torstai 12. tammikuuta 2023

Cool Head The Good Ol' Times

Cool Head The Good Ol' Times

Vuosi vaihtui arvojuomaa siemaillen, eikä valinta juuri parempi makujensa puolesta varmaankaan olisi voinut olla. The Good Ol’ Times on 12-prosenttinen ohraviini, joka on lillutellut Heaven Hill -tynnyreissä muhkeat 30 kuukautta. Tummanpuhuva, hidasliikkeinen ja bourbonarominen juhlamalja oli mitä osuvin tapa päättää ja samalla aloittaa vuosi.

Rouheasti ruskeaan pakkauspaperiin kääritty olut on herättänyt jonkin verran keskustelua olutpiireissä™ ja näihin kehuviin kommentteihin on helppo yhtyä mukaan.

The Good Ol’ Timesiä laskettiin liikkeelle vain 440 pulloa (á 0,25l). Omani noukin panimomyymälästä joulun alla ja täytyy näin jälkiviisaana todeta, että ohikulkemiseni ajoittui kyllä melko parahultaiseen aikaan, sillä tällaista spesiaalimpaa erää hakee kotomaan pienpanimolta todella mielellään. Toki hintaa pikkupullolle kohtalaisen roimasti kertyikin. Kuriositeetti, tottakai. Mutta hemmetin hyvä sellainen kyllä.

30 kuukautta Heaven Hill Bourbon-tynnyrissä kypsytetty mahonkinen, lähes musta Barley Wine, jonka makumaailmassa roppakaupalla kuivattua taatelia, pähkinäistä tammea ja lämmittävää bourbonia.

Cool Head The Good Ol' Times

Tummanpuhuva, käytännössä vaahdoton ja hidasliikkeinen nektari kaatuu lasiin vähäeleisesti. Tuoksussa vaniljaa, tummaa, siirappista kuivahedelmäisyyttä, hieman alkoholin lämpöä ja salmiakkia. Hieman pähkinää, puumaisuutta tynnyrissä... Intensiivinen ja runsas.

Maku on hieno. Soljuva, hidasliikkeinen, huulia tahmaava ja jälkimaussa hyvin lämmittävä. Tiivistävä, kuivattua hedelmäisyyttä, siirappista maltaisuutta ja bourbonvaniljaa. Kevyttä suklaatakin, runsaampaa lakritsia. Takana tamminen kaiku, jälkimaku kuivahedelmäisen imeltynyt ja mainitun lämmin. Oivallinen yömyssy. 

Pisteet: 40/50

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No juu, ehkä sanoitukset voivat jostain näkökulmista katsoen olla hieman yläkanttiin, mutta toisaalta 40/50 on oman fiilispohjaisen arvosteluasteikon mittapuulla jo todella hyvän oluen saalis. Viimeiselle kymmenluvulle pääsevistä löytyy ns. "sitä jotain", kuten tästäkin. Hyvä olut ja pisteiden valossa itse näin sen näin. :)

      Poista