sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Hiisi Kiira

  • Tyyli: Dark Ale
  • Alk.%: 4,5
  • Panimo: Panimo Hiisi, Jyväskylä, Suomi
(Huom! Oluen tyyli muutettu  stoutista dark aleksi 18.11.2013! ks. kommentit...)

Rekvisiitta kuntoon...

Hiisi-panimon uusin tulokas, lakritsijuurella maustettu tumma ale-olut näki päivänvalon tämän viikon lopulla. Olut ei nimestään huolimatta ole tribuutti maatamme ansiokkaasti edustavalle taitoluistelijalahjakkuudelle, vaan sen juuret piilevät suomalaisessa kansanuskomuksessa ja mytologiassa. Myönnettäköön, että jokunen varmasti pian puhki kuluva Kiira Korpi-vitsi on tässä viikonlopun aikana kuitekin tullut murjaistua, mutta taotaan nyt, kun rauta on vielä kuumaa – muutoin käytetty mahdollisuus voi jäädä korpeamaan myöhemmin… Tällä kertaa Kiira siis kuitenkin viittaa ihmisiä piinanneeseen, pahaan uskomusolentoon joka saattoi muuttaa asumaan talojen pihapiiriin. Noita oli ajettava pois pihapiiristä loitsuin ja taioin – paras aika tuohon oli luonnollisesti pääsiäistä edeltävä kiirastorstai. Ilmeisesti hahmo onkin saanut nimensä kyseisen päivän nimestä, jonka ruotsalainen vastine (Skärtorsdagen) tarkoittaakin puhdistamista ja torstaita, eli päivää, jolloin perinteisesti puhdistettiin ihmisten asuinympäristöt pahoista hengistä.

Kiiraahan pääsin maistelemaan jo panimolla piipahtaessani ja jo tuolloin tykästyin sen erilaiseen tuntumaan sekä makukirjoon. Jännä nähdä, kuinka valmis tuote on kehittynyt tuosta muutaman viikon takaisesta…

Hiisi Kiira
Mustaa, hieman yllättäenkin varsin läpitunkematonta olutta reilun sentin paksuisella vaahdolla. Tuoksusta löytyy makean tummaa, lakritsista otetta melko runsaastikin, mutta myös paahteista maltaisuutta. Ilmeisesti lakritsijuuren sivutuotteena syntyvä sivuaromi tuo itselleni mieleen metsämansikkaisen makeuden. Oikein kiva! Suussa viekkaasti viettelevä, niin maun kuin tuntumansakin puolesta. Lakritsi on myös maussa hyvin esillä, ei niinkään karamelleistä tutussa vaan enemmänkin ”aidommassa”, yrttisessä muodossa, joskin myös kevyttä makeutta siitä löytyy. Mallaspuolesta löytyy kahvista paahteisuutta, ehkä jopa savuisen sointuista sivutuntumaa sekä tummaa suklaata – jostain saan kaivettua jopa vaniljaista tunnelmaa, joka lienee vain mielikuvana läsnä. Loppumaku seuraa paahtuneen siirapin sekä paahteisuuden kombinaationa, myös katkerot kutittelevat kieltä sekä kurkunpäätä. Tuntumaltaan mielenkiintoisesti suussa soljuva, joskin runkoa saisi olla tuhdimminkin. Joka tapauksessa maistuva, positiivisesti poikkeava ja kauniin tasapainoinen esitys.


Pisteet: 36/50

Pienen otannan perusteella olut onkin maittanut maistajilleen hyvin, sillä anoppilasta kuului oikeinkin positiivisiä mietteitä Kiiran tiimoilta, mutta myös Olutkellarin taloudessa piti täydentää jääkaapin sisältöä toisella pullollisella, ”sivustamaistelulta” jäi minullekin jotain arvioitavaa… Tuotakin taustaa vasten ilmeisen onnistunut markkinoille tuonti siis!

5 kommenttia:

  1. Ei maistunut kyllä Stoutilta, enkä mistään saanut vihjeitä oikeasta oluttyypistä - onko tämä kuitenkin stout? Lisättyäni hätäisesti Untappdiin jäin vähän odottelemaan josko joku minua knoppitiedolla sivistäisi: https://untappd.com/b/panimo-hiisi-kiira/505080

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro, varmaksi en mene sanomaan, mutta panimolla käydessäni puhe oli stoutista ja niin luki myös liitutaululla. :P

      Poista
    2. Hola,

      Tässä ihan inside-skuuppina: oli ihan tietoinen päätös jättää kutsumatta tätä stoutiksi sitten lopulta. Periaatteessa reseptiikkapuolella tää on reilu kuusprosenttisesta alkuperäisestä reseptistä maitokauppavahvuuteen skaalattu olut, joka ei sit lopulta ollut niinkään stouttia kuin ehkä dark alea. Omaan makuun hyvää tuli, mutta ei haluttu alkaa nimeämällä herättelemään ihmisille vääriä mielikuvia. Eikä tätä reseptiä varmastikaan aleta enää rukkaamaan stoutimpaan suuntaan, itse oon ainakin ihan tyytyväinen. :)

      Poista
    3. Oho! Aika yllättävä että meni tuo minun veikkaus sentään sinne päin! nimenomaan mielikuva oli jo ensifiiliksiltä itselläni aivan eri, vaikka aivan ummikkona oluen ostinkin heti sen kauppoihin ilmestyttyä. Kiitos selvennyksestä.

      Poista
    4. Kiitokset Tatulle tarkennoksesta - niin vain pientä bloggaajaa koijattiin tässäkin asiassa ;) tosin kuten Rolle mainitsikin, kovinkaan stouttiseksi tuo ei äitynyt, luotin vain saamaani ensitietoon tässä asiassa!

      Poista