Ajatuksia Barley Winen ääreltä

Olisiko teillä hetki aikaa puhua Barley Winen asemasta?

Barley Wine. Elegantti suurten oluiden mahtityyli, ylväs ja arvokas talvi-iltojen ylevöittäjä, lämmöntuoja vailla vertaa. Jäin tuossa joku aika sitten miettimään, minkä vuoksi tämä suuresti arvostamani oluttyyli löytyy lasistani niin kovin harvoin. Valtaosa vahvemman pään juomaelämyksistä kun tulee vietettyä suurten Imperial Stoutien äärellä, joita kellaristanikin näkyy lyötyvän ”lootatolkulla”. Barley Wineja onnistuin löytämään varastoistani vain pienen otoksen verran, joskin ilahduttavasti niiden enemmistö edusti kotimaisten pienpanimoiden tuotoksia.

Mutta mistä Barley Winen vähäinen edustus ostoskoreissani sitten johtuu? Ilman sen suurempaa teknistä tutkimusta voi ainakin todeta, että tyylilajin esiintyvyys esimerkiksi Imperial Stouteihin verraten on hyvin vähäistä ja vaikka ohraviini yleensä ajaa mielenkiinnossa ohi paahteisemman arvojuoman, on laajempi tarjonta, helpompi saatavuus ja ehkä sattumakin koonnut olutvarastoihini runsaan Imperial Stout -enemmistön.

On myös totta, ettei näitä suuria oluttyylejä valmisteta samaan tahtiin, kuin kevyempiä ja perustellusti suuremmalle kuluttajakunnalle uppoavia olutlajeja, kuten lagereita, ipoja ja vaikkapa vehnäoluita. Runsas, kymmenenprosenttinen olut on myös panimolle vaivalloisempi ja kalliimpi valmistettava. Yleensä sen tuottolitrat jäävät panimon normikeitosta reilusti ja iso olut varaa myös kypsytyskapasiteettia kauemmalti itselleen. Lopputuotteen korkeampi alkoholiprosentti on myös verottajan mieleen ja myyntihinta nousee helposti melko korkeaksi. Toisaalta, eipä näin vahvoja oluita kukaan taida jatkuvalla tahdilla kuluttaakaan, minkä vuoksi tuotannon ja tarjonnan onkin ihan luonnollista painottua kevyempiin tyyleihin lähempänä markettilukemia.

Koko ajatelmani voisikin kysyä toisella tapaa: miksi Imperial Stout on niin suosittu ja suhteellisen yleinen oluttyyli vahvojen ja suurten oluiden maailmassa? Siinä missä Barley Wine tuntuu melko harvinaiselta vastaantulijalta, saattaa joku oikeutetusti haikailla vaikkapa Quadrupelien ja Eisbockien perään. Usein haikailen minäkin, vaikka nuo kaksi tyyliä voisi ajatella olevan Imperial Stouteja ja ohraviinejä vahvemmin sidottuja geopoliittiseen sijantiin ja siten perustellusti vähemmän Belgian ja Saksan ulkopuolella näkyvillä. Mutta sekin voi olla jo vähän vanhanaikainen ajattelutapa.

Swannayn viikinkimystiikkaa.

Barley Winestä oli kuitenkin puhe tällä kertaa. Kyselin asian perään hieman sekä panimoalan tekijöiden, maahantuojien että ravintola-alan ammattilaisten suunnilta ja avasin keskustelua myös olutharrastajien forumilla. Yksiselitteistä konsensusta oluttyylin harvalukuisuuden syiden suhteen onnistunut kuitenkaan kokoamaan ja jälkikäteen selkeämpi tapa olisi ollut lähteä kyselemään suurten oluttyylien suosiosta yleisemmin tai suoraan Imperial Stoutin dominanssin kautta.

Barley Winellä vaikuttaa kuitenkin olevan vakaa kannatuspohja alan eri osapuolten keskuudessa ja arvostus tyyliä kohtaan saa ansaittua taustatukea monesta lähteestä. Oluttyyli kuitenkin jakaa samanaikaisesti mielipiteitä ja esimerkiksi sen eri tyylisuunnat saattavat riidellä maistajiensa suussa keskenään. Vahvemmin humaloitu jenkkiversiointi tuntui olevan odotetusti hieman niskan päällä, mutta myös itselleni kenties paremmin maistuvat, maltaisemmat ja maltilliset brittisuunnan edustajatkin saivat ilahduttavan suoria tukilauselmia taakseen. Mutta se, miksei Barley Wine rymistele markkinoilla samalla leveydellä kuin Imperial Stout, jäi vielä epäselväksi.

Lyhvissä keskusteluissa nousi esiin näkökulma, ettei Barley Winelle vain yksinkertaisesti löydy niin paljon kysyntää, kuin mitä haluja sen valmistukseen olisi. Toisaalta ravintoloista ja maahantuojilta saadun viestin mukaan ne harvat ohraviinit mitä myyntiin saatetaan, löytävät myös kuluttajansa varsin hyvin. Imperial Stoutien tarjonnan myönnettiin kuitenkin olevan huomattavasti suurempaa markkinoilla, aivan kuten arvelinkin. Liekö syynä tekijöidenkin arvostus hienoa oluttyyliä kohtaan, jota ei suotta haluta arkipäiväistää liikaa, vai onko tyylillä vain hieman ukkoutunut kaiku? Jälkimmäistä en haluaisia uskoa, mutta voihan sekin olla mahdollista. Yhtä kaikki, Barley Wienen valmistus ei olennaisesti eroa nyt tikun nokkaan nostetusta Imperial Stoutista eroa. ”Paljon mallasta ja sama jännitys siivilöinnin suhteen”, kuului eräskin kommentti.

Yhdeltä kantilta ajateltuna Barley Wine on ehkä pohjimmiltaan myös Stouteista suoraan periytyvää verrokkiaan haastavampi laji ottaa haltuun. Osa oli myös tästä aiheesta eri mieltä, vaikka eräänlaista kokeneemman harrastajan leimaa tyylille ehkä sovitetaankin. Sille ei joka tapauksessa oikein ole sessioitavampaa porttiolutta olemassa, toisin kuin tietä imppeihin tasoittavat, kahvisen paahteiset Stout ja Porter ”vastapuolella”.

Barley Wineäkin saa nykyisin jo tölkissä.

Syitä tilanteeseen voidaan hakea myös oluttyylien historiallisesta asettelusta, joskin pienpanimovallankumouksen myötä perinteiset roolit tuntuvat muuttuneen paljonkin ja monesta sata vuotta sitten paikallisesta oluttyylistä, kuten vaikkapa Gosesta, on tullut kohtalaisen suosittuja, trendien harjalla surffaavia tyylejä harrastajien keskuudessa. Onnistunut modernisointi voikin olla syynä, miksi esimerkiksi Imperial Stout jyrää ja Barley Wine jää enemmälti nurkkapöydän HC-harrastajien hymistelyksi.

Mutta siitä historiasta. Kummankin juuret löytyvät Britteinsaarilta, mutta varsin eri vuosisadoilta. Imperiaalista Stoutia rahdattiin keisarin hoviin Venäjälle jo 1700-luvulla, kun taas ensimmäinen virallinen Barley Wine syntyi vasta 1900-luvun alussa. Old Alea tosin pidetään sen ”esiaskeleena” ja olihan skoteilla omat Wee Heavynsä saaripahasen Strong Aleja unohtamatta. ”Uutta” ohraviiniä kuitenkin markkinoitiin melko kapealle, joskin maksukykyiselle yleisölle, lähinnä ranskalaisia viinejä kuluttaneelle ylemmän luokan väelle, joiden toivottiin siirtyvän viini-nimityksen avulla kotimaisesta ohrasta tehtyyn tuotteeseen paheksutusta Ranskasta tuotujen juomien sijaan. Stout ja Porterhan taas omasivat oman taustansa kansanomaisempana juomana ja esimerkiksi Porter oli levinnyt jo Itämerenkin alueelle muuntautuen siellä omaksi Baltic Porter -alatyylikseen.

1900-luku oli Euroopassa epävakaata aikaa, mikä johti myös monenlaiseen säännöstelyyn, mikä vaikutti myös kohtalokkaasti vahvempien oluiden valmistukseen. Myös vaalean lagerin kasvanut suosio ja tuotannon vahva teollistuminen kuihdutti muuta olutmarkkinaa, kunnes Amerikasta alkanut pienpanimoaalto nosti taas ”vanhoja” tyylejä enemmän tapetille. Vaikka Anchorin vuonna 1975 valmistama Old Foghorn taisi ehtiä markkinoille useitakin vuosia ennen Yakiman ja kumppaneiden tekemiä Imperial Stouteja, jäi ohraviinit silti vähäisempään rooliin vallankumouksessa. Vanhalla mantereella CAMRA oli myös aktivoitunut real alejen ja muiden perinteiden vaalijana, minkä ansiosta etenkin Stout ja Porter tekivät paluuta pubeihin.

Historiallisesti vahvempi pohja lienee auttanut osaltaan Imperial Stoutin suosion kasaamisessa ja tyyli on kenties onnistuttu muutoinkin modernisoimaan paremmin – siitähän tuo voimakkaasti kasvanut BA-buumikin taisi aika vahvasti alkaa. Aukoton tuo historiateoria ei varmastikaan ole, sillä tuskin sadan vuoden takaiset asetelmat enää nykyään niin vahvasti pätevät, etenkin kun vaaleita lagereita lukuunottamatta lähes kaikki oluttyylit ehtivät isossa mittakaavassa hiipumaan Euroopan sotavuosien myötä.

On kuitenkin ilahduttavaa kuulla, että nykyisellään Atlantin takana alkaa kuuleman mukaan olla entistä vahvempaa liikehdintää myös vähän unohduksiinkin jääneen Barley Winen saralla, joten tuo aalto rantautunee joskus tännekin – kenties hauskasti nyt nousussa olevan Pastry Stout -trendin vanavedessä.

Kellarini kotimaiset.

No, aika tyhjänpuhuvaa monologiahan tuo ylläoleva edustaa, eikä oikein päädy mihinkään lopputulemaan. Omien lasieni läpi katsottuna on kuitenkin selvää, että Barley Wine ansaitsisi enemmän näkyvyyttä ja laajuutta tarjontaan.

Kaivelin hajatelmien tueksi myös hieman tilastoja ihmeteltäväksi. Esimerkiksi OIutkellarissa on käsitelty kutakuinkin kolminkertainen määrä Imperial Stouteja suhteessa Barley Wineen (88kpl vs. 32kpl). Imperial Porter on muuten ”hauskalla” tapaa jäänyt myös hylkiön asemaan, mikä näkyy paitsi tarjonnassa, myös blogin sivuilla vain seitsemäntoista arvion mittaisena listana.

Alkoihin tuli tuossa äskettäin parikin uutta Barley Wineä, jotka nostivat kokonaismäärän hieman parinkympin paremmalle puolelle. Näistä hieman reilu puolet on kotimaisia tuotteita ja joukkoon mahtuu parikin saman oluen tynnyröityä ja tynnyröimätöntä versiota. Tokihan saman oluen erilaisia variaatioita löytyy myös Imperial Stoutien joukosta, mutta niiden määrä alkaa lähestyä Alkossakin jo sadan kappaleen rajaa. Imperial Stouteissa tuontioluet peittoavat määrässä kotimaiset ja esimerkiksi pelkästään Ruosniemen ja Pohjalan imperiaalisten paahdeoluiden yhteenslaskettu määrä nousee jo viiteentoista tuotteeseen.

Koostin alle vielä dataa Ratebeerin ja Untappdin tyyliparhaimmistosta. Tilastojen valossa Imperial Stoutien terävä kärki kerää Barley Winejä kovempia pistekeskiarvoja, vaikka kahden sivuston lajirajat ja niiden tuotesisällöt toisistaan poikkeavatkin. Tiedot on haettu juhannusviikolla. Näitähän voisi piirrellä mielensä mukaan laajemminkin, mutta alla hieman osviittaa siitä, miten suuroluiden maailma makaa kahden tai kolmen tyylilajin välillä.

Pitkän sepustuksen jälkeen jäin muuten miettimään, miksei Imperial Porter ole niin iso juttu kuin Imperial Stout?

Ratebeerissä tyylien TOP50-listojen jaottelu on selkeä. Imperial Stout ja sen maustetut versiot löytyvät kärjestä, Barley Wine niiden alta ja verrokiksi nostetut Imperial Porterit linjakkaasta askelta-paria alempaa.

Untappdissakin Imperial Stout menee menojaan, mutta Barley Wine ja Imperial Porter etenevät TOP5:sta lukuunottamatta tasatahtiin.

Kuvassa eri Imperial Stoutien marssijärjestys alalajien huippujen mukaan.

Myös Barley Winejen sisällä on eroja ja hieman yllättäenkin brittiversiot nousevat ehkä ajatuksena trendikkäämpien American Barley Winejen yläpuolelle.

TOP-listan pistekeskisarvot lajeittain.

Lajien kolmen kärki Ratebeerissä.

Lajien kolmen kärki Untappdissa.