perjantai 10. heinäkuuta 2020

Kotiolut: Vehniän Summer Ale (Korona)


Kotiolut: Vehniän Summer Ale (Korona)
Koronan luoma poikkeusaika toimi eittämättä innoittajana monelle tulevaisuuden elokuvalle, kirjalle ja muulle teokselle, mutta on se vaikuttanut myös oluttarjontaan. Vehniän kotipanimolla on nimittäin käytetty poikkeusajan kattama kevät oluttehtailun äärellä.

Vehnäkylän kesäale kulkee lisänimellä Korona Ale. Kevyt, sekalaisella humalakattauksella sävytetty, mallastakin taakseen saanut olut oli ennakoiltaan vähän sellainen, ettei lopputuleman tarkkaa suuntaa ainakaan näin maistajana ollut helppoa arvuutella. 4,5-prosenttisen oluen reseptiikan syövereistä löytyy Pilsner-, Pale Ale-, Crystla Light- ja Golden Ale -maltaita, katkeropuolelta Magnumia ja aromihumaloinnissa käytettyjä Citraa, Lemon Dropia, Arianaa ja Hallertau Blancia. Melko sekalainen soppa tuottaakin aika tasapäisen, mitään sävyä sen suuremmin korostamattoman perus-Alen. Varsin toimivan, mutta sinällään harmillisen harmittoman sellaisen.
Korona (Summer Ale) ajatus lähti, kun piti tehdä kesäksi jokin miedohko maltainen, mutta kesäinen ale. Ensiajatuksena oli IPA, mutta matkan varrella prosentit putosi 6 -> 4,5 ja IBU-katkeroarvo 60 -> 45 (joka saattaa sekin olla yläkanttiin laskettu), niin lopputulema on Summer Ale. Täyteläinen mallasrunko ja vähintäänkin omalaatuinen humalasekoitus Korona-ahdistusta lieventämään.

Kotiolut: Vehniän Summer Ale (Korona)
Hieman punertava, kevyen vaahdon nostava olut. Tuoksu on aika mieto, kevyen toffeinen ja hedelmäisen tuntuinen.

Maku on vähän runsaampi, mallasta ja humalaa aika tasatahtiin esiintuova. Yleistä hedelmäisyyttä, aavistus sitrusta ja yrttiä, rungon puolella vahvuuteen nähden melko tanakanlaista, hiemam karamellista maltaisuutta. "Helposti lähestyttävä perusale" on aika hyvä määritelmä. Ehkä kuumimmille helteille en silti lasiini ottaisi, mutta näin vienon sateen jälkeiseen iltaan se istuu hyvin.

Jotenkin trooppisempaa tai muutoin hedelmäisempää tarjontaa vähän odottelin. Nyt ehkä hieman sekalainen otos, missä mikään ei juurikaan pääse loistamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti