sunnuntai 14. tammikuuta 2024

Mallassepät Baltic Porter

Mallassepät Baltic Porter

  • Tyyli: Baltic Porter
  • Alk.%: 6,5
  • Panimo: Mallassepät, Naantali, Suomi 

Juovan pitkästä hanalistasta silmä poimi harmillisen vähäiselle esiintyvyydelle jääneen talvityylin: balttiportterin. Samalla sain hyvän syyn makustella Mallasseppien tekemisiä, joita on jostain syystä käynyt lasissa aika verkkaisesti, vaikka naantalilaisilla tuntuu homma olevan enemmän kuin hyvin hallussa.

Ja tähän haltuun näkyvät kuuluvan balttiseudun paahdenautinnotkin. 6,5-prosenttinen olut tulvii runsasta makumaailmaa ja hurmaa jo hämärtyneessä talvi-illassa sohvan nurkkaan liimautuneen maistajansa. Runko ei ole niin tuhti, kuin makukirjo ehkä antaisi odotuttaa, mutta niukaksi ei kantavuuden tuoma tuki silti jää. Oivallista.

Mallassepät Baltic Porter

Tummasyinen, kevytvaahtoinen olut näyttää vahvuuttaan jyhkeämmältä. Tuoksu on runsaan paahtomaltainen, hieman kahvinen ja siihen liittyen myös tumman suklainen.

Maku on todella runsas ja puhutteleva. Vahvuuteen nähden varsin tuhti makujensa, joskaan ei ehkä tuntumansa puolesta. Ohueksi ei silti jää.  Hyvin paahtunut maltaisuus henkii kahvisuutta, joka muuttuu loppua kohden tummaksi suklaisuudeksi. Nahkaa, nahkeutta ja melko maltillista katkeruutta.

Alla imeltynyttä tunnelmaa, ehkä myös kypsää kuivaluumuisuuttakin, jos nyansseja koettaa adjektiivimuotoon pukea. Ei siis rutikuiva, muttei imeläkään. Jälkimaussa salmiakkia ja pientä nokisuuttakin. Ai kun on hyvä.

Pisteet: 38/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti