- Tyyli: Abbey Dubbel
- Alk.%: 7,5
- Panimo: Saimaan Juomatehdas, Lappeenranta, Suomi
Perjantaina ilmassa oli urheilujuhlan tuntua, joten oli luontevaa varata
kisakatsomoon virvokkeiksi kotimaisia tuotteita. Yhdeksi valikoitui tiettävästi
ainoa suomalainen luostariolut, Saimaan Juomatehtaan ja Heinävedellä
sijaitsevan Valamon
luostarin yhteistyössä valmistettu dubbel-tyylinen ale-olut. Aiemminkin
tätä olen lasiini kaatanut, mutta edellinen pullo taisi olla happamuudesta
päätellen korkkivikainen. Nyt siis ennakkoluulottomasti uutta mahdollisuutta
suhteellisen mielenkiintoiset lähtökohdat omaavalle oluelle. Luostari Dubbel on
muuten maailman ainut ortodoksiluostariolut. Tämä yksilö on hankittu Alkon
valikoimista ja pullon ulkomuoto on muuttunut sitten viime näkemän.
Kirkas, punertavan ruskea olut, jonka pinnalle ei muodostu
oikeastaan lainkaan vaahtoa. Tuoksussa karamellista makeutta, belgimaista
tummaa, kypsää hedelmäisyyttä, hitunen mausteista tuntua, samoin ripaus
yrttisyyttä. Ihan mukavan makea tuoksu, jossa alkoholi pääsee jonkin verran
häiritsemään. Jos tuoksu oli viime kertaan nähden huomattavasti mieluisampi, ei
maku ole silti samalle tasolle petrannut.
Maussa hienoisen hapan tunnelma, tuoksusta tuttu maltaisuuden makeus on edelleen mukana, alkoholia ja pippurista, melko kuivaa mausteisuutta löytyy suht runsaasti. Jälkimaussa tulee jossain määrin reunoilta aavistuksen reunoilta paahtunutta makeaa limppua – alkoholi on tässä vaiheessa vahvimmillaan, viimeisenä tuntuna suuhun jää muuten piilossa pysyttelevä yrttisyys. Tuoksun belgihedelmäistä makeutta löytyy tasaisen epätasaisesti pitkin makua, mutta harmillisen ohkaiseksi sen osuus välillä jää, valitettavasti. Ohkaisuudesta puhuttaessa voidaankin siirtyä suutuntumaan. Veikkaisin, että mikäli tuntuma olisi paksumpi, saisi jokseenkin paitsiossa oleva makeus huomattavasti paremman jalansijan maussa. Nyt se jää suht laimeaksi, samoin oluen runko. Prosentteja ei huomaisi ilman alkoholin makua.
En tätä suoralta kädeltä tyrmäämään lähtisi, mutta rehellisyyden nimissä en ehkä lähtisi suosittelemaankaan. Omassa kategoriassaan suhteellisen mitään sanomaton, hieman epäonnistunut tribuutti esikuvilleen.
Maussa hienoisen hapan tunnelma, tuoksusta tuttu maltaisuuden makeus on edelleen mukana, alkoholia ja pippurista, melko kuivaa mausteisuutta löytyy suht runsaasti. Jälkimaussa tulee jossain määrin reunoilta aavistuksen reunoilta paahtunutta makeaa limppua – alkoholi on tässä vaiheessa vahvimmillaan, viimeisenä tuntuna suuhun jää muuten piilossa pysyttelevä yrttisyys. Tuoksun belgihedelmäistä makeutta löytyy tasaisen epätasaisesti pitkin makua, mutta harmillisen ohkaiseksi sen osuus välillä jää, valitettavasti. Ohkaisuudesta puhuttaessa voidaankin siirtyä suutuntumaan. Veikkaisin, että mikäli tuntuma olisi paksumpi, saisi jokseenkin paitsiossa oleva makeus huomattavasti paremman jalansijan maussa. Nyt se jää suht laimeaksi, samoin oluen runko. Prosentteja ei huomaisi ilman alkoholin makua.
En tätä suoralta kädeltä tyrmäämään lähtisi, mutta rehellisyyden nimissä en ehkä lähtisi suosittelemaankaan. Omassa kategoriassaan suhteellisen mitään sanomaton, hieman epäonnistunut tribuutti esikuvilleen.
Kotimainen "luostariolut" |
Mutta,
voinen hyvillä mielin todeta, että edellinen pullo taisi tosiaan olla viallinen,
sillä yltiöpäinen happamuus oli nyt hillittyä, jopa tarkoituksenmukaiselta
vaikuttavaa. Tuoksu oli petrannut huomattavasti, mutta se tärkein, eli maku ei
yltänyt toiveiden tasolle. Ruokajuomana voisin kokeilla, samoin ruuan laittoon.
Herkutteluun tästä ei valitettavasti ole.
Pisteet: 28/50
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti