriä. Jokaiseen tynnyriin jätetään pohjalle pieni liraus (n. 10% sisällöstä) jo kypsynyttä olutta, jonka sekaan sitten lisätään uutta ja energistä erää makustumaan. Ajan saatossa tynnyrin sisältö ja makumaailma siis elää omaa eloaan, eikä niiden sisällöistä sekoiteltu lopputuote ole koskaan toisensa kaltainen, vaikka suhteet kuinka samoina koetettaisiinkin pitää. Eikä sitä edes oikeasti koeteta ja tynnyritkin näkyvät elävän vuodesta toiseen.

Vuoden 2019 erä onkin aiempia monipuolisempi, tai ainakin sekaan mahtuu tavallista useampia eri tynnyrilaatuja. Kattaus onkin jopa merkittävän viinitynnyripainotteinen, kun yleisemmin olen käsittänyt viskitynnyreiden olleen enemmänkin dominoivassa roolissa. Tähän sekoitukseen on sisällytetty punaviini- (30%), bourbon- (30%), Auchentoshan viski- (12%), armanjakki- (10%), banyuls- (6%) sekä sauternestynnyreissä (6%) kypsyneitä Siren-eriä sekä pieni annos tuoretta, maustamatonta Sireniä (6%).

Siren Maiden 2019

Listassa on useampiakin viinituotteita, joista esimerkiksi banyuls ja sauternes kiinnostavat juomina muutoinkin. Niihin kun ei kamalasti ole itsellä kosketuspintaa, vaikka aiheet sinällään kiehtovia ovatkin. Osasyynä toki sekin tosiseikka, ettei jälkiruokaviineille ihan kamalasti käyttöä meidän taloudesta löydy, ainakaan täyspullojen mitassa. Edelleen on takavuosien tuliais-tokajeja korkkaamatta.

Tokajsta päästäänkin ”sattumalta” sauternesiin. Ranskalainen, makea, sémillon-, sauvignon blanc- ja muscadelle -rypäleistä tehtävä viini Sauternesin seudulta Bordeuaxin maastoista. Viinin valmistuksessa huomioitavaa on, että sen tekoon kelpuutetaan ainoastaan jalohomeen (noble rot, botrytis cinerea) puraisemia rypäleitä. Kasvukauden lopulla köynnöksiin iskevä jalohome on monin paikoin hyvin toivottu vieras. Rypäleen pinnalle asettuessaan se puhkoo rypäleen kuoren, minkä myötä osa hedelmän kosteudesta pääsee pakenemaan. Rypäleet kuivuvat sokeri-, happo- ja aromipitoisuuden samaan aikaan kasvaessa. Näin rypäleen luontainen makumaailma tiivistyy, mutta home myös muuttaa sen luonnetta. Omenahappojen metabolisoituessa ja sokerin muuttuessa glyseroliksi viinin tuntuma pehmenee ja sen makuun nousee homeen tuottamia hedelmäaromeita, kuten ananasta, aprikoosia, sitrusten kuorta sekä hunajaa. Makumaailma jää käytännössä aina myös melko makeaksi, sillä hiivan toiminta lakkaa paljon ennen, kuin kaikki sokerit ehtivät käydä alkoholiksi.

Jos home sen sijaan kotiutuu jo kasvukauden alussa, on pahimmillaan koko sato vaarassa tuhoutua. Tällöin muodostuva ns. harmaahome on yleisempää kosteassa ilmastossa, jossa se voi mädättää kokonaisia viljelyksiä köynnöksiin.

Banyuls on sen sijaan itselleni kokonaan maistamaton tuote. Se on ranskalainen väännös d'origine contrôlée väkevöidylle aperitiivi- tai jälkiruokaviinille, joka on valmistettu Katalonian Pyreneiden rinteiden terasseilla kasvavien vanhojen viiniköynnösten rypäleistä. Varsin tunnelmarikkaan mielikuvan päähän piirtävän luonnehdinnan omaavan juoman vaikutusalue rajautuu Etelä-Ranskan Roussillonin läänin ja Katalonian pienen Empordàn viinialueen välille.

Melkoisen monipuolinen ja kaunis kokonaisuushan näistä palasista on kokoon kursittu, kuten jo alun alkaen malttamattomana totesinkin.

Siren Maiden 2019

Samean ruskea, kevyen punertava, mutta pääpiirteiltään lähinnä maamaisen mitäänsanomattoman värinen olut. Mutta ei ole ohraviintä vain ulkoiseen antiin katsominen. Silmät siis kiinni ja nenä töihin. Runsas, vivahteikas tuoksu on mainio, lämmin ja tyylikäs. Punaviinimäistä punakkuutta, lämpöä ja bourbonmaista vaniljaisuutta. Tynnyreiden vaikutus on voimakkaasti esillä. Runko vaikuttaa mukavasti imeltyneen, hieman paahtuneen toffeemaltaiselta. Mukana on myös rusinaista kuivahedelmää, mutta myös jonkin verran tuorettakin, tummaa hedelmää.

Maku todentaa tuoksua. Toffeinen, hieman keksimäinen perusta omaa tiivistyneen, paahtuneen siirappisen sivujuonen, joka yhtyy miellyttävästi ryhdikkään punaviinimäisen lämmöntunteen kanssa. Tammea löytyy, myös bourbonmaailmaa. Hedelmää, kuivahedelmiä, rusinaa, kevyttä mausteisuutta.  Runsas, monivivahteinen ja huulia tahmaava, hidasliikkeinen, muttei kuitenkaan raskas. Erinomainen takkatuliolut kaikessa tyylikkyydessään.

Pisteet: 42/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti