maanantai 19. maaliskuuta 2018

OLVI Iisalmi Puolukka GIN Lonkero w/ Helsinki Disitilling Company



OLVI Iisalmi Puolukka GIN Lonkero

Olvin kevätuutuudet tavoittivat blogistin, tällä kertaa hienoisen mutkan kautta kun lähetti oli kiikuttaa paketin vanhaan osoitteeseen. Tarina sai lopulta onnellisen päätöksen ja kaksi uutuustuotetta pääsi kellaristin maistoon keväisen viikonlopun iltatunteina.

Kaksikosta kiinnostavampi tuote ei tällä kertaa olutta ollutkaan, vaan allekirjoittaneen lasissa hyvin hyvin harvoin (ei juuri koskaan?) nähtävää lonkerojuomaa. Olen minä nuo uudehkot pientislaamotuotteet toki kertaalleen testannut, mutta esimerkiksi sinivalkoinen lahtelainen ei ole ostoskoriini eksynyt koskaan. Myönnän olevani melko puhdas olutjuntti ja vähän aranlaisesti minä tähänkin törppöön lähdin tutustumaan. Laatutislaamon läsnäolosta huolimatta odotukset olivat korkeintaan varovaisella tasolla, mutta lopputulema yllätti sekä itseni että kotisohvan toisen puoliskon lähes täydellisesti. Kuten arviossakin totean: en olisi uskonut. Tästä on siis kyse:

Olvi ja viime aikoina taas menestyksen myötä otsikoissa paistatellut Helsinki Distilling Company löivät viisaat päänsä yhteen ja loihtivat uuden alkoholilain mahdollistamana markkinoille viisiprosenttisen puolukkalonkeron. Iisalmi Puolukka GIN Lonkero on valmistettu HDC:n tislaamasta ginistä, Kainuun metsiköistä poimituista puolukoista (100% mehutiiviste) ja Iisalmen pohjavedestä. Puolukkalisän on toimittanut Kiantama ja tiiviste on täyttä luonnontavaraa ilman mitään lisättyä tahi terästettyä jatketta.

HDC:n gini saa makua Balkanin aromikkaista katajanmarjoista, Välimeren sitruunasta ja pomeranssin kuorista sekä fenkolista, korianterista, iiriksen- ja väinönputken juurista ja ruusun terälehdistä. Katajahan tuota makua dominoi, eikä kaltaiseni, ginejä saati muita vastaavia tislaamotuotteita hyvin harvakseltaan nauttiva maistaja uskaltautunut lähteä nimeämään muita vivahteita sen tarkemmin.

Kevään iisalmelaisuutuudet...
Tiedotteessaan Olvi viittaa tuotekehityksen tarpeeseen mm. muuttuneilla kulutustottumuksilla ja makukokemusten laatuvaatimuksilla. Minusta reagoinnissa on tässä kohtaa onnistuttu erittäin hyvin.

Kaikkien aikojen olut-buumi on sysännyt liikkeelle voimakkaampien ja mielenkiintoisempien makujen perässä liikkuvat kuluttajat. Tämä näkyy niin viini-, siideri-, kuin lonkeromarkkinassa.* Suomalaisen Työn Liiton tekemän bränditutkimuksen mukaan paikallisuus, raaka-aineiden alkuperä ja suomalaisuus ovat tärkeitä valintakriteereitä ostopäätöstä tehtäessä. Tämän lisäksi lähes kaikki suomalaiset kertoivat arvostavansa laatua kulutusvalinnoissaan.**
Olvi halusi vastata tähän tarpeeseen lanseeraamalla OLVI Iisalmi Puolukka GIN lonkeron. OLVI Iisalmi Puolukka GIN lonkero on valmistettu raikkaasta iisalmelaisesta pohjavedestä ja Helsinki Distilling Companyn palkitusta käsityönä tislatusta ginistä. Artesaani-gini saa ainutlaatuisen pohjoisen makunsa käsin poimituista, huolella valituista mausteista ja yrteistä. Sen maussa on havumetsän aromeja sekä häivähdys kukkaa ja sitrusta. Lonkeroon käytetyt puhtaat suomalaiset puolukat on poimittu käsin pääosin Kainuun metsistä. Kiantaman toimittama puolukkamehutiiviste on 100 % luonnontuote, eikä siihen ole lisätty sokeria tai muita säilöntäaineita. Vuoden 2018 alusta voimaan tulleen alkoholilain mahdollistamana, tuote on 5,0% vahvuinen.
* GlobalData plc.
** Suomalaisen Työn Liiton bränditutkimus 2016
OLVI Iisalmi Puolukka GIN Lonkero

Vaapukkamehulta näyttävä, pirteän punakka juoma, jonka vaaleanpunainen vaahto katoaa ennen kuin ehdin kameran esiin kaivaa. Tuoksu tuo mieleen havuisen marjametsikön, mäntykankaan tai vastaavan. Tunnistan miellyttävän aromin lähteeksi lopulta hongikossa nököttävän käkkäräkatajan. Semmoisen pienehkön mutta tuoksuisan, rehdin luontokappaleen joka ihastuttaa vaatimattomalla ulkoasullaan. Gini se siellä taikojaan siis tekee. Raikas on.

Maku... Mäntyistä havua puskee taas, katajan marjaa ja saman puun kituhavukkoa. Puolukka nousee esiin takakautta happamahkon metsämarjamakeuden kautta. Aika hyvää. Ei juuri lainkaan makeaa, hyvin raikasta ja metsätunnelmaista. Jopa kliseisen mainospuhemaisesti juodun toteamaan, että tässähän maistuu puhdas suomalainen luonto. Puolukka on giniä kevyemmin esillä, mutta riittävästi kumminkin. Myös juotavuus on äärimmäisen hyvällä, ellei jopa liian hyvällä, tasolla.

En olisi uskonut, mutta tätä tulee varmasti hankittua vastakin.

3 kommenttia:

  1. Samaa mieltä, on kyllä positiivinen yllätys ja voin kehua varauksetta. Ostin kaksi purkkia kun joku suositteli ja ne hävisi vähän liiankin helposti kurkusta alas. Ei tule paljoa lonkeroita juotua, mutta joskus sitä aitoa originaalia tulee ostettua ja tämä meni kyllä kirkkaasti lonkeroiden kärkeen.

    VastaaPoista
  2. Join tölkillisen viime vuoden puolella ja tuumasin saman tien etten enää ikinä juo toista.

    VastaaPoista
  3. En ole mitenkään innokas lonkeron juoja,lonkun limumaisuus alkaa yleensä tökkiä hyvinkin nopeasti. Tällä kertaa kauppareissulla pirteän näköinen tölkki houkutti jostain syystä kuitenkin kokeilemaan, ja olen hyvinkin samoilla linjoilla blogistin kanssa: tässä on onnistuttu. Ostan toistekin.

    VastaaPoista