keskiviikko 15. maaliskuuta 2023

Kukko Mosaic Lager 5,0%

Kukko Mosaic Lager 5,0%

Laitilan kevätuutuuksista löytyi myös pienemmästä purkista jo tutun Mosaic Lagerin hieman voimakkaampi ja suurikokoisempi versiointi. Itse olen tykästynyt 3,5-prosenttiseen pikkumosseen kovastikin, joten toisaalta tämä viisipinnainen näkemys tuotteesta kiinnosti varsin paljon ja toisaalta ei kuitenkaan.

Oluet vaikuttavat yleispiirteiltään toistensa kaltaisilta. Molempien pilsner-maltainen runko kannattelee mukavan runsaana esiin nousevaa Mosaic-humalaa. Uutuuskukko on numeroarvoltaan aavistuksen katkerampi (20 EBU) ja pakattu siis puolilitraiseen tölkkiin.

Hienoja oluita kumpainenkin, joissa yhdistyy humaloinnin aromikkuus ja yleinen raikkaus. Itselläni ei tälle viisiprosenttiselle Mosaic Lagerille ole ehkä niin suurta tilausta, mutta saattaa se jatkossa silloin tällöin koriini eksyäkin. Pienempi ja kevyempi Mosaic Lager on kuitenkin ollut omaan makuun niin onnistunut esitys, että se pitänee paikkansa jääkaapin vakiotuotteena.

Kukko Mosaic Lager 5,0%

Kirkas, kullankeltainen, hyvin kupliva olut valkealla vaahdolla. Tuoksu on hyvin raikas ja kepeä. Herukkapensasta, kukkaisuutta, yrttisyyttä ja tropiikin hedelmää.

Makumaailma nojaa odotetusti kepeän ja suoraviivaisen lagerrungon ylle levittäytyvään Mosaicin voimaan. Mustaherukkapensas, kukkaisuus ja yrttisyys johtavat, kevyt hedelmäisyys taustoittaa menoa. Raikas ja maistuva esitys.

Pisteet: 35/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti